31.7.04

Tupajaiset

Huh mitä reuhtomista. Nyt se on ohi. Booli on laskettu, kuvat seinillä, tuoksu ranteessa ja aikaa blogata. Vain vieraat puuttuvat. Alla muutama kuva kaunokaisestamme:

Tässä vielä vähän laatikoita jäljellä mutta maustehylly jo paikoillaan


Tässä kirjojen ensimmäinen kolmannes: proosa ja filsa

30.7.04

Äitiyslomani törkeä lukemisto

Uskomatonta. Olen nyt kesällä kotona mammalomaillessani lukenut aivan törkeän huonoa kirjallisuutta. Heinäkuun alussa kyllästyin erilaisiin vauva-opuksiin ja ajattelin lukaista jotakin kertovaa kirjallisuutta. Painuin kirjastoon mutta yllätyksekseni totesin ettei minua nappaa mikään muu kuin Stephen Kingin - tuon Amerikan lahjan maailmankirjallisuuteen - romaanit. Huitelin menemään Kalpea aavistus, Eksyneiden jumala ja Maantievirus matkalla pohjoiseen -opukset. Nyt kun puoliskon kanssa kolmatta päivää aivastellaan kirjapölyn keskellä tupareiden edellä ja ollaan saatu purettua melkein kaikki kirjat, olen päässyt oman kirjahyllyn kimppuun. Toissapäivänä luin ensimmäisen: Torey Hayden, Tiikerin lapsi - vavahduttava tositarina hyljätyn, pahasti häiriintyneen Sheilan pelastumisesta elämään. Ja nyt tänään on vielä kesken Minä Phoolan Devi - Intian bandiittikunigattaren hurja elämä. Miksikö? En tiedä! Ahdistaa. Palaako aivotoiminta hormonitoiminnan normalisoitumisen jälkeen normaaliksi? Jaksanko vielä joskus lukea oikeita romaaneja? Jaksanko vielä joskus keskittyä?

PS. Jos jostain vielä tupsahtaa esiin laatikollinen aakkosten alkupäätä, se saa lentää suoraan roskikseen vaikka olisi puolillaan Atwoodeja. En jaksa enää aakkostaa 12 hyllymetriä proosaa uusiksi. Argh. Olisipa jo huominen - tai sunnuntai! Ja kaikki valmista, tuparit hyvä muisto. Nooh, kai se tästä. Tshiuh.

26.7.04

Kirjaluokat

Jäi tämä hyllyasia vielä kutkuttamaan: kirjahyllyssähän on oleellisinta että se on hyvännäköinen. Toinen ihan kätevä asia on että sieltä löytää etsimänsä. Olen kuullut ja nähnyt erilaisia tapoja pitää kirjahylly ojossa. Kunnianhimoisin oli yhden tutun selkämysten värin mukaan järjestetty hylly. Löytyikö sieltä koskaan mitään jäi arvoitukseksi mutta hyvältä näytti.

Meillä oli edellisessä kämpässä hyllyjen reunoissa numerot osoittamassa mihin luokkaan kirjat kuuluivat. Kommunin luokitus eteni seuraavasti:

1.0 Filosofia
1.1 Kommari
1.2 Femmari

2.0 Kaunokirjallisuus
2.1 Kokoelmat
2.2 Kirjailijoiden vaimot (mm. Beauvoir, Berner, Tikkanen ja Varis)
2.3 Kirjailijoiden miehet (mm. Sartre ja Saarikoski)
2.4 Elämäkerrat ja muistelmat
2.5 Fantasia- ja tieteiskirjallisuus
2.6 Lasten ja nuorten kirjat
2.7 Sadut
2.8 Sarjakuvat

3.0. Lyriikka

4.0. Teatteri
4.1 Näytelmätekstit
4.2 Jalkapallo

5.0 Retkeily (Mm. "The Hitchhiker's Guide to the Galaxy", "Kolmannen valtakunnan vieraana")

666.0 Kun maailma ei riitä (Mm. "Mitä kortit kertovat", "Eläimet puhuvat" ja Crowleyn "Tarot")

Yhteiskunta- ja sielutieteet olivat niin hajanaisin kappalein edustettuina ettteivät muodostaneet omaa luokkaa, vain yhden tarkemmin määrittelemättömän hyllymetrin. Tällainen kirjojen luokittelu on paitsi hauskaa, myös vaativaa. Minne sijoitetaan tekstit jotka voisivat kuulua vaikka kolmeen luokkaan? Antonin Artaud'n tuotanto? Antoine de Saint-Exuperyn Pikku Prinssi? Liehun Kirsikankukkia? Piti vain tehdä ratkaisuja.

Nyt tässä uudessä kämpässä kirjamäärä on erinäisten sattumusten johdosta melkein tuplaantunut, ja luokitustakin olisi virkistävää vaihdella. Pitää pohtia: mikä olisi oman luokkansa arvoinen otsikko ja mitä kirjoja sinne kuuluisi?

25.7.04

Hyvää teatteria ja lämmintä merivettä

Terveisiä pöndeltä. Oli tosi hyvä. Mökkielämä kelpasi ainakin tälle paatuneelle kaupunkilaiskakaralle. Sauna oli lämmin aamusta iltamyöhään, meri vieressä matala lämmin poukamana. Uitin itseäni onnellisena päivittäin, katselin metsää. Kuuntelin vesilintujen ääniä. Kirjoitin vähän, luin enemmän. Sielu lepäsi.

Teatteri oli hyvää kuten tiesinkin sen olevan. Teki hyvää nähdä vanhoja tuttuja ja päästä meuhkaamaan taiteesta ja olennaisuuksista, ei enää punkun voimalla kuten muinoin vaan kahden ykkösoluen. Toimi se niinkin. Vähän toista kuin nämä mammalomailun dekkari- ja vauvakirjat.

Tämän talon kirjatilanteeseen pitäisi tulla ratkaiseva korjaus ensi viikon alkupäivinä kun saamme kärrättyä ostamamme Lundiaröykkiöt taloon. Ervastin divarin vinkkaamana löysimme vihdoin hyvää, kohtuuhintaista käytettyä Lundiaa ja pääsemme purkamaan kirjat. Tähän asti muutto on ollut ratkaisevasti kesken kun kirjalaatikkomeri täyttää puolet olohuoneesta ja päivittäin joutuu kääntymään tyhjin käsin takaisin kun on innoissaan lähtenyt tarkistamaan jotakin asiaa kirjahyllystä - vain muistaakseen ettei niitä kirjoja tosiaan ole vielä purettu. Enpä ole ennen tajunnut miten oleellista on että ne kirjat ovat siinä hyllyssä, turvallisesti ja helposti lähestyttävissä. Pitänee postata hyviä kuvia minunkin kunhan hyllyt kohoavat.

20.7.04

Äkillinen matka

Pääsin äkisti reissuun ja hihkuen lähden. Palataan asiaan kun palaan tänne kaupunkiin!

19.7.04

Sankarikokkaus

Kokkaava mies on aina enemmän kuin kokkaava nainen, aina. Tiedättekö sanakarikokkauksen, tuon perheenisien keittiöpuuhan? Kun perheen isä leipoo sunnuntaina patonkeja saa hän valtavat kiitokset ja kehut vaikka äiti olisi kokannut samalla viikolla kuudesta kymmeneen ateriaa. Lastenkutsuilla isä paistaa lettuja ja äiti tiskaa.

Grillijuhlilla sankarikokki on elementissään. Hän liekittelee lihavartaita, kääntelee kebakoita ja pyörittää purilaispihvejä. Häntä ihaillaan. Miten mureaa lihaa! Miten hieno marinadi! Äiti kantaa vähäeleisesti pöytään sen kaiken muun mitä ateria tarvitsee: salaatin, leivät, päälliset ja perunat. Lautaset, lasit, servetit, aseet ja juomat. Ehkäpä maljakkoon kukkiakin. Mies läiskäisee sankarilihansa keskelle pöytää ja alkaa syömisen ja kiitosten aika. Hyvän ruuan päätteeksi nainen kerää astiat ja vie ne keittiöön. Mies jää ulos ja aloittaa ehkä tikkakisan. Grillin ehtii pestä myöhemminkin.

Kaupungin ihanat äänet

Olen ihastunut. Entinen kämppämme sijaitsi kalliolaisittain luksus-asemissa, ikkunat rauhalliseen puistoon, vastapäätä vain korkeita puita ja muita taloja jossain kaukana. Aina kuului linnunlaulua. Etukäteen mietin, miltä tämän uuden kodin äänimaisema kuulostaa vilkkaan autotien lähellä mutta olen ihan myyty. Autojen tasainen hurina alhaalla kadulla muodostaa rauhoittavan tasaisen äänimaton. Ratikoiden kauniit ujellukset (siitä äänestä olen aina pitänyt) muistuttaa missä olen. Kaupungissa, ytimessä.

18.7.04

Veljeni Mikkihiiri

Huh, terveisiä kesäteatterista. Käytiin eilen katsomassa nyt tämä paljon kehuttu ja arvostettu Ryhmä- ja Q-teattereiden yhteistuotanto Lindgrenin kirjasta. Olin mielettömän pettynyt. Esityksessä olisi ollut kaikki ainekset hyvään lopputulokseen, moni asia toimi hienosti. Lavasteet olivat oivaltavat ja moneen suuntaan ajatuksia antavat. Suurin osa ohjausratkaisuista oli teknisesti hyviä. Ainoaksi puutteeksi jäivät (huonojen biisien ohella) pääroolien tulkinnat.

Mietittiin kommuunin kanssa väliajalla olemmeko vain nähneet "liikaa" poikkitaiteellisia ja kokeellisia esityksiä viime aikoina niin että olemme unohtaneet että tätä se "tavallinen teatteri" on? Karmeata valumista lavan puolelta toiselle. Miten Joonatan voi olla niin flegmaattinen? Joonatanin pitäisi olla satuprinssi: kaunis ja viisas ja oikeudenmukainen. Minä näin väsyneen kolhon jätkän joka tuntui viilaavan velipoikaansa linssiin jokaisella repliikillään. En uskonut sanaakaan. Korpun näyttelijä on tehnyt minuun roolitöillään vaikutuksen useammin kuin kerran. Eilinen ei lisännyt yhtään merkintää tähän listaan. Miksi veljesten täytyy puhua kuin kolmosen halpatuotantodubatussa piirrosfilmissä? Miksi jokainen repliikki pitää vinkua/ huutaa? Kysyn vaan. Lapsikatsojat tuntuivat pitävän näistä sarjakuvahahmon kaltaisista tulkinnoista mutta pitääkö lapsikatsojiakaan houkutella (nuoleskella) tällä tavalla? (Ei, helvetissä ei.) Ainoa piristys tässä unettavassa jorinassa olivat pahikset. Kader ja Veder tekivät huipputyötä molemmat. Oli tosi sääli että pääroolien tulkinnat jättivät minut näin kylmäksi mutta nämähän ovat makuasioita. Esitykset ovat ilmeisen loppuun buukattuja ja meidänkin katsojatoverimme tuntuivat hauskuttuvan ja liikuttuvan ihan haluttuun tahtiin. Nähtävästi tällaistakin tarvitaan.

17.7.04

Extreme-kokemuksia kotikulmilla

Tiedättehän sen sanonnan ettei kovista jutuista tiedä mitään ennen kuin on kulkenut Helsingin rautatieasemalla yömyöhään selvinpäin? Tämä pitää paikkansa, itse kokeilin tätä ensimmäistä kertaa muutama vuosi sitten ja kyllä siellä toden totta viuhui ja lorisi, vaikka en ollut aiempina iltakävelyilläni mitään huomannutkaan.

Tänään koin jotakin vähän vastaavaa. Parempi puoliskoni diggaa tänään rankkaa musaa livenä. Minä, vaikka tutun bändin olisinkin halunnut nähdä, en kuitenkaan jaksanut lähteä sinne rokin jyttyytykseen ja tupakansavuun. Toisenkin ystävän bändi olisi keikkaillut mutta samasta savuisesta syystä jätin senkin väliin. Päätin sen sijaan viedä itseni pitkästä aikaa eläviin kuviin. Valinta kohdistui laatufilmiin kuten aina. Profiloijat lahtasivat toisiaan pienien neekeripoikien tyyliin ja popcornia kului. Hyvä homma. Mutta paluumatka olikin sitten tämä otsikon lupailema et-kokemus. Siitä onkin näemmä vierähtänyt jo pitempi tovi kun viimeksi reissasin kantakaupungissa puolilta öin. Tuttu ratikkamatka oli täynnä uusia hajuja, ääniä, lauluja, nimityksiä, juomia... Jos en olisi tälläinen cool typy, olisin voinut hermostuakin. Onneksi maha alkaa olla jo sen verran komeissa mitoissa että se saa ansaitsemaansa kunnioitusta ja tilaa ympärilleen. Pääsin istumaankin heti. Eli kaikenkaikkiaan varsin hauska reissu.

PS. Tilaamani vauvojen riippumatto tuli tänään ja on ihan yhtä upea kuin olin kuvitellutkin sen olevan! Siinä kelpaa pikkuisen nukkua sitten syksymmällä, selkä hyvällä kippuralla ja mukavasti tuuditellen. Oijoi.

15.7.04

Sherlock Holmesin kokainistifanit

Aamun Hesarissa oli ihastuttava vastaus siihen vastenmielisen putkiaivoiseen Maisa Luhtaselan mielipidekirjoitukseen (HS 12.7.) jossa ilmeisen olemattomaan tutkimukseen viitaten kerrottiin kolmanneksen Harry Potter-faneista päätyvän palvomaan itseään vanhaa vihtahousua. Paha paha Potter! Ansiokkaasta vastakirjoituksesta saamme kiittää 12-vuotiasta Veera Muhosta. Hän kysyy "Mikä sitten uudeksi nimeksi Nuuskamuikkuselle?" ja "Sherlock Holmes -fanit varmasta käyttävät kokaiinia ja polttavat piippua?" Hyvä Veera! Pönttölogiikalle pönttölooginen vastaus.

Eivät Potterit nyt mitään maailman hienoimpia kirjoja ole, ovatpahan kiinnostavasti kirjoitettuja ehjän taikamaailman luoneita kasvutarinoita. Hyvin toimivia. Niiden vaikutus lasten ja nuorten lukuhaluihin on valtava. Kun 10-vuotiaat jaksavat kahlata yli 1000-sivuisen kirjan läpi, ei koulussa käteen lykätty 200-sivuinen pakkokirja ole yhtään niin pelottava kuin se olisi ilman kokemusta lukemisen nautinnosta. Sitä paitsi Potterit ovat mitä mainiointa kesälukemista. Valois!

14.7.04

Netissä kiertää hyvin

Havahduin taas virtuaalimaailman hyviin puoliin kun päädyin lukuisille lastentarvikkeiden kirpputoripalstoille. Suurin osa lastentarvikkeista ei ehdi käytössä kulua, ja äidit laittavat niitä kiitettävästi eteenpäin käyttöön. Esimerkiksi kantoliinat maksavat uusina mallista riippuen ainakin minun bongailuitteni mukaan viidestä kympistä yli sataseen asti, käytettyinä lähtöhinnat ovat muutamassa kympissä.

Sain unessa idean tietokirjaksi. Ja artikkelinaiheita on pulpahdellut ihan valvetodellisuudessakin. Tekee hyvä tämä lepäily, saa uusia ajatuksia. Jumpe. Mitäköhän siitä olisi tullut jos olisin jatkanut töitä vanhaan tahtiin. Ei kyllä paljon mitään. Nyt radiokanavat seurailevat päivieni rytmiä. Aamuisin Groovea että pääsee käyntiin. Kotitöitä tehdessä Ylen Ykkösen huippuohjelmia. Kun lepäilen ja luen kesädekkareitani soi vain vieno Classic FM. Voi kun aina olisi kesä ja raskaus ja aikaa tällä tavalla!

12.7.04

Porno ja muita myyttejä

Mitti Vitiäisellä kiitos paitsi hyvästä kirjoituksesta, myös loistavasta linkistä. Naomi Wolfin olen aina tiennyt päteväksi ajattelijaksi ja nuoruusvuodet kuluivat Andrea Dworkinin vimmaa ihaillessa. Mitin vinkkaama Wolfin Dworkinin tekstien kanssa keskusteleva kolumni oli hieno kirjoitus pornosta ja pornon vaikutuksista tässä ajassa. Erityisesti viehätyin seuraavasta:
"An orgasm is one of the biggest reinforcers imaginable. If you associate orgasm with your wife, a kiss, a scent, a body, that is what, over time, will turn you on; if you open your focus to an endless stream of ever-more-transgressive images of cybersex slaves, that is what it will take to turn you on. The ubiquity of sexual images does not free eros but dilutes it."
Spektaakkeleista ja sen sellaisista olen kirjoittanut opiskelleessa enemmänkin, ja tässä onkin kysymys juuri siitä: Volyymi kasvaa, sisällöt katoavat, eikä mikään enää riitä.

Dynaamista maanantaita!

9.7.04

Palvelua ja antipalvelua

Hyvä palvelu on yksinkertainen asia. Tai niin sitä luulisi.

Olen valitettavasti joutunut muuton takia olemaan yhteydessä Elisaan. Viime viikolla yritin päästä puhelinpalveluun läpi kolmesti. Jonotin ensin 13, sitten 15 ja viimeisellä kerralla 21 minuuttia. En kestänyt kauempaa. Tällä viikolla oli sitten vain jaksettava, koska puhelimen siirto piti hoitaa ja tietotekniikkajärjestelyistä kysellä. Jonotusaikani oli 43 minuuttia. Siis keskuksesta asiakaspalvelun työntekijän puheille pääsy kesti 43-fuckin'-minuuttia. Jos olisin joutunut soittamaan puhelun kännykästä olisi sen hinta ollut siinä kuuden-seitsemän euron kieppeillä. Kyseessä ei siis ollut edes mikään ilmaisnumero, vaan paikallispuhelumaksuinen linja. Ei ole todellista että puhelinpalvelu voi missään yrityksessä olla tällä tasolla. Vai pitäisikö minun ymmärtää asia niin, etteivät yksityisasiakkaat pienine puhelinasioineen kiinnosta isoa ja mahtavaa firmaa?

Yllätin itseni eilen painumalla mukavan neuvolakäynnin jälkeen kunnon aamukävelylenkille Töölönlahden ympäri. Ideana oli mennä Ruohonjuureen pitkästä aikaa (ehkä ekan kerran kolmeen vuoteen), nyt tutkailemaan kantoliinojen ja kestovaippojen hintoja. Kestovaipat ovat sellaista välineurheilua jota en ole vielä yksinkertaisesti jaksanut ottaa haltuun, ajattelin asian selvenevän kun näkisin eri vaopan osia livenä. (Ei auennut.) Mutta kantoliinat sen sijaan avautuivat ja solmiutuivat silmieni edessä kun ystävällinen henkilökunnan setä opasti ja esitteli erilaiset liinat ja niiden sidonnat. Olipa hienoa. Tuli mukava ja tervetullut olo. Tuonne menen vielä uudestaankin.

8.7.04

Sinun rahat ja minun rahat

Ison B:n kommenttilaatikossa keskustelu siirtyi yhteisiin rahoihin. Allekirjoittaneesta on käsittämätöntä että on olemassa pareja joilla on erikseen Sinun ja Minun rahat. Että jos Maija maksaa sähkölaskun niin Matti maksaa siitä sitten Maijan tilille tasan puolet? Kaupassa vasta tarkkana pitää ollakin. Armotonta menoa.

En voi ymmärtää miten mikään muu järjestely voisi olla eettistä kuin että se maksaa jonka tilillä rahaa on. Isommat hankinnat päätetaan yhdessä, cd-levyjä ja muita voi ostaa se ken haluaa, niin kauan kuin rahaa on. Jos on tiukkaa niin ei osteta.

Olen kerran seurannut baaritiskillä tutun pariskunnan keskustelua (yhdessä yli kaksi vuotta, omat asunnot):
"Etkö sä jäänyt mulle sen 4,40 auki siinä edellisessä baarissa?"
"Joo, mutta sä olit mulle siitä juustosta 2,10 auki jo ennestään."
"Ai niin, totta. Eli sä et ole mulle velkaa kuin... 2 ja 30."
"Tässä, ole hyvä."
"Kiitos."

Kukin tyylillään. Onneksi minä olen löytänyt omani.

7.7.04

Air Panic

Minulla on pahe. Yksi. Huonot elokuvat. Tiedättehän, sellaiset, joiden kannessa ei lue yhdenkään tekijän nimeä koska kukaan ei ole koskaan kuullut niistä eikä tule koskaan kuulemaankaan. Tänään videovuokraamossa oli tiukka loppusuora. Toisen takakannen mukaan päähenkilö (nainen)
"tarvitsi vain Manuaalin"

Miespäähenkilö oli siis nimeltään Manual. Voittaneen videon takakansiteksti oli kuitenkin vielä parempi:
"Vääntyneestä metallista, polttoaineesta, matkatavaroista ja sadoista kuolleista koostuva rovio lentää taivaalla kraaterin tavoin."

Hillitöntä. Air Panic oli tämä helmi nimeltään. Kauniita unia!

Kantakaupunkiasuminen

Mindy pohtii aamun postauksessaan kantakaupunkiasumista, ja sitä syyllisyyttä joka herää kun ihmiset valistavat miten paljon isomman/ saunallisen/ uudemman saisi samalla rahalla muuttamalla vain 10-20 kilometriä itään tai pohjoiseen.

Itse asun nyt juuri siinä missä haluan. Pitkänsillan oikealla puolella, lähellä Kurvia ja Hakaniemen toria, kivenheiton päässä Kallion kirjastosta ja Tokoinrannasta. Kantakaupungissa, keskellä elämää.

Eilen taas kävelyllä Hermannin uusien lähiöiden seassa mietin sitä miten onnellinen olenkaan ettemme tässäkään muutossa olleet pakotettuja lähtemään läiskimään mihinkään lähiöön. Minä en viihdy lähiöissä. Ihmisten kulmat kohoavat lähes poikkeuksetta kun kerron nykyisen vuokramme. Olen jo tottunut perustelemaan vuokraamme sillä että paitsi että tästä mukavasta kämpästä, maksamme myös siitä että se sijaitsee juuri tässä. En vaihtaisi tätä 15 m2 isompaan vuosaarelaisasuntoon. En vaikka siellä olisi sauna.

Lähiöissä ei ole mitään stimuloivaa. Ei hyvässä eikä pahassa. Kaikki on tasaista ja turvallista, viherkasveja ja matalia pensasaitoja. Ei palveluita, ei kahviloita, ei kauppoja kuin ehkä se yksi. Ei antikvariatteja, ei kirjastoja. Ainakaan minun mielikuvissani.

Asuin kerran vuoden lähiössä. Viihtyisässä kämpässä, upouudessa talossa. Vain 17 minuutin metromatkan päässä keskustasta. Tosi kätevää ja helppoa, perustelin itselleni. Vartti vain, miten nopeaa!
Paskanmarjat. Metrolle piti kävellä yli kotoa 10 minuuttia ja keskustan päässäkin aina vähintään se 10 minuuttia kun oli matkalla jonnekin. Matka kesti siis melkein kolme varttia, ihan liikaa. Kesken päivää ei koskaan tahtonut tulla piipahtamaan kotiin sillä se olisi tiennyt puolentoista tunnin matkustusta. Mielummin raahasi jättireppua ja kaikkea tarvitsemansa mukana. En tiedä montaa masentavampaa asiaa kuin huojua aamusta ja illasta toiseen metrovaunussa väsyneiden kasvojen keskellä. "Mykkinä kuin levä", kuten runoilija asian kirjoittaa.

Spora on minun liikennevälineeni.

Kaupungissa on aina jotain joka käynnistää ajattelua: jotakin ärsyttävää, kaunista, kamalaa, mahdotonta, ääliömäistä, upeaa... Elämää. Tätä isompaan asuntoon meillä ei kyllä ole kantakaupungissa enää varaa. Onneksi voi psyykata itseään ajattelemalla 50-luvun kalliolaisperheitä jotka kasvattivat kuusilapsiset perheensä näissä samoissa sunnoissa, ilman jokaisen lapsen omaa huonetta. Ei meidänkään tarvitse täältä mihinkään lähteä. Piiiitkääään aikaan. Ehkä koskaan.

3.7.04

Pinnasänkyä ja tankohiirtä

Muutosta on siis selvitty, suurkiitos siitä muuttomiehille ja -naisille. Laatikkomeri on näyttänyt vähän repeilemisen merkkejä, yhtä vailla kaikki hyllyt ovat jo pystyssä ja muutamaa pussia vaille vaatteet kaapeissa. Tila on huima asia. Ja ovi. Ja vaatehuone. Ja parveke. Meillä on ihan liian vähän lamppuja. Pinnasänky kootaan kohta valmiiksi. Ja sitten pääsen askartelemaan hoitopöytääkin... Laskettuun aikaan ei olekaan enää kuin vähän yli kaksi kuukautta...

Eilinen kävelyretki Kirsin kanssa oli upea. Saatiin taas halki poikki ja pinoon kaikki sukujuuret ja sukupolviset tunnevammat, samalla päädyttiin linnunlaulun kahvilaan mansikkamehulle. Se on jumalainen paikka.

Hassua kyllä, huomasin kaivanneeni nettiä ja kirjoittamista. Hassua sikäli etten koskaan suostuisi myöntämään olevani netin suhteen minkään sortin addikti. Niin vaan oli tällä tytöllä autuas hymy naamalla eilisen illan kun pääsi tuttuun nakutusääneen.

Muista hankkia heti kun jostain saat:
- uusi näppis
- tankohiiri
- litteä näyttö (tai ainakin isompi)
- ja hiirimatto nyt ainakin ensihätään, se on pakattu paikkaan X

2.7.04

Miehet ulos synnytyssalista!

Ainakin aamun Hesarin mielipidekirjoittajan, synnytysten ja naistentautien erikoislääkäri Eila Tureniuksen mukaan. Miehet ovat tiellä synnytyksessä.

Argh ja voih. 1960-luvulta asti on isiä yritetty saada osallistumaan synnytykseen. Alkuun miehet olivat sairaaloiden mielestä infektioriski ja mitä lie. Vasta muutaman vuosikymmenen ajan on miehiä toivotettu edes vähän tervetulleeksi synnytyssaleihin ja nyt sitten silmiini osuu tämänkaltainen järjen jättömailta kumpuava kirjoitusmöhlö.

"Synnytys ei ole elämysmatkailua!"

Elämysmatkailuksi Turenius varmaan näkee äitien lisääntyvän kiinnostuksen luonnonmukaisiin kivunlievityksiin ja esimerksi veden käyttöön synnytyksessä. Kannattaisi ehkä kuitenkin näitä
hihhulimetodeja kritisoidessa pitää mielessä että nykyaikainen "lääketieteellinen synnytys" käsittämättömine makuuasentoineen tuli käyttöön samaan aikaan kun miespuoliset synnytyslääkärit astuivat synnytyksen näyttämölle käsissään työkalu, synnytyspihdit. Äitien asento piti muuttaa perinteisestä kyykky- tai seisovasta makuuasentoon jotta tämän (mies)lääkärin työasento olisi kiva ja kätevä. Mielestäni ei ole elämysmatkailua pyrkiä eroon näistä pinttyneistä sekä synnyttävää naista että syntyvää lasta esineellistävistä käytännöistä.

Turenkia mietityttää myös se, "uskaltaako ja osaako äiti ottaa vastuuta perheestään ja lapsistaan, jos ei uskaltaudu yksin gynekologiseen tutkimukseen?". Niinpä. Jänskää se onkin. Aika harva odottava äiti on ennen käynytkään gynkkärillä. Ei se varmaan mitenkään voisi liittyä vaikka odottavan isän haluun osallistua vauvan odotukseen ultraäänineen kaikkineen? Ei varmaan odottavalta isältä voisi löytyä vauvan tuloon liittyviä kysymyksiä ja pohdinnan aiheita?

Isosisko linkitti aiheesta tehtyyn tutkimukseen, jossa todetaan muun muassa seuraavaa:

Tulosten mukaan synnytyksessä mukana ollut mies oli naisen tärkein tukihenkilö. Mies oli mukana synnytyksistä 67 %:ssa. Naisista noin 60 % koki, että heidän fyysiset tarpeensa ja mielialansa otettiin erittäin hyvin huomioon. Kun nainen koki näin, hän oli vähemmän kivulias ja pelkäsi vähemmän kuin muulloin.

Mitäpä moisista kun kerran "Lääkäri tekee työtään ja ylimääräinen henkilö tutkimustilanteessa häiritsee työntekoa".

Kaikki maailman tureniukset saavat minut käsittämättömään kiukkuun. Noh, muistuipa taas mielen miten maailmassa on vielä tehtävää. Ei pääse laiskistumaan.