Digitaalinen ÄO 54
Halusin tietää minäkin: digitaalinen ÄO:ni on 54, "saatan ottaa riskejä turvallisuuteni kanssa". Onneksi on mikrotuki kotona suojelemassa.
Feminism is a socialist, anti-family, political movement that encourages women to leave their husbands, kill their children, practice witchcraft, destroy capitalism and become lesbians. /Pat Robertson
Halusin tietää minäkin: digitaalinen ÄO:ni on 54, "saatan ottaa riskejä turvallisuuteni kanssa". Onneksi on mikrotuki kotona suojelemassa.
Kävin eilen työsyistä katsomassa HKT:n Tuhkimon. 13-vuotiaat seuralaiseni olivat haltioissaan ja se oli pääasia. Itse istuin niskakarvat pystyssä. Ok, ehkä vikaa oli minussakin, ehkä lapsille suunnattu prinsessamusikaali ei ole oikea paikka esittää feminististä kritiikkiä, ehkä... Mutta sitä kimalteen määrää ja peruukin, puuterin määrää. Kaikkea oli, puuttui vain himppu... Esitys oli löysä ja energiaton. Pääpari osasi laulaa, hyvä, mutta näytellä? Ei pätkän vertaa. (Enkä minä äitini tyttärenä voi purematta niellä sitä faktaa että tytön pitää olla kiltti, nöyrä ja kuuliainen, ja kun hän on sitä tarpeeksi niin sitten hän saa prinssin. Loppu. Esitys todella päättyi tähän, Tuhkimo sai prinssinsä.
Mistä syntyy keskiluokka? Ja mitä tarkoittaa "keskiluokka" länsimaissa aikana jolloin yhä harvempi tekee ruumiillista työtä, ja jolloin duunari tienaa (ainakin miesvaltaisilla aloilla) helposti huikeita liksoja ansiotuneiden ammattiliittojensa ansiosta, toimihenkilötyttöjen jäädessä tuhannen euronsa kanssa rannalle ruikuttamaan. Porvarillisuus, millaisista mielikuvista se muodostuu? Onko porvarillista kaikki mukavaksi ja helpoksi tai omaa turvallisuuden tunnetta pönkittämään tehty:
Voi vammaisuuden määrää. Kuume laski vihdoin mutta kävelin koko päivän vinoon kuin paremmissakin tötsyissä. Iltapäivällä päädyin vihdoin lääkäriin, sen verran häiritseväksi jatkuva huojunta kävi. Tuomio: molemmissa korvissä on välikorvan tulehdus, sairaslomaa perjantaihin asti. Huh-huijaa. Pätkätyöläisenä on kiva kun ei ole sairasajan palkkaa, tämä flunssavirus tarkoittaa minun joulukuun liksani pienenemistä neljänneksellä. Ai että on kivaa.
Minulla on ilmeisesti ollut Helsingin seudulla yleisesti raivoava virus. Todella tehokas, tappaa talossa ja puutarhassa jos ei pidä varaansa. Monta päivää on mennyt ihan vuodepotilaana kun kuume on huidellut yli 39 asteessa. Tänään lämpöä on iisimmin mutta olo kuin avaruuden läpi sädetetyllä (luulisin). Korvissa suhisee, huimaa, heikottaa, ajatus ei kulje... Mietin jo, onko minulla joku todella tappava jälkitauti ja valmistelin mielessäni viimeistä performanssiani 'corpse'. Mutta ei. Soitin lekuritädille ja se sanoi että elimistö on aina sökönä näin rajun kuumeilun jälkeen. Pitää levätä, juoda ja syödä. Yritin jaksaa tehdä jotain ruuantapaista mutta en pystynyt improvisoimaan loppukuun kaapeista mitään. Keitin vain riisiä (sori J). Tarkoitukseni oli saada täällä siivotuksi taas pitkästä aikaa mutta toistaiseksi en ole jaksanut olla seisaallani yhtään. Ja koen, että minun pitäisi vähän ryhdistäytyä tämän siivous-urakan kanssa sillä olen purkanut kasseistani eri pöytäpinnoille ällistyttävät määrät kummallista nöyhtää. Tiedättekö naiset sen kaman, mitä kaikkien kassien pohjalle kertyy (riippumatta siitä mitä kasseissa kuljettaa): nenäliinoja, hiuspinnejä, pumpulipuikkoja, puuteria, tulitikkuja, kuitteja, muistilappuja, huulirasva, sumeaksi himertynyt taskupeili...?
Siis aivan törkee. En ole ollut kuumeessa varmaan sitten ala-asteen. Tapanani on ollut kituuttaa nuhanenäisenä ja yskivänä kaksi-kolme viikkoa, mutta siis työkuntoisena koko ajan. Nyt iski joku karmea tappajavirus. Ihmettelin eilen aamulla, miksi olen näin jäykkä, että olenpa nukkunut todella huonossa asennossa. Sitten selvisi pikkuhiljaa että kuume se on joka tuntuu tältä. Nyt köhin täällä himassa. Teetä, valkosipulia, päänsärkyä. Hieno perjantai. Nyt joku video ja keltaista jaffaa...
Ei, tutut, en ole raskaana. Ollaan vasta ideointiasteella. Olemme puhuneet nimiasioista J:n kanssa jo pitkään. Naimisiin mennessä säilytettiin omat nimet, se oli melko itsestäänselvää. Minun nimeni on se mikä on, ollut 25 vuotta eikä tullut mieleenkään vaihtaa (vaikka olisin saanut heittomerkin, siltikään.) Yhtään järkevän kuuloista yhdistelmänimeä en ole eläessäni kuullut.
Mitti Vitiäinen kirjoitti asiallisen kirjoituksen. Kunnioituksesta ja luottamisesta on parisuhteessa nimenomaan kysymys, eri asteisten kompromissien loputtomasta ketjusta. Eikä näitä kompromissejä pidä nähdä luopumisena (minun) vaan mahdollisuutena, kolmannen tilan (meidän), mahdollistamisena. Jos kolmas tila on olemassa, voi siihen palata ja siinä levätä rauhassa niin että parisuhde on voiman lähde eikä taistelukenttä. Kommuuni, josta käsin omaa elämäänsä jaksaa paremmin elää.
Olen aloittanut juoksemisen taas piiitkästä aikaa. Sovimme E:n kanssa että alamme käydä yhdessä lenkillä aina ennen treenejä. Lenkillä käynyt keho taipuu ilmaisemaan aina paremmin ja jouhevammin, asento ja asenne ovat toisiaan lähellä muutenkin kuin kirjoitusasultaan. Ajatus kulkee paremmin kun keho vähän höyryää.
Viikonlopun työt pulkassa. Kohta tulevat näyttelijät ja pääsen tositoimiin: treenaamaan, tekemään yhdessä tilaa taiteen tulla jos hienosti sanotaan. Kaikki järjestyi taas kuten asioilla tapana on. Eilisen työpäivän (10-18) jälkeen näin tuottajaani ja hoidettiin tuotantoasioita puoli ysiin asti. Tämän jälkeen lähdettiin hyvin ansaituille kaljoille Kiinahalliin, ja hyvin ansaitut yhdet venyivät sujuvasti suvereeneiksi kolmeksi eli puoleen yöhön. Oli mielettömän kivaa, huutoa ja meuhkausta sopivassa suhteessa. Olo ei kuitenkaan ole lainkaan kamala ja oma demokin täällä kurssilla sujui aamulla mallikkaasti. Kohta painun lenkille ennen treenien alkua, siinä saa sitten hikoilla viimeisetkin etanolipisarat pois.
Blogoslavian kaduilla on vielä pimeää kun kompuroin eteenpäin. Muutamat ovat vielä palailemassa iltariennoistaan, kun he ovat kulkeneet hyräillen ohitseni, jää hiljaisuus. On aamu. Viikonlopun aamu jolloin pitäisi olla aikaa suihkia linkkimeressä ja olla kaikki maailman aika. Tai IRL:ssa, pitäisi olla aikaa käpertyä aamunlämpimään kylkeen, ujuttaa kylmät varpaansa peiton alle ja lämmetä siellä. Tai edes keittää kaakaota, tai järjestää Magik-kortit, tai pelata Gabriel Knightia, tai tehdä hummusta, tai käydä kävelyllä, tai leipoa pullaa, tai pussailla, tai... Kiusaan itseäni miettimällä tämmöisiä.
Ajatus tuli eilen iltakävelyllä mieleen. Blogosloviassa ei asu yhtään neekeriä. Kukaan ei ole vanha, kukaan ei ole lihava eikä yhdelläkään ole aknea. Osalla ei ole edes sukupuolta. Tätä ei pidä ymmärtää ihanteena keski-ikäisestä valkoisesta heteromiehestä. Minusta on kiehtovaa ja kiinnostavaa elää Blogogradin kaupungissa, jossa voin vaellella valaistuilla kaduilla ilman ennakkokäsityksen häivääkään, vapaana menneisyydestä, vapaana valitsemaan identiteettini, niin halutessani, päivittäin uudelleen. Suurin osa kaupungin asukkaista kulkee kaduilla nimikyltti rinnassaan. Nimikyltteihin saattaa sisältyä joitakin ennakkokäsityksiä, mutta nimikyltit voi myös poistaa. Olen itsekin joskus tehnyt pienen kierroksen anonyymina, ihan huvikseni. On mukavaa olla kuka tahansa, nomadi. Tervehdys, kasvottomat kanssakulkijani. On mukava jutella kanssanne tänäänkin.
Sain tässä päivänä muutamana taas iltatöistä tullessani hyvää ruokaa. Raisio Pastix III - the Evolutions oli kolmanteen vaiheeseensa kehtitetty resepti. Mutta ehkä on paras aloittaa alusta, alkuperäisestä opiskelija-reseptistäni. Siis:
Olen taas näinä harmaina aikoina löytänyt musiikin tärkeyden. Korvalaput ja kannettava cd-soitin ovat pelastaneet päiväni useammin kuin kerran. Innostun musiikista. (Kyllä, minä olin se tyttö, jonka näit soittamassa huomaamattaan ilmakitaraa Babylon Whoresien tahdissa liikennevaloissa neljän ruuhkassa.)
Radio soitti 2unlimitedin (en todellakaan tiedä miten se kirjoitetaan) hittibiisin No limit. Se oli mahdoton! Ei ihme että koulun diskossa oli aina kömpelö olo, eihän tuollaista jumputusta osaisi vieläkään tanssia mitenkään muuten kuin sillä turvallisella "askel-viereen-askel-viereen"-tyylillä. Onneksi 80-luku päättyi ajallaan ja 90-luvustakin on jo selvitty eteenpäin.
Naisen kalenteri on täynnä. Siinä on tapaamisia ja töitä, siirtymät paikasta toiseen kymmenen minuutin tarkkuudella. Miehellä ei ole kalenteria. Tai, on yksi. Se on työpaikalla ja siihen on merkitty muutama kokous ja dead-line. Omille menoilleen miehellä ei ole kalenteria. Mies elää tässä hetkessä. Nainen elää ensi vuoden maaliskuussa, tai kesäkuussa ja miettii mitä tekee viikon 15 torstain kanssa.
Olen työskennellyt kaikkien opiskelujeni aikana, yläasteelta ammattikorkeakouluun, erilaisissa asiakaspalvelutehtävissä. Yleensä kauppojen tai muiden puotien kassoilla. En ole pitänyt työstä juuri koskaan. Hyviä puolia kassatyössä on se, että työ ei todellakaan vaivaa mieltä vapaa-aikana, sitähän minä nykyään ulvon useammin kuin harvoin, ettei tarvitsisi olla "aina töissä".
Kun saa tehdä hyviä asioita, mielekkäitä asioita, miellyttäviä asioita niin sitä jaksaa ihmeesti. Eilen oli ensimmäiset harjoitukset, joita jänskäsin ja jotka menivät hyvin. Pääsin nukkumaan puoli yhdeltä. Nousin kuudelta tekemään omat osuuteni yhdestä OPSista valmiiksi nyt kahdeksalta alkavaan palaveriin. Ja mukava olo vain jatkuu. Ei paha. Haaveilen jopa kirjoittavani tänne joskus harkitusti ja pitkään ja aiheesta ja hyvin...
Olen nyt vihdoin lukenut Leena Krohnin kirjaa "Matemaattisia olioita tai jaettuja unia", jonka alkusyksystä ostin divarista. Siitä on aikaa kun olen sen viimeksi lukenut ja nyt tuntuu siltä että se on Krohnin paras kirja. Olen valtavan viehättynyt vapaan tahdon ja valinnan pohdiskeluista, jotka toistuvat novellista toiseen. Matemaattiset oliot (näytönsäästäjät, mitkä lie, gorgonoidit) ”valitsemassa itse” koodinsa mukaista toimintaansa tietokoneen ruudulla...
Mikäkö ottaa päähän? NO, kun se stadian paskapalvelimen sähköposti ei taaskaan avaudu mulle täältä kotoa. Stana siellä postissa mua odottavat viimeisimmät kirjaan liittyvät ohjeet joiden mukaan työstetty tiedosto pitäisi laittaa taittajalle huomenna aamulla. Nyt tulin edellisestä duunista, tämä pitäisi vääntää... No, herääpähän kunnolla kun saa karjua helpdeskiin heti aamukasilta. (Sori helpparin pojat, tiedän ettei se ole teidän vika. Painatte varmaan jollain aneemisella tonnin bruttopalkalla stadian paskanakkihommia. Tietoliikennettä vaivaa sama vaiva kuin kaikkea muutakin siinä talossa: toimintaa laajennetaan niin maan perkeleesti ja resursseja kasvatetaan niitä vastaamaan joskus kun ehditään, puolen vuoden päästä tai noin. Mutta mun on pakko päästä siihen postiin käsiksi aamulla.)
Oletteko nähneet Nelosen chatin uutuutta? Sieltä löytyy animoitu pää, jonka saa lukemaan omia tekstivistejään ääneen (1,7 e/viesti). Koneen puhumia koneviestejä konepäästä. [hei hani. olet tosi söpö.] Fuk. Me nähtiin, eikä ihan pian toivuta...
Vein Jussin Saslik-ravintolaan. Kaikki meni kuten olin sopinut, meitä odotti Timantti-kabinetti, tunnelmallinen kahden hengen soppi jossa kynttilät jo paloivat. Jussin ruokalista oli hinnaton, ravintolassa on tapana kattaa naiselle ruokalista ilman hintoja, mutta nyt kun minä olin yllätyksen järjestäjä esitin toiveen päinvastaisesta järjestelystä. Ideana oli, että J voisi nauttia mitä haluaisi, tarvitsematta huolehtia siitä mitä mikäkin maksaa. Näin myöskin tapahtui.