28.7.06

Paluu arkeen

Kustavissa oli tänä vuonna vähemmän hyttysiä kuin aikaisemmin ja vesi oli lämpimämpää kuin koskaan. Yhdistelmä pieni tyttö, iso hauki ja vielä isompi hymy oli mainio. Maidottomaksi laajentunut (entisestään vehnätön, rukiiton, ohraton, munaton, soijaton, sitrukseton ja suklaaton) imetysdietti tuotti alkuun päänvaivaa mutta tonnikalalla ja valkoisilla pavuilla tomaattikastikkeessa siitä selvittiin. Nyt kotona tuntuu jo juhlavalta kun pääsee syömään tuoreita asioita ja hyvää kotiruokaa.

Taapero tietää jo että syksyllä kun toinen vanhemmista lähtee tekemään hommiija, äiti lähtee ouluun ja tyyppi itse taahaan. Ja tietääpä taapero senkin että taahassa "oi yyyä puuoo, nukkuu ja eikkii". Aloituspäivä on viikon kuluttua maanantaina. Eiköhän tästä selvitä.

Eilen kävin ottamassa opiskelupaikan vastaan ja ilmottautumassa läsnäolevaksi opiskelijaksi. Aution koulun sokkeloisilla käytävillä vaeltelu olisi ollut hyvä pohja johonkin konsolipeliin mutta onneksi löysimme opintotoimistosta vihdoin koputtelemalla yhden työntekijän emmekä mitään örkkejä. Se oli myös kivaa kun Heidi tarjosi hyvää kahvia Minimarketin pihalla.

Sain opinto-oppaan ja olen jipposissani. Saa nähdä miten koulumaista ja tiukasti aikataulutettua Mlabissa tulee olemaan. Houkuttaisi ihan simona napata JOO-opintoja Yliopistosta, vaikka Kristiina-instituutista (en edes tiedä kuuluuko se Joohon mutta mahtia se olisi). Alkusyksyn aion kuitenkin keskittyä ottamaan haltuun muuttuneen perhekuvion: opiskeluelämän viiden vuoden tauon jälkeen ja päivähoidossa olevan lapsen.

Ja jos joku ei vielä ole nähnyt Repolaista, niin Kesäkaivarissa on ensi sunnuntaina tämän kesän viimeinen veto: lasten leikkipaikan lähellä kallioilla kello 12:00.

16.7.06

Viikko ilman sähköä

Lähdön hetki koittaa. Edessä on rinkan roudaaminen Kaivariin ja siellä Repolaisen esityksen luotsaaminen. Sitten ratikalla steissille jossa treffaan muut matkalaiset. Sitten Turun junaan, sieltä bussiin, sieltä autoon ja illalla toivottavasti telttaan ja unten maille. Keskiviikkona alkavat festarit.

Kun eilen soittelin pakattua rinkaa selkään, en käsittänyt miten koskaan kannoin sitä yksikseni neljä viikkoa läpi Itä-Euroopan. Päätin kuitenkin etten ole voimiltani heikentynyt vaan taidoiltani kehittynyt: osaan pakata rinkkaan tavaraa kolme kertaa enemmän kuin aikoinaan. Ja se painaa sen mukaisesti.

Vai pitäisikö sittenkin käydä oikean saunan kautta ja pulahtaa lämmenneeseen meriveteen vielä ilta-auringossa...

Landessa on puolensa. Uskollinen kirjoittajanne palaa linjoille sähköttömän viikon kuluttua. (Murtomiehet älkööt vaivautuko, kämppävahti on täällä jo.)

11.7.06

Etuoikeutetun nautinnollista työntekoa

On upea fiilis tästä esityksestä. Minulla oli kaksi vuotta sitten olo, että matalan kynnyksen lastenkulttuuri voisi olla hyvä juttu. Siis teatteriesitys, joka vietäisiin lasten luo leikkipuistoihin eri puolille kaupunkia. Pääsymaksuton näytelmä jonka kustannukset katettaisiin apurahoin. Taidetta joka kuuluisi aidosti kaikille.

Ohjasin ja kirjoitin ensimmäisen lastenteatteriesityksen Nälkäteatterille viime kesänä. Kansansaduista kolmelle näyttelijälle ja välttämättömälle rekvisiitalle. Keikkailimme Kustavin Kilpi-viikkojen lisäksi leikkipuistoissa eri puolilla Helsinkiä. Täksi kesäksi kirjoitin ja ohjasin kaksi kertaa pitemmän esityksen uusista eläintarinoista samoille näyttelijöille.


Olin ihan oikeassa, tälle on tarvetta ja kysyntää. Puistot, tarhat, puiston henkilökunta, vanhemmat ja ennen kaikkea lapset ovat innoissaan meistä, innoissaan tästä esityksestä. Lähes jokaisessa esityksessä on ollut satakunta katsojaa, mikä on näissä hommissa paljon.

Ohimennen tulemme myös välittäneeksi suomalaista satuperintöä eteenpäin. Olen säilyttänyt kielen alkuperäisessä muodossaan, se ei ole helpoksi siloteltu vaan menneestä maailmasta muistuttava ja muistuttaa sellaisista mahtisanoista kuin "ahnio".

Kuulen palautetta maailmalla. Viime vuonna meidät nähnyt poika tulee kysymään "tuleeko se Susi Hukkanen tänne taas?" Lapset leikkivät kotonaan itätuuli-kohtausta pehmoeläimet suussaan. Kolmevuotias piirtää meille kuvan Kettu Repolaisesta. Viisivuotias kertoo että hänestä tulee isona joko palomies tai sitten Susi Hukkanen. Keskustellessani ystävän kanssa puhelimesta kuuluu taustalta huuto "Possut, possut".

On vahvasti sellainen olo ettei tätä voi jättää tähän. Proggiksen esityskausi on nyt puolessa välissä ja mieli matkaa jo tulevaan syksyyn ja talveen. Minä jatkan tätä työtä, kehittelen hommaa eteenpäin. Tällaista teatteria tarvitaan!

10.7.06

Huokauksia sängyn pohjalta

Olen taintunut sängynpohjalle jättimäisen poskiontelontulehduksen, stereohuuliherbiideksen ja menkkojen kaatamana. Onpas hauskaa. Olen lukenut nelisen romaania muutamassa päivässä. Arkipäivän psykopatologia odottelee vielä sängyn vieressä mutta kun oma olo on näin patologinen niin ei Freudi paljon nappaa.

Kävimme katsomassa perjantaina Silent Hillin enskarissa. Siinäpä oli lämminhenkinen ja elämänmyönteinen elokuvakokemus. Not. Nastaa siellä oli, eturivissä polvet sylissä ettei mikään horror-nurse pääse nappaamaan nilkasta. Filmi oli siirtänyt pelimaailmaa valkokankaalle aika kiitettävästi, muun muassa pelikuvakulmat toimivat valkokankaalla upeasti. Pidin myös siitä miten miehillä oli statistin osa naisten pistäessä hommat toimimaan. Dialogia oli makuuni ihan liikaa ja se selitteli aivan turhia. Enempi yksinäinen hiippailu mörkömaisemissa olisi tehnyt paremmin oikeutta peleille.

Viikon päästä alkaa Kustavin leiri ja sitä ennen pitäisi parantua. Imetyskriittinen lääkäri kirjoitti päivystyksessä jotain supertujua antibioottia jonka jätin apteekkiin. Määräsin itselleni hoidoksi vielä tämän päivän ajan sängynpohjalla lepäilyä, viisi litraa nesteitä ja muutaman hömppäromaanin lisää. Eiköhän tästä huomisiin esityksiin jo nousta.

6.7.06

Taunoa ja Kiveä

Listasin asioita, joista nautin. Merkitsin listaan myös koska olen näitä asioita viimeksi tehnyt. Sain selville että arkeni on varsin nautinnollista, mutta muutamat asiat loistavat poissaolollaan: minä rakastan keikoilla käymistä ja kaikenlaista joraamista ja pomppimista lavan edessä. Käyn keikoilla ihan liian harvoin. Otin asian hoitaakseni. Kahden viikon aikana on jo takana kaksi erinomaista Sydän, sydämen keikkaa ja tänään tulee uusi viiva seinään.

Sten soittaa Stonesia Semifinaalissa! En ole aiemmin päässyt näkemään TW:n veivausta. Tänään on sen aika. Bonuksena bongasin illan toisen bändin olevan nimeltään Taunon systeemi. Mitäpä muuta Taunot soittaisivat kuin System Of a Downia, suomeksi. Loistavaa! En malta odottaa käännöksiä, niin hulppeaa matskua bändillä on. Laulu voisi mennä vaikka näin: "miksei presidentit sodi sotia/ miksi ne aina lähettää köyhät?". Tai: "mun muna on isompi ku sun/ mun muna pystyykin menemään oven läpi". Muahahahaa!

5.7.06

Lukulakko

Kiitos ensi-illassa kävijöille! Muutamat bloggaajat poistuivat niin vauhdilla etten ehtinyt livenä kiittelemään. Tehdään se näin virtuaalisesti: kiitos, kiitos, kiitos, kiitos ja kiitos. Yritin laskea katsojia, en onnistunut. Jotain sadan ja sadan viidenkymmenen väliltä. Ei paha. Yleisö tykkäsi eikä possun entreekään ei saanut ketään itkemään (kuten ennakossa). Pakollisen jännityskämmin näyttelijät hoitivat hienosti himaan. Juhlimme täyden illan, se on näitä lastenteatterin tekemisen iloja että pääsee ajoissa sänkyyn kun aloittaa juhlat jo neljältä. Tänään olen juonut vasta neljä litraa virvoitusjuomia ja olo on loistava.

Olen tehnyt kevään aikana muutamia kirjoitusharjoituksia. Yhtenä tehtävänä oli pitää viikon lukulakko. Siis ei lukemista, ei mitään, ei yhtään eikä koko viikkoon. Ohjeistus oli olla lukematta lehtiä tai kirjoja, itse lisäsin listalle myös blogit, keskustelufoorumit ja sähköpostilistat. En lukenut. (Tai no, ekana iltana luin salaa vähän sarjakuvia. Sen jälkeen pysyin ruodussa satunnaisia repsahduksia - pikainen vilkaisu ilmaisjakelulehteen metrossa ym. - lukuunottamatta. )

Se oli mieletöntä. Ihan kaameaa ja todella hämmentävää ja loppuviimeksi myös aika nautinollista. Sillä minä luen normaalisti melkein koko ajan jotakin. Jouduin muistuttamaan itseäni projektista noin kaksikymmentä kertaa päivässä. Aamupalapöydässä silmät etsivät juustopaketin kyljestä tekstiä, vessassa tavailin shampoiden ominaisuuksia.

Mitä minä sitten tein kun en lukenut? Kuuntelin musiikkia. Tiskasin. Liotin, keitin ja pakastin kolme kiloa papuja. Piirtelin. Lähinnä fiilistelin. Kirjoitin, kirjoitin, kirjoitin. Vuorokaudessa oli yhtäkkiä ihan hirveästi tunteja. Aikaa vaikka mihin. Pää pulppusi mielettömästi kamaa kun ajatuksille oli tilaa tulla. Oli se vähän pelottavaakin, toki, mutta jälkeenpäin olo oli hyvä. Käytän tuota varmasti uudestaankin, ainakin jos kirjoitusduunit tökkivät. Nyt ehdin juonia jo vaikka minkälaisia proggiksia tulevan talven varalle.

4.7.06

Viimeinen tarkistus

Tämä on harvinaisen hauska proggis tehdä rekvisiittatarkistusta ennen vetoa:

Potter-sauva?
On.
Tuomariperuukki?
On.
Kärsät?
Juu.
Osamaparta?
Jep.
Sulkapipo? Rosmariini?
Kaikki on.

No sitten mennään.

3.7.06

Taivaansininen nojatuoli helpottaa

Huomenna on ensi-ilta. Olinpa kaukaa viisas kun aikataulutin treenit näin. Kunnon loppurutistus, siihen perään heti ennakko ja kaksi päivää aikaa vetää henkeä ennen enskaria.

Kun menin paikalle viimeisiin harjoituksiin, minua jännitti paljon. Mitä tässä onkaan tullut tehtyä? Toimiiko tämä? Teinkö oikeat ratkaisut? Mitä lapset pitävät? Entä aikuiset? Noteeraako lehdistö?

Olin puistossa paikalla puoltatoistatuntia ennen treenien alkua kuten tapanani on. Ja siinä, nurmikentällä, ypöyksin ja komeana, seisoi taivaansininen nojatuoli. Neljä jalkaa tukevasti maassa, ehjä verhoilu, napakka jousitus ja hyvä ulkomuoto.

Katselin oikeaan, katselin vasempaan, ei ketään näkynyt. Katsoin eteen ja taakse. Ketään ei näkynyt. Se oli siis minun ohjaajantuolini. Käänsin tuolia niin että siitä näkyi lavalle hyvin. Ohjasin vikat treenit tuosta tuolista. Treenien jälkeenkään kukaan ei näyttänyt tuolia kaipaavan joten kalliolaiseen tapaan nostin tuolin pään päälle ja kannoin kotiin. Tuuletin , tamppasin, imuroin ja laitoin tuolin paikalleen olohuoneeseen. Olen istunut siinä sen jälkeen joka aamu ja joka ilta, kirjoittamassa. Se on täydellinen, taivaansininen tuolini.

1.7.06

Tänään on ennakko!

Olen laiminlyönyt ensimmäisen Sydän, sydän-keikkani raportoinnin. Syynä on ensi-iltaviikko. Näin ekaa kertaa paitsi bändin, myös Kuudennen linjan. Siellä oli hienot tapetit, varmasti menen uudelleenkin. Bändille menetin sydän, sydämeni täysin. Hiihtohaalari, alaston kitaristi, mökkeilyteema ja aivan törkeätä lahjakkuutta. Ilta oli hillitön kuten olette Paisan ja Kaisan blogeista jo lukeneetkin. Näin vatsatanssia ja onnistuin pogoilemaan osumatta Paisan varpaille, muun muassa. Menen sunnuntaina seuraavalle keikalle ja aion roudata taaperon, tuon keikkakonkarin, mukanani fanittamaan.

Jännää, oletin musiikin olevan kevyempää mutta ainakin tämä keikka oli mättöä raskaimmasta päästä. Mikäs sen parempaa. Illan eka bändi Tundramatiks oli myös hauska: haitarimeteli kolisee hyvin. Kotiuduin ennen kolmea uuden Tundramatiks-kassin ja Sydän,sydän-paidan kanssa. Sain sen henkilökohtaisesti basistilta. Ihqua, eikö?!

Lapsi ei kehity portaattomalla säädöllä. Ainakin meidän tyyppi etenee loikin. Olen ollut treenaamassa kolmisen iltaa ja ollut siis poissa puolet taaperon hereilläoloajasta. Tänä aamuna havahduin siihen tosiasiaan että lapseni on alkanut puhua lauseita. Minun vauva! Kahta-kolmea sanaa tulee putkeen ihan suvereenisti: "lisää puuroo" "ei puuroo, rusinaa", "äiti hommiija", "Jussi nukkuu", "äiti pois siitä, Anna alla!".

Tänään esitys kohtaa yleisön ensimmäistä kertaa. Meillä on siis ennakko Brahen puistossa kello 11:00 - vapaa pääsy ja tervetuloa - jos joku vielä innostuu mukaan. Tähän ei vaan totu. Kauhu on aina sama vaikka näitä hommia olisi miten monta vuosikymmentä vääntänyt. Lapsiyleisö on parasta, täysin teeskentelemätöntä. Argh. Miksen ryhtynyt vaikka leipuriksi? Ei auta, pari tuntia vielä ja sitten roipetta niskaan ja baanalle.