Huokauksia sängyn pohjalta

Olen taintunut sängynpohjalle jättimäisen poskiontelontulehduksen, stereohuuliherbiideksen ja menkkojen kaatamana. Onpas hauskaa. Olen lukenut nelisen romaania muutamassa päivässä. Arkipäivän psykopatologia odottelee vielä sängyn vieressä mutta kun oma olo on näin patologinen niin ei Freudi paljon nappaa.

Kävimme katsomassa perjantaina Silent Hillin enskarissa. Siinäpä oli lämminhenkinen ja elämänmyönteinen elokuvakokemus. Not. Nastaa siellä oli, eturivissä polvet sylissä ettei mikään horror-nurse pääse nappaamaan nilkasta. Filmi oli siirtänyt pelimaailmaa valkokankaalle aika kiitettävästi, muun muassa pelikuvakulmat toimivat valkokankaalla upeasti. Pidin myös siitä miten miehillä oli statistin osa naisten pistäessä hommat toimimaan. Dialogia oli makuuni ihan liikaa ja se selitteli aivan turhia. Enempi yksinäinen hiippailu mörkömaisemissa olisi tehnyt paremmin oikeutta peleille.

Viikon päästä alkaa Kustavin leiri ja sitä ennen pitäisi parantua. Imetyskriittinen lääkäri kirjoitti päivystyksessä jotain supertujua antibioottia jonka jätin apteekkiin. Määräsin itselleni hoidoksi vielä tämän päivän ajan sängynpohjalla lepäilyä, viisi litraa nesteitä ja muutaman hömppäromaanin lisää. Eiköhän tästä huomisiin esityksiin jo nousta.