27.4.04

Mikä lapselle nimeksi?

Nimipolitiikan pohdinta etenee. Ennen kuin etunimeä päästää fiilistelemäänkään, pitää päättää mitä teemme sukunimen kanssa. Pidimme naimisiin mennessämme omat sukunimemme - ei minua naitu mieheni sukuun, miksi olisi nimeänikään vaihtanut ja sama homma Jussilla.

Lapsen sukunimeä pohdittaessa on otettava huomioon monenlaisia muuttujia. Yksi ajatus oli hämmentää oidipaalista perhekuviota siten, että lapsi saa jommankumman sukunimen ja sitten se jonka nimen lapsi on saanut, vaihtaa sukunimeään. Toiselle lapselle annettaisiin toisen vanhemman sukunimi ja sitten tämä toinen vanhempi vaihtaisi myös sukunimeä. Lopputuloksena olisi jokaisella perheenjäsenellä oma sukunimi. Symbolisesti vahvistettaisiin ajatusta perheen sijaan kommuunista, vapaaehtoisesta yksilöiden välisestä yhteenliittymästä. Temppuiluajatuksillemme laittoi stopin Suomen nimilaki. Samoista vanhemmista syntyneillä lapsilla on oltava keskenään sama sukunimi, ja nimi, joka on toisen vanhemman virallinen nimi lapsen syntymähetkellä.

Uutena ajatuksena on tullut ajatus patrilineaarisen isien nimien ketjun katkaisemisesta. (Meidän nimemmehän eivät tavallaan ole meidän, vaan isiemme. Äitien nimet katoavat aina.) Silloin valitsisimme kokonaan uuden sukunimen, meidän kommuunin, meidän perheen nimen. Siinäkin on omat kiemuransa, ihan itsekeksittyä nimeähän ei sukunimekseen saa. Pitäisi varmaan konsultoida asiasta paremmin tietäviä että saataisiin vinkkejä etenemisjärjestyksestä. Maha raksuttaa ja papua pukkaa, nimen pitää olla meillä virallinen lapsen syntymähetkellä...

25.4.04

Ostan isäni kirjat

Mutsini ja faijani olivat molemmat syntyisin työläiskodeista, mutsi sukunsa ensimmäinen maisterikin. He hankkivat kirjoja. Pitivät kirjoista, arvostivat kirjoja, uskoivat siihen että työläisten täytyy lukea. Kirjojen kerääminen jatkui keski-ikään asti. Kirjoissa on muun muassa kunnioitettavat kokoelmat 1970-luvun työläisproosaa, Sinkkosta ynnä muuta. Komea hylly. Vielä komeampi kun ajattelee että sen ovat koonneet rakastavaiset jotka söivät omissa kihlajaisissaan kaurapuuroa koska muuhun ei ollut varaa.

Toissapäivänä isä ilmoitti että myy ne. Divariin. Koska tarvitsee rahaa. (Koska on vittu ollut kännissä äidin kuolemasta saakka melkein päivittäin ja nykyisin yllättäen myös työtön.) Rahaa ei ole. Voivoi se on tosi surullista ettei ole rahaa voivoi isä parkaa. Surin aikani sitten minäkin voivoi menetän äidin kirjat, äidin muistot niissä. Sitten sain rohkaisua ja kokosin itseni ja ilmoitin faijalle ostavani kirjat ja maksavani 10 euroa enemmän kuin divari. Suostui. Ei se sitten saanut koskaan aikaiseksi kysyä hintaa mistään, yritti nyhtää minulta viittä sataa euroa - ei mikään metrihinnalla tavaraa sisäänostava niin paljon maksa. Kyselin itse hintoja aina yhtä ystävälliseltä Ervastilta ja sain nyt tänään vihdoin tehtyä kättäpäälle sopimuksen faijan kanssa. Tietysti, jos olisi tahtonut homman menevän sujuvasti, olisi kirjat pitänyt roudata helvettiin sieltä jo nyt - se ei tänään onnistunut. Hoidan asian vapun jälkeen. Taistelen uudelleen jos tarvis. Minä tahdon ne kirjat. On asioita jotka ovat taistelemisen arvoisia. Kaikkea se mies ei voi tuhota. Jumalauta.

23.4.04

Metrossa on vaarallista. Ja kadulla. Ja kotona.

Talisman-lautapelissä yksi kamalimpia hahmoja on mielestäni aina ollut Raivohullu, joka on piirretty kuvaan kirves takavasemmalle kohotettuna mielipuolinen katse silmissään. Onhan sellainen nyt pelottavaa. 8-vuotiaalle. Sen sijaan lehtijuttu, jossa uutisoidaan vastaava tapaus Helsingin metrossa on enemmän surullista. Hesarin jutussa oli "Tausta"-juttu otsikolla Vartijoita ja kameravalvontaa. Miten helvetissä mielenterveyspotilaan kirveskäyttäytymistä ehkäisee yhtään millään turvallisuuskonstilla? Pitäisikö vaunussa olla kamerat? Ei auta. Pitäisikö siellä olla vartijan, joka ikisessä vaunussa? Eipä siinäkään ehtisi ellei sitten sattuisi seisomaan juuri kirvesmiehen vieressä juuri oikealla hetkellä. Se on nopea ase se kirves. Silti näitä kaipaillaan ja varmasti taas enemmän tällaisen tapauksen jälkeen. Olen lukenut tutkimuksia joissa kysyttiin naisilta tuntevatko nämä olonsa turvallisemmiksi jos tilassa on kameravalvonta? Lähes kaikki tunsivat itsensä turvattomammiksi. Oliko paikka niin vaarallinen että sitä piti valvoa? Ehtiikö kukaan apuun jos jotain käy? Katsooko näitä nauhoja reaaliaikaisesti kukaan? (Ei.)

Jutussa oli myös "Kommentti", Hesarille epätyypillisessä tyylilajissa. Tuomas Väliahon kommentissa kysennalaistettiin terrorisminvastaiseen toimintaan käytetty raha niin kauan kuin maamme omia mielenterveyspotilaita ei voida hoitaa asianmukaisella tavalla. Niin, onhan se jännä juttu että siirryttäessä 1980-luvulta 1990-luvulle meillä oli yhtäkkiä kymmeniä tuhansia terveempiä mielenterveyspotilaita, laitospaikat ajettiin alas lisäämättä kuitenkaan määrärahoja avohoitoon juuri lainkaan. Tulos kävelee kadulla, jos ei nyt aina metrossa kirveen kanssa niin vaikkapa pyjamassa talvipakkasella sukkasillaan. Ihmisiä, jotka eivät kykene huolehtimaan omasta pukeutumisestaan, syömisestään, hygieniastaan - saati lääkityksestään - hiihtää vastaan päivittäin. Pahonvointivaltio Suomi.

Kotkassa ei kannata käydä

Tai siis keikkailu siellä on toki kivaa ja maisemat kauniita. Aurinkokin köllötteli taivaalla. Mutta menetin hyvän haasteen. Sellaista se on.

22.4.04

Kotka - tuo merellinen kaupunki

josta näen tänään muutaman parkkipaikan ja sisätiloja. Ei enempää kirjoituksia tänään siis, lähden Kotkaan keikkailemaan koululaisesityksemme kanssa. Toivottavasti ei sada koko päivää.

- Mitä nörtti tekee kun se näkee kauniin naisen?
- Painaa "print"-nappulaa
Kevätpörriäinen 2004

21.4.04

Meemi meeminen

Meemit on hyvä asia kun on aikaa. Olkaa hyvät:

10 bands you've been listening to a lot lately:

1. Tori Amos
2. KMFDM
3. Babylon Whores
4. P. J. Harvey
5. Susanne Vega
6. Bredrich Smetana
7. Radiohead
8. Laurie Anderson
9. Massive Attack
10. Hybrid Children

9 things you look forward to:

1. Papu
2. Kesä
3. Loma
4. BB-ensi-ilta
5. Norjanmatka
6. Seuraavat kännit
7. Esikoisromaanin julkaiseminen
8. Vaipattomuuden opetteleminen
9. Nimen antaminen

8 things you like to wear:

1. Farkkuhame
2. Tukevat rintsikat
3. Epäkiristävät alushousut
4. Samettitakki
5. Hajuvesi
6. Hymy
7. Töppöset
8. Maihinnousukengät

7 things that annoy you:

1. Faija
2. Allergia
3. Kiire
4. Faija
5. Kyvyttömyys näyttää vihaisuuttaan faijalle
6. Faija
7. Norjalaiset

6 things you say most days:

1. -tu mä en tajuu mitään!
2. Häiritsenkö?
3. Mitä helvettiä noi roskat täytyy tollasella stanan puhaltimella puhaltaa!
4. Oletsä hermostunut?
5. Muppe
6. Tiäks? (täytyy päästä tästä eroon [editori])

5 things you do everyday:

1. Kiroilen
2. Kuuntelen levyjä
3. Luen romaania
4. Kirjoitan ajatuksia paperille
5. Suunnittelen esitystä

4 people you want to spend more time with:

1. Ystävät
2. Jupu
3. Papu
4. Sisko

3 movies you could watch over and over again:

1. Fight Club
2. Matrix 1
3. Terminator 2

2 of your favorite songs at the moment:

1. Tori Amos: Precious Things
2. P. J. Harvey: Good Fortune

1 person you could spend the rest of your life with:

1. Jussi

via Veera

Papu kasvaa

Eilen käytiin Kättärillä "virallisessa" ultraäänikuvassa jossa skannaillaan sikiön rakenteellista kehitystä. Kaksi kättä, kaksi jalkaa, kaksi munuaista ja neljä kammiota sydämessä. Ei mitään yllätyksiä - ei huono.

Pikkuinen on jo yli 20 cm pitkä ja painaa parisataa grammaa. Ihan mielettömän söpö se oli, liikkuvainen. 12-viikoisen lötköttävän papun sijaan näkyi potkiva ja kääntyilevä uusi ihminen joka poseerasi välillä käsivarret rinnalla ristissä, välillä toinen käsi otsaan nojaten Rodinin ajattelijan malliin. Saatiin pitkä printti kuvia joilla voidaan taas kiusata kaikkia vieraita ja nettisivuille eksyjiä. Kunhan tuleva isukki saa kuvat skannattua niin saadaan tännekin taas gallerialle jatkoa.

En ole vielä tuntenut potkuja, nyt selvisi syykin. Istukka, joka on tässä vaiheessa melkein isompi kuin vauva, on minulla kohdun etuseinässä, siis mahan puolelle, ja se on aika hyvä vaimennin viisikuukautisen hennoille potkuille. Ehkä jo muutaman viikon päästä... Nyt tiedän myös miksi koko ajan on pissahätä. Tällä hetkellä Papu on mahassa niin että jokainen potku osuu virtsarakkoon joka siis viestittää koko ajan tyhjennystarvettaan.

Eilen olin piiiitkästä aika baarissa! Tämä kai on sitä keskiraskauden mukavuutta, hajut eivät öllötä kuten alussa, jaksoin hyvin istua tupakansavuisessa Om'pussa ja joinpa kaksi pulloa ykköskaljaakin! Oli ihanaa päästä ihmisten ilmoille. Sama ihminen minä olen edelleen, ei mustikkapirakoiden leipominen - vaikka kivaa onkin - jaksa viihdyttää ihan joka viikonloppuilta. Äiskä tuulettuu.

20.4.04

Missä asuvat nykyajan prolet?


Schizo-Janne kirjoittaa kalliolaisuudesta ja kaupunkikulttuurista. Vannoutuneena Kalliolaisena komppaan hyvää asiaa. Kallion hämärän maineen poliittisisten juurien uumoilu on mielestäni enemmän kuin paikallaan. Työväenluokka ja sen historiallinen asuinalue on stigmatisoitava, edustaahan se (ainakin teoriassa) uhkaa, vallan vaihtumisen mahdollisuutta. Työväenluokkaiset tavat, juominen ja tupakointi on jo stigmatisoitu työntekijän uusintuvuutta alentavina tekijöinä...

Nykyinen proleariaatti asuu lähiöisssä. Niissä surullisissa, likaisissa, ruosteen raidottamasta betonista rakennetuissa taloissa, naarmuisilla muovimatoilla kolme huonetta ja keittiö. Koko asuinalue rakennettu kahdessa vuodessa, ei kahviloita, ei kivijalkojen myymälöitä, vain yksi kapakka, vain yksi marketti, se jossa tarjousjauhelihaa. Ehkä ne eivät kaikki näin mahdottomia ole, omaa lähiöelämänvaihettani leimasi elämäntilanteen totaalinen synkkyys joka varmasti lyö omaa leimaansa muistoihinikin.

Kallio on marginaalien asuinsija. Lukuisat yksiöt ja kaksiot (kontra lähiöiden kolmiot ja neliöt) asuttavat työläisperheiden sijaan nykyisin yksinasujia. Mielenterveyskuntoutujia, yksinäisiä, moniongelmaisia, kaukaa kotiseuduiltaan olevia baariin juurettomuutensa kätkeviä uus-stadialaisia. Eikä siinä mitään, niin sen pitää ollakin. Myös paljon nuoria, vaihtoentoisia, monikulttuurisia, rauhallisia, spontaaneja. Meitä on täällä paljon. Aikanaan perustelin asuinpaikkani valintaa sanomalla että "kun asuu Kalliossa, ei pääse tuudittautumaan siihen uskoon että Suomella menisi kovin hyvin. Ei voi unohtaa." Se on hyvä perustelu edelleen.

16.4.04

Keski-ikäisyys vs. keskiluokkaisuus

Tyylikäs blogaaja Isosisko heittää haasteen, pääsiäispohdintamme keski-ikäisyydestä ovatkin ehkä orastavaa keskiluokaisuuden hyväksymistä? Kiinnostavaa, ajatusta on mukava kehitellä.

Keski-ikäisyys ja keskiluokkaisuus kuvaavat maailmankatsomusta. Näitä termejä käytän kuten "keski-ikäistä valkoista heteromiestä" maailman normina - sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä ihonvärin, seksuaalisuuden tai viime kädessä edes sukupuolen kanssa. Parikymppinen ihana pikkusiskoni on ollut jo pitkään keski-ikäisempi kuin moni tuntemani 40+-ikäinen. Minulle keski-ikäisyys = keskiluokkaisuus = konservatiivisuus = rationaalisuuden ja realismin kaavussa kulkeva nihilismi ja kyynisyys.

Minua pelottaa että havahdun jonain aamuna siihen että maksan mielummin asuntolainaa korkealla korolla kuin nautin hyvästä ruuasta tai satunnaisista matkoista. Minua pelottaa se, että alan äänestää demareita ja uskoa siihen että äänestämällä voi vaikuttaa, että se on ainoa järkevä tapa. Minua pelottaa etten jaksa välittää kadulla makaavasta spurgusta - kun eihän siihen kukaan muukaan pysähdy. Minua pelottaa se päivä kun en tarjoa röökiä sitä pyytävälle. Etten välitä, että alan rakentaa muureja sydämeni ja maailman väliin, etten ajattele maailman kuuluvan kaikille, että kasaamani mammona on tullut niin rakkaaksi että olen valmis muuttamaan paremmalle asuinaluelle sitä suojellakseni. Etten olisi valmis antamaan omastani.

15.4.04

Keski-ikäinen, mistä sen tietää?

Pääsiäisvieraiden Elinan, Samulin, Jaanan ja Kirsin kanssa pohdittiin keski-ikäisyyteen heräämistä. Mistä sen tietää? Milloin on toivo menetetty? Teimme listaa muutamista asioista joista tietää olevansa keski-ikäinen. (Psykologisten lainalaisuuksien vuoksi emme tietenkään keksineet juuri yhtään merkkiä jonka itse jo täyttäisimme.)

- keittiössä talouspaperia ja sille oma teline
- olkkarissa itse uutena ostettu sohva
- rahaa tilillä vielä seuraavan palkan sinne kilahtaessa
- kotiteatteri-surround-hifi-laitteisto
- helvetin iso uusi telkkari alttarinomaisesti olohuoneeseen asemoituna
- mansetteja
- pieniä liinoja kukkaruukkujen alla
- ajatus sosiaalidemokraatteista vakavasti otettavana puolueena

Toki yhden tai kaksi näistä ehdoista voi täyttää olematta toivoton tapaus. Mutta kolmen tai useamman osuessa kohdalle (ja aina jos SDP-kohta pitää) täytyy alkaa miettiä missä mennään... Tämä kaikki tuli mieleen kun käytiin tänään J:n kanssa marketissa ostamassa uudet stereot ja samalla uusi kuivausteline - kun niin halvalla sai... Saa humauttaa.

Bloggerin probleemia

Kuka tietäisi paremmin: miksei kommentointimahdollisuuten näy Mozillassani? Mikseivät päivitykseni näy IE:ssäni? En tajua tätä

Here today


KMFDM laulaa Adios-levyllä:

It's here today
but it's gone
tomorrow

It's here today
but today
will never come again


Joku voisi kutusua pessimistiseksi, mutta minuun tämä kolahtaa jostain syystä tänä aamuna kovaa. Elää nyt. Elää tässä. Koska mitään muuta ei ole, ei mitään muuta kuin tämä ohikiitävä tovi, nämä sekunnit. Koska on vain muutamia nopeita vuosia.

13.4.04

Vuoden teatteriesitys

On nimeltään Miehiä ei ole. Se on kahden Stadian esittävän taiteen opiskelijan taiteellinen opinnäytetyö, ilman valmista käsikirjoitusta ja alaotsikolla ”feministinen manifesti” tehty esitys jonka kenraaliharjoituksen pääsin näkemään eilen. Feminismiä tutkitaan raikkaasti ja monilla filttereillä. Puhutaan vakavasti, lyödään läskiksi, ollaan itseironisia, tehdään stereotypioita, luodaan uusia malleja. Minä nautin joka hetkestä. Erityisesti mieltä lämmittivät kohtaukset Itä-Suomen hovioikeudesta, samapalkkaisuuden turhuudesta, raiskaantua-verbistä sekä "Haluan tyttökasvatuksen"-punkbiisi. Menkää katsomaan. Ei tosikoille. Liput ja esitystiedot miehiaeiole@hotmail.com.

6.4.04

Siiveniskut

Olen kuullut lapsemme sydämenlyönnit. Ne kuulostavat laukkaavilta hevosilta tai siiveniskuilta. Sataviisikymmentä laukka-askelta minuutissa.

5.4.04

Kuljen Hakaniemenrantaa

On taas se aika vuodesta kun punkkarit ja muut keväteliöt ryömivät koloistaan ulos jalkakäytäville. Ne antavat auringon ensi säteiden sulattaa itsensä ulos sameasta talvihorroksesta jossa ne ovat viettäneet taas koko pitkä talven. Muutamalla hieraisuliikkeellä ne kuoriutuvat pomppamallisista talvikoteloistaan ja pipoistaan jotka yllä ne ovat viettäneet koko talven. Näiden kevätolioiden hiukset ponnahtavat sojottamaan taivasta kohti ja niihin syttyy niitä upeita väriyhdistelmiä joista tiedämme kevään koittaneen.

3.4.04

Helsingin Sanomat

Menin taas lankaan. Puhelin soi, vastasin ja sieltä Helsingin Sanomista joku ystävällinen nainen soitteli. Meille tulee sunnuntaihesari ja tarjous kuului että saisimme joka päivä hesarit marraskuun loppuun ja lisähinta olisi 26 euroa. Tilasin, kun se on halpaa. Ja koska minulla tulee kesällä ja alkusyksystä olemaan paljon aikaa. Koska kaipasin taas lehteä aamiaispöytään.

Sunnuntaihesari meille on tullut siksi että viime syyskuun yhdentenätoista HS julkaisi toimittaja Jyri Raivion hengentuotteena luullakseni C-osan pääuutisena muistelojutun otsikolla "Haavoitettu supervalta ei unohda". Kuvassa pikkutyttö nyyhki isänsä olkapäillä tähtilippu kädessä, jutussa toimittaja kuvaili itseään Washingtonin-kodissaan katsomassa TV:stä hyväntekeväisyyskonserttia ja fiilistelemässä Paul Simonin tahtiin miten "kaksi tuhatta ihmistä oli todellakin kuollut". Huusin ääneen kun luin jutun. Soitin Hesariin ja vaadin rahoja takaisin, en enää tahtoisi koko lehteä. Rahoja ei kuitenkaan voinut saada takaisin. Niin tilauksemme sitten muutettiin sunnuntai-tilaukseksi. Nyt tilasin tuon saman erkkolalehden uudelleen. Ärsyttävää miten sitä kutsutaan puolueettomaksi jukaisuksi vaikka se on poliittisesti vahvasti kenossa. Saas nähdä kauanko jaksan sitä karjumatta lukea, ehkä hetken kuitenkin?

Hyvän sanomalehden löytäminen ei ole ihan helppoa. Luultavasti pitäisi tilata useampaa pikkulehteä samaan aikaan. Tänä aikana meille on tullut Murros, Tulva ja Niin&Näin, joista ainoastaan Murros on muistuttanut sanomalehteä - muuthan ovat aikakausilehtiä. Kaikissa hyvät puolensa ja heikkoutensa. Etsintä jatkuu.

2.4.04

Minkälainen digikamera?

Pitäisi ostaa digikamera. Kun maha kasvaa ja kaikkea. Pitäisi kuvailla vaikka kotona periaatteessa vastustetaankin kuvaamista, sillä saattaa sivuuttaa tilanteen kokemisen ja elämisen kun on niin kiire tallentaa sitä. Ymmärrä sen. Mutta silti tahdon sen kameran. Nyt on vaan tullut pulma. Mistä tiedän mikä on välttämättömän ja riittävän hyvä. Tarpeeksi hyvä ettei heti hajoa ja että saa suht-koht laadukkaita kuvia. Ei liian kallis ettei viikon päästä jo kaduta kun sitä saa alesta puolet halvemmalla. Hintahaarukkaa kameroilla kaiketi kaksinumeroisista nelinumeroisiin lukuihin. Minkälaisia kameroita teillä lukijoilla on? Ovatko hyviä? Mistä ostitte?

Ps. Viilasin Eufemian ulkonäköä ja totesin samalla etten ole tehnyt omalle leiskalleni mitään sitten blogailun alottamisen. Karmean näköinen sivu minulla. Olisikohan minulla pääsiäislomalla aikaa laittaa ulkonäkö remonttiin... toivotaan.

1.4.04

Mikä helvetin "proggressiivinen tasaverotus"?

Marjo, Marjo, Marjo. Luin uutisista ettet hätkähdä vaikka Veronmaksajien keskusliitto katsoo veromallisi sorsivan keskituloisia. Eikä sinua huoleta se että kykypuolueesi on sanoutunut irti mallistasi koska katsoo sen murtavan hyvinvointivaltion. Marjo, mikä helvetti on proggresiivinen tasavero? Mihin sinä pyrit? Ei... juhlitko sinäkin aprillia?! Mahtava homma, tosi hauskaa.

Eihän Suomessa ole rasismia

Kuulin romaanitutulta että työvoimatoimisto käski hänen mennä työhaastatteluun paikasta jota hän ei halunnut (ei ihan vieras tilanne jos on työkkärin asiakkaana joutunut olemaan). Mies pukeutui pussihousuihin ja pitkiin nahkasaappaisiin ja veti vielä lätsän päähänsäkin. Kun hän meni haastatteluun, ovelta huikattiin että paikka on jo täytetty. Ei tarvinnut edes osallistua haastatteluun. Sitten pitäisi uskoa että kaikki saavat asioitaan Kelassa/ poliisilla... samanarvoisesti hoidettua...

Itse muistan lukion jälkeisenä kevään yhteishaun pakkohaut tukien menettämisen pelossa. Valmistauduin valtsikan ja taideoppilaitoksen pääsykokeisiin, mutta koska kumpikaan ei kuulut yhteishakuun, oli minun lisäksi haettava vielä viiteen keskiasteen oppilaitokseen. Yritin (turhaan) selittää etten tahtonut yhteenkään keskiasteen oppilaitokseen. Jos pääsisin siään, pyörisin siellä vuoden ja hakisin taas seuraavana vuonna taideoppilaitokseeni ja yliopistoon. Veisin aloituspaikan joltakulta motivoituneelta, eikö se olisi typerää. Ei, se on pakollista. Pääsin haastatteluihin papereillani, olinhan kirjoittanut alle vuosi sitten ja aika kelvollisin arvosanoin. Yhden iltapäivän käytin lähihoitajan soveltuvuustesteissä. Sain täydet pisteet kaikista muista paitsi psykologin haastattelusta. Psyko kysyi miksi halusin heille opiskelemaan? En halua, olen täällä vain työkkärin määräyksestä. Tahdon ihan muihin kouluihin. En sitten päässyt sinne. Käsittämätön systeemi.