Metrossa on vaarallista. Ja kadulla. Ja kotona.

Talisman-lautapelissä yksi kamalimpia hahmoja on mielestäni aina ollut Raivohullu, joka on piirretty kuvaan kirves takavasemmalle kohotettuna mielipuolinen katse silmissään. Onhan sellainen nyt pelottavaa. 8-vuotiaalle. Sen sijaan lehtijuttu, jossa uutisoidaan vastaava tapaus Helsingin metrossa on enemmän surullista. Hesarin jutussa oli "Tausta"-juttu otsikolla Vartijoita ja kameravalvontaa. Miten helvetissä mielenterveyspotilaan kirveskäyttäytymistä ehkäisee yhtään millään turvallisuuskonstilla? Pitäisikö vaunussa olla kamerat? Ei auta. Pitäisikö siellä olla vartijan, joka ikisessä vaunussa? Eipä siinäkään ehtisi ellei sitten sattuisi seisomaan juuri kirvesmiehen vieressä juuri oikealla hetkellä. Se on nopea ase se kirves. Silti näitä kaipaillaan ja varmasti taas enemmän tällaisen tapauksen jälkeen. Olen lukenut tutkimuksia joissa kysyttiin naisilta tuntevatko nämä olonsa turvallisemmiksi jos tilassa on kameravalvonta? Lähes kaikki tunsivat itsensä turvattomammiksi. Oliko paikka niin vaarallinen että sitä piti valvoa? Ehtiikö kukaan apuun jos jotain käy? Katsooko näitä nauhoja reaaliaikaisesti kukaan? (Ei.)

Jutussa oli myös "Kommentti", Hesarille epätyypillisessä tyylilajissa. Tuomas Väliahon kommentissa kysennalaistettiin terrorisminvastaiseen toimintaan käytetty raha niin kauan kuin maamme omia mielenterveyspotilaita ei voida hoitaa asianmukaisella tavalla. Niin, onhan se jännä juttu että siirryttäessä 1980-luvulta 1990-luvulle meillä oli yhtäkkiä kymmeniä tuhansia terveempiä mielenterveyspotilaita, laitospaikat ajettiin alas lisäämättä kuitenkaan määrärahoja avohoitoon juuri lainkaan. Tulos kävelee kadulla, jos ei nyt aina metrossa kirveen kanssa niin vaikkapa pyjamassa talvipakkasella sukkasillaan. Ihmisiä, jotka eivät kykene huolehtimaan omasta pukeutumisestaan, syömisestään, hygieniastaan - saati lääkityksestään - hiihtää vastaan päivittäin. Pahonvointivaltio Suomi.