28.11.03

Digitaalinen ÄO 54

Halusin tietää minäkin: digitaalinen ÄO:ni on 54, "saatan ottaa riskejä turvallisuuteni kanssa". Onneksi on mikrotuki kotona suojelemassa.

Tony Halmeen valaistuminen


Tony osaa käyttää tragedian kaavaa hyödykseen, tai ainakin näytellä roolinsa siinä pilkulleen. Vaalikuninkuuden siivittämän huumehöyryisen hybriksen jälkeen on peripeteian aika. Ja mikä olisikaan parempi keino havainnollistaa tätä kuin anagnorisiksesta seuraava äkillinen kristillisyys, niin sanottu äkristillyys. Kiitos Tony, kiitos keltainen lehdistö. Kostamus-sinfonian sanoin: "Olisikohan taas aika kiittää?"

27.11.03

Tuhkimo ja prinssi

Kävin eilen työsyistä katsomassa HKT:n Tuhkimon. 13-vuotiaat seuralaiseni olivat haltioissaan ja se oli pääasia. Itse istuin niskakarvat pystyssä. Ok, ehkä vikaa oli minussakin, ehkä lapsille suunnattu prinsessamusikaali ei ole oikea paikka esittää feminististä kritiikkiä, ehkä... Mutta sitä kimalteen määrää ja peruukin, puuterin määrää. Kaikkea oli, puuttui vain himppu... Esitys oli löysä ja energiaton. Pääpari osasi laulaa, hyvä, mutta näytellä? Ei pätkän vertaa. (Enkä minä äitini tyttärenä voi purematta niellä sitä faktaa että tytön pitää olla kiltti, nöyrä ja kuuliainen, ja kun hän on sitä tarpeeksi niin sitten hän saa prinssin. Loppu. Esitys todella päättyi tähän, Tuhkimo sai prinssinsä.

Umpifemmari Andrea Dworkin on kirjoittanut kirjan Woman Hating, jossa on mm. hyvää satuanalyysia. Betty Friedan, jonka vanhan klassikon Feminine Mystique luin viime kesänä, kirjoitti amerikkalaisten kotiäitien elämän tyhjyydestä: (vapaa lainaus) "Meidät oli kasvatettu odottamaan prinssiä ja tehdäksemme kaikkemme hänet saadakseen. Sitten saimme. Mikään satu ei ollut kertonut että mitä sitten tapahtuu."

Ja piti vielä lisäämäni että loppuilta olikin hauska, Saaran valmistujaiset joista lähdettiin asiallisesti Jussin, Jussin ja Jussin kanssa Om'puun, missä Tapio jo meitä odottelikin. Puhuttiin sukupuolista, vankiloista, tieteen ja taiteen apurahoista (ja kai ne jätkät jossain vaiheessa jalipallostakin jonkin verran puhui).

26.11.03

Lukevan työläisen kysymyksiä

Mistä syntyy keskiluokka? Ja mitä tarkoittaa "keskiluokka" länsimaissa aikana jolloin yhä harvempi tekee ruumiillista työtä, ja jolloin duunari tienaa (ainakin miesvaltaisilla aloilla) helposti huikeita liksoja ansiotuneiden ammattiliittojensa ansiosta, toimihenkilötyttöjen jäädessä tuhannen euronsa kanssa rannalle ruikuttamaan. Porvarillisuus, millaisista mielikuvista se muodostuu? Onko porvarillista kaikki mukavaksi ja helpoksi tai omaa turvallisuuden tunnetta pönkittämään tehty:

- rattilukko
- turvallinen asuinalue
- itkuhälytin
- palovarotin
- WC-renkaan pehmuste
- leipäkone
- kolme kaukosäädintä olohuoneen pyöreällä sohvapöydällä
- pyöreä sohvapöytä
- nahkasohva

Milloin se keskiluokka sitten on keski-iässä? Onko se sitä matemaattisessa keski-iässään, n.35-vuotiaana vai vasta myöhemmin, neljä- viisikymppisenä? Mikä se keskituloinen on? Jostain luin että naisten keskiansio on 1900 euroa kuussa ja miesten joitakin satasia enemmän. Kuka ne rahat tienaa? Pitääkö tässä muuttaa Keski-Amerikkaan sissiksi? Onko niitä sielläkään enää? Ja mikä se oli se keskisormi?

25.11.03

InvaBlogi

Voi vammaisuuden määrää. Kuume laski vihdoin mutta kävelin koko päivän vinoon kuin paremmissakin tötsyissä. Iltapäivällä päädyin vihdoin lääkäriin, sen verran häiritseväksi jatkuva huojunta kävi. Tuomio: molemmissa korvissä on välikorvan tulehdus, sairaslomaa perjantaihin asti. Huh-huijaa. Pätkätyöläisenä on kiva kun ei ole sairasajan palkkaa, tämä flunssavirus tarkoittaa minun joulukuun liksani pienenemistä neljänneksellä. Ai että on kivaa.

PS. Olisikohan tämä blogi pitänyt korvata tekstillä "vali vali vali vali vali vali vali vali vali vali ruikuti ruikuti vali vali vali vali vali ruikuti vali vali vali vali vali vali vali vali vali vali vali vali vali vali vali vali vali ruikun ruikun val val "?

24.11.03

Virukset päässä

Minulla on ilmeisesti ollut Helsingin seudulla yleisesti raivoava virus. Todella tehokas, tappaa talossa ja puutarhassa jos ei pidä varaansa. Monta päivää on mennyt ihan vuodepotilaana kun kuume on huidellut yli 39 asteessa. Tänään lämpöä on iisimmin mutta olo kuin avaruuden läpi sädetetyllä (luulisin). Korvissa suhisee, huimaa, heikottaa, ajatus ei kulje... Mietin jo, onko minulla joku todella tappava jälkitauti ja valmistelin mielessäni viimeistä performanssiani 'corpse'. Mutta ei. Soitin lekuritädille ja se sanoi että elimistö on aina sökönä näin rajun kuumeilun jälkeen. Pitää levätä, juoda ja syödä. Yritin jaksaa tehdä jotain ruuantapaista mutta en pystynyt improvisoimaan loppukuun kaapeista mitään. Keitin vain riisiä (sori J). Tarkoitukseni oli saada täällä siivotuksi taas pitkästä aikaa mutta toistaiseksi en ole jaksanut olla seisaallani yhtään. Ja koen, että minun pitäisi vähän ryhdistäytyä tämän siivous-urakan kanssa sillä olen purkanut kasseistani eri pöytäpinnoille ällistyttävät määrät kummallista nöyhtää. Tiedättekö naiset sen kaman, mitä kaikkien kassien pohjalle kertyy (riippumatta siitä mitä kasseissa kuljettaa): nenäliinoja, hiuspinnejä, pumpulipuikkoja, puuteria, tulitikkuja, kuitteja, muistilappuja, huulirasva, sumeaksi himertynyt taskupeili...?

Näin kuumeessa unta jossa kirjoitin hienon blogin, sanelin sen jotenkin ja lopetin sanoihin "mutta olen liian väsynyt postittamaan tätäkään kirjoitusta joten nyt se katoaa". Ja se katosi, kukaan ei ollutkaan ottanut saneluani ylös. Käyköhän nyt samalla tavalla?

21.11.03

Blogoslovian vanhat, lihavat ja neekerit

Luuloni siitä, ettei Blogosloviassa asuisi yhtään vanhaa ja lihavaa neekeriä oli järisyttävän väärä. Benrope on tullut kaapista ulos ja näyttänyt rohkeasti meille ulkonäkönsä. Esimerkillistä rohkeutta, B. Ehkä minunkin virtuaalikehoni astuu pian ulos kaapista...

Törkee flunssa

Siis aivan törkee. En ole ollut kuumeessa varmaan sitten ala-asteen. Tapanani on ollut kituuttaa nuhanenäisenä ja yskivänä kaksi-kolme viikkoa, mutta siis työkuntoisena koko ajan. Nyt iski joku karmea tappajavirus. Ihmettelin eilen aamulla, miksi olen näin jäykkä, että olenpa nukkunut todella huonossa asennossa. Sitten selvisi pikkuhiljaa että kuume se on joka tuntuu tältä. Nyt köhin täällä himassa. Teetä, valkosipulia, päänsärkyä. Hieno perjantai. Nyt joku video ja keltaista jaffaa...

19.11.03

Nimi lapselle?

Ei, tutut, en ole raskaana. Ollaan vasta ideointiasteella. Olemme puhuneet nimiasioista J:n kanssa jo pitkään. Naimisiin mennessä säilytettiin omat nimet, se oli melko itsestäänselvää. Minun nimeni on se mikä on, ollut 25 vuotta eikä tullut mieleenkään vaihtaa (vaikka olisin saanut heittomerkin, siltikään.) Yhtään järkevän kuuloista yhdistelmänimeä en ole eläessäni kuullut.

Lasten sukunimeämisestä ollaan käyty paljon keskusteluja. Minua ärsyttää se, että monissa nykyperheissä, joissa joko ollaan naimattomia tai naimisissa omilla nimillä, lapset saavat sitten syntyessään miehen nimen. Tuntuu ikävältä että naisella on eri nimi kuin muulla perheellä. (Eikä se siitä paranisi vaikka lapset olisivat naisen nimellä.) Visioitiin jossain vaiheessa skenaarioita jossa jokaisella perheenjäsenellä olisi oma sukunimi. Siis: kun ensimmäinen lapsi syntyy, se saa vaikka Jussin sukunimen. Tämän jälkeen Jussi ottaa yhdistelmänimen, toinen lapsi saa vaikka minun nimeni ja sitten minä vaihdan nimeä etc.Seuraavien jälkeläisten syntyessä laajennetaan kokonaan uusiin nimiin... no, ymmärsitte. Tämä hieno suunnitelma kuitenkin kaatui lakikirjan faktaan: Lapsi saa sukunimen, joka on toisen vanhemman virallinen sukunimi syntymähetkellä. Ok, mutta myös: samoista vanhemmista syntyvillä lapsilla pitää olla sama sukunimi keskenään. Poliittis-filosofis-identiteetti-detournementtimme kaatui pykäliin.

Nyt ollaan sitten mietitty, pitäisikö ottaa yhteinen, uusi sukunimi meille molemmille, eräänlainen 'meidän perheen nimi' sitten joskun joskus lisäännytään. Nimen vaihtamiseen liittyy toki paljon asioita mutta tämä on miettimisen arvoinen idea.

Eilen kaikki selvisi, sekä meidän tuleva sukunimemme että tulevan esikoistyttären etunimi:

Anna PIN-koodi.

18.11.03

Kommuuniajattelua parisuhteesta

Mitti Vitiäinen kirjoitti asiallisen kirjoituksen. Kunnioituksesta ja luottamisesta on parisuhteessa nimenomaan kysymys, eri asteisten kompromissien loputtomasta ketjusta. Eikä näitä kompromissejä pidä nähdä luopumisena (minun) vaan mahdollisuutena, kolmannen tilan (meidän), mahdollistamisena. Jos kolmas tila on olemassa, voi siihen palata ja siinä levätä rauhassa niin että parisuhde on voiman lähde eikä taistelukenttä. Kommuuni, josta käsin omaa elämäänsä jaksaa paremmin elää.

Muutenkin elämässä, on aika vähän asioita joita voi muuttaa, varsinkin kun useimmat ärsyttävät asiat koskevat toisia ihmisiä. Olen itse saanut helpotettua omaa pinnaani kestämään paremmin hyväksymällä ajatuksen siitä että asioita voin muuttaa harvoin, omaa suhtautumistani aina. Ihan totta. Eikä tämä ole mitään naminamipositiivisuutta vaan ennemmin Deleuz-Guattari-tyylistä voimaannuttavuutta, kaunamielisyyttä vastaan.

Juoksemisesta

Olen aloittanut juoksemisen taas piiitkästä aikaa. Sovimme E:n kanssa että alamme käydä yhdessä lenkillä aina ennen treenejä. Lenkillä käynyt keho taipuu ilmaisemaan aina paremmin ja jouhevammin, asento ja asenne ovat toisiaan lähellä muutenkin kuin kirjoitusasultaan. Ajatus kulkee paremmin kun keho vähän höyryää.

Olen ollut todella yllättynyt siitä miten mukavaa ja helppoa juokseminen on. Se on varmasti monen tekijän summa. Juoksemme "vain itseämme varten", eli voimme juosta juuri niin hitaasti kuin täytyy jaksaaksaakseen juosta mahdollisimman kauan. Puhuimmekin aiheesta muutama päivä sitten lenkillä. Miten kummallista on, että kun molemmat heiluimme eräässäkin teatterissa 90-luvun puolessavälissä, oli jokin kirjoittamaton sääntö että piti juosta yhtä kovaa kuin kundit, punnertaa yhtä kovaa kuin kundit ja kaataa yhtä kovaa kuin kundit. Se oli kai monen asian summa, eihän kukaan sellaista ääneen vaatinut, tuskin kovin moni edes odottikaan. Puhun nyt vain itsestäni, en E:sta. Olin sisäänpäästessäni nuori tytöntyllerö, varsin usein vakuuttunut että minut oli otettu jäseneksi sattumalta, joku oli vain kirjoittanut nimen hyväksyttyjen listaan väärin eikä virhettä kehdattu myöhemmin korjata. En siis ihan luottanut itseeni. Treenit olivat fyysisiä, ja hyvä niin. Siinä oppi paljon. Uusien jäsenten koulutusjakso aloitettiin toivottamalla kaikki tervetulleiksi ja sanomalla että kaikki kiertävät Töölönlahden, aikaa 20 minuuttia, aika alkaa nyt. Kaikki repivät lenkkareita jalkoihinsa kauhealla kyydillä ja ryntäsivät ulos, minä siinä missä muutkin. En ollut tuolloin koskaan elämässäni lenkkeillyt. Suurin pelkoni oli tulla viimeiseksi, olin varma että sitä ei unohdettaisi koskaan. Juoksin niin kovaa kuin jaksoin niin kauan kuin jaksoin (ei kovin kauan). Sen jälkeen linkutin teatteria kohti, lyhenemätöntä matkaa, kelloon tuijottaen, miettien häpeää... jos jään viimeiseksi... Tuntui kuin kolme-neljä puukkoa olisi törröttänyt keuhkoissani pystyssä mutta selvisin, en ollut viimeinen. (Olin toiseksi viimeinen mutta mitä väliä sillä olisi ollut! En ollut viimeinen).

Tuo ensikosketus juoksemiseen jätti jälkeensä pitkäkestoisen kammon Töölönlahden kiertämiseen, se oli vuosia mielessäni jonkinlaisena kammottavana Via Dolorosana joka oli mahdottoman pitkä ja mahdottoman vaativa. Onneksi pääsin sinne jossain vaiheessa uudelleenkin ja toteamaan sen ihan ok-tasoiseksi lenkiksi, kauniit maisemat, tylsää asvalttia.

Nyt meillä on E:n kanssa hauskaa, toistaiseksi meidät ohittaisi kiitäen rollaattorilla mutta mikäs siinä. Ja uskon, ei, tiedän, että kun ollaan ensi-illassa, juostaan kaksi kertaa pitempää lenkkiä samassa ajassa, ja rauhassa. Olen jo nyt saanut vähän kiinni siitä tunteesta että minä juoksen paikoillani ja maapallo pyörii tasaisen varmasti jalkojeni alla. Se on hyvä tunne.

16.11.03

Sunnuntaimuistio

Viikonlopun työt pulkassa. Kohta tulevat näyttelijät ja pääsen tositoimiin: treenaamaan, tekemään yhdessä tilaa taiteen tulla jos hienosti sanotaan. Kaikki järjestyi taas kuten asioilla tapana on. Eilisen työpäivän (10-18) jälkeen näin tuottajaani ja hoidettiin tuotantoasioita puoli ysiin asti. Tämän jälkeen lähdettiin hyvin ansaituille kaljoille Kiinahalliin, ja hyvin ansaitut yhdet venyivät sujuvasti suvereeneiksi kolmeksi eli puoleen yöhön. Oli mielettömän kivaa, huutoa ja meuhkausta sopivassa suhteessa. Olo ei kuitenkaan ole lainkaan kamala ja oma demokin täällä kurssilla sujui aamulla mallikkaasti. Kohta painun lenkille ennen treenien alkua, siinä saa sitten hikoilla viimeisetkin etanolipisarat pois.

Toivottavasti huominenkin päivä menee yhtä tyytyväisissä merkeissä vaikka päivä onkin pitkä (ensin työryhmäpohdintoja klo 8-12, sitten kokous 13-15 ja lopuksi se mukavin: opetusta 16-21.30). Tiistaina saan sitten nukkua... Harmi sinänsä, J. lähtee tiistaina työpaikan työmatkaristeilylle ma-ti. Kerrankin kun saisi vapaasti rellestää ja tanssia pöydillä niin jaksaa varmaan juuri ja juuri kaatua sänkyyn nukkumaan :)

15.11.03

Viikonlopputyöt

Blogoslavian kaduilla on vielä pimeää kun kompuroin eteenpäin. Muutamat ovat vielä palailemassa iltariennoistaan, kun he ovat kulkeneet hyräillen ohitseni, jää hiljaisuus. On aamu. Viikonlopun aamu jolloin pitäisi olla aikaa suihkia linkkimeressä ja olla kaikki maailman aika. Tai IRL:ssa, pitäisi olla aikaa käpertyä aamunlämpimään kylkeen, ujuttaa kylmät varpaansa peiton alle ja lämmetä siellä. Tai edes keittää kaakaota, tai järjestää Magik-kortit, tai pelata Gabriel Knightia, tai tehdä hummusta, tai käydä kävelyllä, tai leipoa pullaa, tai pussailla, tai... Kiusaan itseäni miettimällä tämmöisiä.

No, yhden asian olen ainakin oppinut: jos ja kun minulle tarjotaan seuraavaa työtä joka tapahtuu viikonloppuisin, vaikka "vain yksi viikonloppu kerran kolmessa viikossa!", mietin he-le-ve-ti-in tarkkaan ennen kuin suostun. Tämä on nimittäin paljon raskaampaa kuin "kerran kolmessa viikossa"-olevasta luulisi. Koska arkisin työpäivät ovat niin pitkiä, illat venyvät kymmeneen, joskus yhteentoistakin kotona miettiessä ja suunnitellessa, tässä myös menettää paljon. Ja saa työviikon joka alkoi viime maanantaina, jatkuu nyt viikonlopun yli ja alkaa alusta taas maanantaina - eiväthän muut työt taukoa pidä.

Kaikkien maiden osa-aikaiset, liittykää yhteen!
AY-liikkeet eivät meitä enää muista, otetaan työ takaisin!

13.11.03

Blogoslovia, ennakkoluulottomien asuinsija

Ajatus tuli eilen iltakävelyllä mieleen. Blogosloviassa ei asu yhtään neekeriä. Kukaan ei ole vanha, kukaan ei ole lihava eikä yhdelläkään ole aknea. Osalla ei ole edes sukupuolta. Tätä ei pidä ymmärtää ihanteena keski-ikäisestä valkoisesta heteromiehestä. Minusta on kiehtovaa ja kiinnostavaa elää Blogogradin kaupungissa, jossa voin vaellella valaistuilla kaduilla ilman ennakkokäsityksen häivääkään, vapaana menneisyydestä, vapaana valitsemaan identiteettini, niin halutessani, päivittäin uudelleen. Suurin osa kaupungin asukkaista kulkee kaduilla nimikyltti rinnassaan. Nimikyltteihin saattaa sisältyä joitakin ennakkokäsityksiä, mutta nimikyltit voi myös poistaa. Olen itsekin joskus tehnyt pienen kierroksen anonyymina, ihan huvikseni. On mukavaa olla kuka tahansa, nomadi. Tervehdys, kasvottomat kanssakulkijani. On mukava jutella kanssanne tänäänkin.

Raisiopasta

Sain tässä päivänä muutamana taas iltatöistä tullessani hyvää ruokaa. Raisio Pastix III - the Evolutions oli kolmanteen vaiheeseensa kehtitetty resepti. Mutta ehkä on paras aloittaa alusta, alkuperäisestä opiskelija-reseptistäni. Siis:

Raisio-pasta

Ainekset:
Purkki tonnikalaa
Puolikas aurajuustokolmio
Sipuli
3-4 kynttä valkosipulia
Kuivattua chilirouhetta
Mustapippuria
Öljyä
Vettä
Pastaa

Ja kuinka se tehdään:
Ota kasari ja kuullota pilkottua sipulia öljyssä pitkään. Lisää loppuvaiheessa reilusti mustapippuria, chilirouhetta ja pilkottuja valkosipunkynsiä maun mukaan. Pyörittele niin että mausteet ja valkkari luovuttavat makunsa hyvin. Lisää valutettu tonnikala ja anna sen sekoittua tuoksuvaan massaan. Lisää tonnikalapurkillinen vettä (opiskeluaikoina en siis omistanut liikoja mittoja). Kun vesi poreilee, lisää puolikas aurajuustokolmio muutamaan kimpaleeseen lohkottuna ja laita kansi päälle. Sekoittele aika ajoin ettei aura kärtsää, ja jotta se sulaa ja sekoittuu kunnolla. Keitä tällä aikaa pasta runsaassa vedessä jossa vähän suolaa ja öljyä. (Simpukkapasta sopii tähän ruokaan hyvin mutta muutkin tietysti käyvät.) Kun pasta on valmis, valuta se lävikössä ja huuhtele kuumalla vedellä. Kata kauniisti ja nauti siitä miten kastiketta voi kerätä simpukkapastan mutkaan. Erinomaista baariöiden jälkeisinä päivinä.

Evoluution ja uuden kokin jäljiltä Raisiopasta oli muuttunut kasvisruuaksi ja saanut huomattavasti monipuolisemman maun. Nyt siinä oli punaista paprikaa, sipulia, vihreitä oliiveja, valkosippeä, auraa ja kermamaitoa ja yrttejäkin. Erinomaista. Tarkempaa resptiä voi vongata mestarikokilta itseltään, minä en keittiömestarin salaisuuksia voi luovuttaa.

Vastasin ruokahaasteeseen tarjoamalla eilen "Tuulahdus Sovhoosista"-piirakoita. Oma, uusi resepti sekin: Käristetyllä kaalilla ja hunajalla pehmennetyllä lantulla täyttyjä nyyttejä.

10.11.03

Musiikkia kansalle

Olen taas näinä harmaina aikoina löytänyt musiikin tärkeyden. Korvalaput ja kannettava cd-soitin ovat pelastaneet päiväni useammin kuin kerran. Innostun musiikista. (Kyllä, minä olin se tyttö, jonka näit soittamassa huomaamattaan ilmakitaraa Babylon Whoresien tahdissa liikennevaloissa neljän ruuhkassa.)

Viime päivät olen tehnyt Portisheadin musiikivideoita. Niissä kaunis nainen kävelee välinpitämättömin askelin sateisella kadulla, polttaa tupakkaa ja ajattelee rakkautta. Toisessa videossa kaunis nainen seisoo raitiovaunun takasillalla ja katsoo sateen valuttamasta ikkunasta tunnistamattomaksi vääristyneitä autojen valoja. Ja ajattelee rakkautta.

8.11.03

2unlimited: No limit

Radio soitti 2unlimitedin (en todellakaan tiedä miten se kirjoitetaan) hittibiisin No limit. Se oli mahdoton! Ei ihme että koulun diskossa oli aina kömpelö olo, eihän tuollaista jumputusta osaisi vieläkään tanssia mitenkään muuten kuin sillä turvallisella "askel-viereen-askel-viereen"-tyylillä. Onneksi 80-luku päättyi ajallaan ja 90-luvustakin on jo selvitty eteenpäin.

Miehen kanssa - muunneltua todellisuutta

Naisen kalenteri on täynnä. Siinä on tapaamisia ja töitä, siirtymät paikasta toiseen kymmenen minuutin tarkkuudella. Miehellä ei ole kalenteria. Tai, on yksi. Se on työpaikalla ja siihen on merkitty muutama kokous ja dead-line. Omille menoilleen miehellä ei ole kalenteria. Mies elää tässä hetkessä. Nainen elää ensi vuoden maaliskuussa, tai kesäkuussa ja miettii mitä tekee viikon 15 torstain kanssa.

Nainen aikatauluttaa kalenteriinsa parisuhteen laatuaikaa. Hän varaa Vapaaillan, ensi viikon lauantaiksi. Hän suunnittelee mitä kaikkea he voivatkaan sitten tehdä yhdessä miehen kanssa. Pitäisikö mennä elokuviin, vai pitkälle kävelylle? Tai jos tehtäisiin hyvä ateria yhdessä kotona... Nainen elää laatuaika-päivää kohti, se antaa hänelle voimia nousta ennen kuutta ja tehdä seuraavan päivän tuntisuunnitelmat töistä palatessaan klo 20-22. Viikko kuluu, tullaan seuraavan viikon lauantaihin. Mies on sopinut tapaavansa kaverinsa, katsovansa futista. Nainen on musertunut. Mies ryövää heidän vapaailtansa! Heidän kahdenkeskisen aikansa! Mies katsoo naista kummastuneena, noin ajatellenhan nainen on itse ryövännyt heiltä viimeisen kahden viikon kaikki illat tekemällä töitä kotona yhteentoista asti, tai myöhempäänkin. Nainen menee entistä enemmän ymmälleen. Totta, olisi itsekästä vaatia stand-by-miestä joka olisi valmiina hyppäämään esiin kun häntä tarvitaan. Miehellä on ystäviä, joiden tapaaminen on hänelle tärkeää, tietenkin. Mutta miten ihmeessä he sitten voisivat kohdata toisiaan, jos sitä ei suunnitella ja aikatauluteta huolellisesti. Nainen on väsynyt, siksi hänen ajatuksensa takeltelevat näin pahasti. Mies hymyilee ja puristaa naisen syliinsä. Nainen muistaa että heillä on jäljellä, jos
hyvin käy, ainakin muutamia vuosikymmeniä. Se tuntuu hyvältä ajatukselta. Nainen suukottaa miestä. He hymyilevät ja päättävät lötkötellä päiväpeitolla vielä ainakin tunnin.

6.11.03

Kauppoja ja kauppiaita - töitä ja työntekijöitä

Olen työskennellyt kaikkien opiskelujeni aikana, yläasteelta ammattikorkeakouluun, erilaisissa asiakaspalvelutehtävissä. Yleensä kauppojen tai muiden puotien kassoilla. En ole pitänyt työstä juuri koskaan. Hyviä puolia kassatyössä on se, että työ ei todellakaan vaivaa mieltä vapaa-aikana, sitähän minä nykyään ulvon useammin kuin harvoin, ettei tarvitsisi olla "aina töissä".
Toinen hyvä puoli kassatöissä oli se, että niissä aika meni parhaimmilla hujauksessa. Ruuhka-aikana ei tarvitse, eikä voikaan, ajatella muuta kuin seuraavaa tavaraa hihnalla ja sitä miten sen nopeammin vilauttaa lukijaan.

Ensimmäinen: pieni lähiöpuoti Merihaassa 80-luvun loppupuolella
Kauppiaspariskunta nahistelee töissä ja kauppias-naisella on keltaiset, pelottavat hampaat. Hinnoittelen tavaroita ja otan kassalla (ikää 12 vuotta! toim.huom.) vastaan valitukset pakastepitsasta jonka viimeinen myyntipäivä oli 14 kuukautta sitten. Pahaksi menneitä hedelmiä, mädänlimaisia banaaneja, alkavan homeisia mandariineja ja ruskeanpehmeitä omenia myydään 2 markalla kilo. Kaikki eläkeläiset ostavat niitä ja kertovat minulle miten niistä voi leikata pahat kohdat irti ja ne ovat muuten ihan hyviä.

Toinen: kioski Fleminginkadulla, kesätyö 90-luvun alussa
(Samalla paikalla ovat toimineet edesmenneet Pub Freemans ja Pub Alba)
Olen yksityisyrittäjän kesäapulainen. Palkkani on 20 markaa tunti ja saan sen puhtaana käteen. En tarkkaan ymmärrä mitä se tarkoittaa, mutta oma palkka tuntuu tärkeältä asialta. Kioskin omistaa 30-vuotias, tosi aikuinen ja tosi kaunis nainen, joka laittaa ensin huulipunaa ja sitten huulikiiltoa sen päälle. Päätän ostaa huulikiillon. Napsin irtokarkkeja ja opettelen lukemaan iltapäivälehtiä. Kyllästyn niihin viikossa ja alan tuoda kioskiin omia kirjoja. Ihmettelen miten jollain voi olla niin piintyneet tavat että tulee joka aamu puoli kymmeneltä kioskiin ja ostaa yhden vihreän tupakka-askin (ikää 13 vuotta,toim.huom.) ja vihreän jenkin. Miksei se kyllästy? Uusi pyöräni, kaunis valkoinen oikea naisten pyöräni varastetaan Fleminginkadun väestösuojan
edestä kun olen ollut kaksi viikkoa töissä. Saan kesän lopuksi elämäni ensimmäisen työtodistuksen, joka on hieno.

Kolmas: automarketti Malmilla, lukion ajan sivutyönä 90-luvuln alussa
Saan istua tiimipalavereissa ja kuulla X-ketjun markkinointistrategioita. Opin tietämään että jokaisesta hyllystä, "feissistä", on piirrokset, joihon on määritelty kuinka monta kahvipakettia mitäkin merkkiä laitetaan vierekkäin ja mikä millekin korkeudelle. (Kalliit kahvit löytyvät tietenkin ylähyllyltä ja tarjoustavara lavoilta hyllyn alta.) Opin, että jos palkalliseen ruokatuntiin tarvitaa 7 tuntia 15 minuuttia töitä, niin suurin osa työntekijöistä tekee tasan
seitsemän tunnin päivää. Opin että 15 minuutin kahvitauko on piinallisen lyhyt jos se toteutetaan kuten marketti X:ssÄ:
Kahvitauon aluksi lyödään kassakone auki jotta saadaan tyhjä kuitti jossa näkyy aika jolloin olen lähtenyt kassalta. Kuittiin kirjoitetaan oma nimi. Kävellään kassahihnoilta jättimarketin läpi kohti takatiloja. (Sormet ja varpaat ristissä ettei huonojalkainen mummo kaipaa hunajamarinoitujen broilerifileiden koordinaatteja, siihen saattaa sitten vierähtää koko kahvitunti.) Takatiloissakuljetaan kuivatavarahallin läpi, kylmäsalien ohi ja mennään portaita
alakertaan kaksi kerrosta. Siellä on taukotila. Otetaan kuppi seisonutta, paksunnutta kahvia. Kuppi kädessä kiivetään portaita kerros ylöspäin jotta päästään tupakkapaikalle lastauslaiturin ja roskalavojen viereen. Poltetaan tupakka liian nopeasti kahdessa minuutissa niin että suuhun jää paha maku ja hörpitään samalla kahvi joka ei ole vielä lainkaan jäähtynyt. Tumpataan, viedään kuppi takaisin taukotilaan kerros alaspäin ja noustaan portaita taas kauppakerrokseen. Kävellään taas laput silmillä kaupan halki (ettei
kukaan juntti tulisi vaan kysymään mitään) ja pujotellaan omalle kassalle. Kassalle päästyä otetaan uusi tyhjä kuitti johon kirjoitetaan oma nimi. Näiden kahden kuitin täytyy olla lyöty alle viidentoista minuutin sisällä toisistaan. Viereisellä kassalla istuu syhden syksyn ajan tyttö, joka jäi mieleen kummallisena. Myöhemmin muistan hänet kun Satu Lappi ilmestyy Gonzo-TV:seen. Päätän että vaikka ei mitään muuta, niin minä hankin itselleni koulutuksen.

Neljäs: H-Extra, kesätyö valmistumisen jälkeen
Työaikani ovat yhtenä päivänä 15-24 ja seuraavana 07-14. Suurimman osan aikaa inhimillisempiä mutta tuollaisiakin sattuu. Kauppa on pieni ja ahdas pulju, kauppias alle kolmikymppinen eli kauppiaaksi huikeasti edennyt. Sen suurin haave on omistaa joku päivä Citymarket. Ei ole mitään puhuttavaa. Kiusaan sitä menneellä Marxilaisen työväenliiton jäsenyydelläni, se on kokkari. Miestyöntekijät seuraavat kuudesta valvontakamerasta minihameisten thai-tyttöjen menoa ja pyllistelyjä maitokaapilla. Minä palvelen asiakkaita jotka haisevat pahemmalle kuin mikään mitä olen koskaan haistanut. Silti pidän niistäkin enemmän kuin kauppiaastani. Työkaverini ovat aika mukavia, ainoa ongelma on ettemme löydä juuri mitään puhuttavaa, he eivät lue kirjoja, minulla ei ole telkkaria. Huokailemme lööppien ihmeellistä maailmaa päivästä toiseen. Suren elämääni: tutkinto taskussa ja takaisin näihin hommiin. Olen ollut kaksi viikkoa töissä kun todistan ensimmäistä pahoinpitelyä. Terminaalialkoholisti on näpistänyt jotain ja se potkitaan portaita
pitkin naamalleen katuun kaupan ovesta. Perään uhkaillaan "ensi kerralla sairalakuntoon". Muutaman päivän päästä jonkin sortin mielenterveyspotilas tai muu sekakäyttäjä jää kiinni kun on avannut keksipaketin hyllyjen välissä. Mies tarjoaa tokkuroissaan maksuksi diapam-levyä. Miehen taskut tutkitaan henkilökunnan toimesta (millä oikeudella!). Rahaa ei löydy, ainoastaan nokian
kännykkä. Lasittavasilmäiselle kaverille kerrotaan että puhelin on takavarikoitu ja sen saa takaisin kun tuo keksipaketin hinnan, 2,80 euroa. Ihan kuin se koskaan muistaisi mihin puhelimensa jäi. Harkitsen 12 tuntia ja irtisanoudun. Luotan siihen että saan jotain muita töitä: inhimillisiä, eettisiä, haastavia, mukavia, kestäviä, kiinnostavia - pakkohan minun on.

Sain.

Kaikkea sitä jaksaa

Kun saa tehdä hyviä asioita, mielekkäitä asioita, miellyttäviä asioita niin sitä jaksaa ihmeesti. Eilen oli ensimmäiset harjoitukset, joita jänskäsin ja jotka menivät hyvin. Pääsin nukkumaan puoli yhdeltä. Nousin kuudelta tekemään omat osuuteni yhdestä OPSista valmiiksi nyt kahdeksalta alkavaan palaveriin. Ja mukava olo vain jatkuu. Ei paha. Haaveilen jopa kirjoittavani tänne joskus harkitusti ja pitkään ja aiheesta ja hyvin...

5.11.03

Kolme K:ta

Olen nyt vihdoin lukenut Leena Krohnin kirjaa "Matemaattisia olioita tai jaettuja unia", jonka alkusyksystä ostin divarista. Siitä on aikaa kun olen sen viimeksi lukenut ja nyt tuntuu siltä että se on Krohnin paras kirja. Olen valtavan viehättynyt vapaan tahdon ja valinnan pohdiskeluista, jotka toistuvat novellista toiseen. Matemaattiset oliot (näytönsäästäjät, mitkä lie, gorgonoidit) ”valitsemassa itse” koodinsa mukaista toimintaansa tietokoneen ruudulla...
J:n kanssa en voi Krohnista puhua, sillä on ajattelijan koulutus :) ja se bongaa koko ajan lainoja filsakirjoista. Minä tahtoisin puhua kirjallisista ansioista, siitä miten asiat sanoo, miten kielensä taitaa ja niin edelleen, mutta J:n kanssa juttu lipeää koko ajan filosofikseksi tai teologiseksi keskusteluksi mitä en näillä puheillani hae. Toki Krohnin kirjat voivat toimia avuksena siihenkin suuntaan mutta mielestäni se ei ole niissä lainkaan kiinnostavinta. Onneksi Juspan kanssa voi puhua monesta muusta asiasta ja kylliksi.

(Kolme kovaa K:ta, Kafka, Krohn, Kundera)

Huonoa blogausta

Mikäkö ottaa päähän? NO, kun se stadian paskapalvelimen sähköposti ei taaskaan avaudu mulle täältä kotoa. Stana siellä postissa mua odottavat viimeisimmät kirjaan liittyvät ohjeet joiden mukaan työstetty tiedosto pitäisi laittaa taittajalle huomenna aamulla. Nyt tulin edellisestä duunista, tämä pitäisi vääntää... No, herääpähän kunnolla kun saa karjua helpdeskiin heti aamukasilta. (Sori helpparin pojat, tiedän ettei se ole teidän vika. Painatte varmaan jollain aneemisella tonnin bruttopalkalla stadian paskanakkihommia. Tietoliikennettä vaivaa sama vaiva kuin kaikkea muutakin siinä talossa: toimintaa laajennetaan niin maan perkeleesti ja resursseja kasvatetaan niitä vastaamaan joskus kun ehditään, puolen vuoden päästä tai noin. Mutta mun on pakko päästä siihen postiin käsiksi aamulla.)

Ai mitä muuta? Mä olen tosi innoissani! Huomenna on oman ohjaukseni ensimmäiset harjoitukset. Blogosloviaan juttu ilmestyy lähitulevaisuudessa pienen introduction-sivun muodossa. Ihanaa saada juttu pois omasta päästäni, näyttelijöille, katsoa kun se (toivottavasti) lähtee elämään omaa elämäänsä, helgittämään. Ja viimeinenkin näyttelijä varmisti mukana olonsa.

Vieläkö? Janssonin tekstejä ei saa tehdä kuin ammattiteatterissa. Helvetin perikunnat. Eläisivät omaa elämäänsä eivätkä lahjakkaiden sukulaisten. Tarkoitus lienee hyvä mutta lopputulos karmea. Janssonia, kaikkien lasten ja aikuisten suosikkia ei siis saa laillisesti tehdä yhdessäkään koulussa, tarhassa eikä harrastajateatterissa. Kuka tästä nyt sitten hyötyy. Pitäisi muistaa hengittää, niidenkin.

3.11.03

Nelosen chatin uutuus

Oletteko nähneet Nelosen chatin uutuutta? Sieltä löytyy animoitu pää, jonka saa lukemaan omia tekstivistejään ääneen (1,7 e/viesti). Koneen puhumia koneviestejä konepäästä. [hei hani. olet tosi söpö.] Fuk. Me nähtiin, eikä ihan pian toivuta...

2.11.03

Hääpäivä

Vein Jussin Saslik-ravintolaan. Kaikki meni kuten olin sopinut, meitä odotti Timantti-kabinetti, tunnelmallinen kahden hengen soppi jossa kynttilät jo paloivat. Jussin ruokalista oli hinnaton, ravintolassa on tapana kattaa naiselle ruokalista ilman hintoja, mutta nyt kun minä olin yllätyksen järjestäjä esitin toiveen päinvastaisesta järjestelystä. Ideana oli, että J voisi nauttia mitä haluaisi, tarvitsematta huolehtia siitä mitä mikäkin maksaa. Näin myöskin tapahtui.

Ihan ensin:
Molemmat: Venäläinen kuohuviini

Alkuruuat:
Raisa: Blini ja munakoisokaviaaria
Jussi: Saslikin karhumeetvurstia ja gruusialaista salaattia

Viini:
Oriachovitza Cabernet Sauvignon Reserve 1998, Bulgaria

Pääruuat:
Raisa: Hapankaalikroketteja ja kasviksia vartaassa, piparjuurismetanaa ja kauranhelmipaistosta
Jussi: Liekitetyt karhunfileenoisetit vartaassa, juuresgratiini ja vahvaa punaviinikastiketta

Jälkiruoka:
Molemmille: Uunijäätelö Katariina Suurelle
Raisa: Kahviannos
Jussi: Vana Tallin-kahvi

Ei paha. Ei ollenkaan. Aika hyvä. Parasta mitä kumpikaan on koskaan syönyt. Maksoihan se, mutta miksi ihmeessä ei investoisi tällaiseen iltaan muutaman kerran elämässä? Ihana ilta. Kiva olla naimisissa.