Räppi kertoo siitä kun saadaan/ rokki taas/ siitä kun ei

Eilen keräilin ykköskerroksesta roskia aleruuhkassa rynnivien ihmisten keskeltä kun kännykkä piippasi yllätyksen. Sydäreillä olisi illalla keikka! Tiedossa oli lapseton myöhäisilta joten ei muuta kuin tekstiviesti toiselle riistotyöllistetylle ja treffit iltakympiksi, duunivaatteissa ja kulkematta suihkun kautta.

Olen seurannut sydäreitä Harjuun, Liberteen, Kuudennelle linjalle, Töölönlahdelle, Domman metsätalolle, vaikka minne, ja viimeksi eilen vallattuun taloon. Keikka oli mielipuolisen hieno. Paitsi että kundit ovat parhaita koskaannäkemiäni esiintyjiä, ne ovat myös reiluja. Basisti maksoi minut sisään kun olin hetkellisesti PA! Ihmisten hyvyys! Tilanteen huvittavuus!

Helvetti, tuo Sydän, sydän on kyllä huikea bändi. En ole koskaan ennen fanittanut poppoota, jonka jokaisen keikan jälkeen on hengästynyt ja raukea olo "tämä oli kyllä parempi kuin ikinä ennen."

Minä rakastan uusia sovituksia, Kuolema tulee:n uusi versio sai minut kokovartaloväristyksille. Enkä tainnut olla ainoa jonka mieliala temputui uusiin ulottuvuuksiin. Eräs anonyymi ja kaunis polkkaajatar ponkaisihe lavalle heti keikan jälkeen ja lupautui ottamaan bänditatuoinnin kun uusi levy nousee listoille. Ja sehän nousee. Yleisö äänesti tatuoinnin paikan.

Aamulla tiesin pomppineeni ja pyörittäneeni lyhyttä tukkaa edestakaisin eturivissä. Niskanikaman paikkaa hoiteli jonkinsortin rautakanki kun pää ei kääntynyt. Ei se mitään, kaapissa oli kahvia ja laittikolaa ja sain nukkuakin pitkään. Taaperon kanssa hoituivat mainiosti niin videovuokraamo- ja apteekkiressu kuin yhdistyskokouskin.

Hyvä mieli alkoi hiipua kun luin miten Telakkakatu 6 oli tyhjennetty. Huomatkaa kypärät ja kilvet. Näin meillä Suomessa. Luotan kuitenkin nuorten idealismiin, kyynistymättömyyteen ja sitkeyteen. Ensi viikolla uusi talo.