28.2.06

Joitain asioita sitä ei vaan tahtoisi kuulla

Varasin teatterilippua. Kaikki meni hyvin siihen asti kun:

Minä: Saako teiltä alennusta ammattilaiskortilla?

Lipunmyyjä: Niin millä?

M: Liiton kortilla.

LM: Siis millä? Tanssijakortilla?

M: Ei kun teatterialan ammattiliiton kortilla. Monissa paikoissa saa alennusta esittämällä ammattilaiskortin.

LM: Voi kuule kun mä en yhtään tiedä. Tanssijakortista olen kuullut. Mä olen ihan tämmöisenä apulaisena täällä vaan.

M: Okei, jos mä kysyn asiaa sitten kun tulen lunastamaan lippua?

LM: Sori mutta mä olen tullut tänne töihin tänään tosi aikaisin. Mä nukuin viime yönä tosi huonosti.

M: Joo, okei, mutta mä varmistan asian sitten lippuluukulta.

LM: Mä söin eilen kaalilaatikkoa ja koko yön oli vatsa sitten ihan tulessa.

M: Kiitos kuulemiin.

LM: Heihei.

---

Loppukevennykseksi urheiluhuumoria.

27.2.06

Luokka: kuolema

Kirjojen uudelleenluokittelu on puuhista parhain. Proosasta irtautuu luokka Musta aurinko, Kirjailijoiden vaimot ja Kirjailijoiden Miehet sulautuvat takaisin runouteen, kaunokirjallisuuteen ja muistelmiin.

Kirjahyllyyn on muodostunut uusi luokka kuin varkain.

Tämä sama asia yllättää aina uudelleen. Miten uuden esityksen, uuden aiheen itu alkaa muodostua mielen pohjukassa itsekseen, tietoisuudelta salaa. Minä sitten tykkään tästä intuitiivisesta tavasta tehdä töitä, käsitellä maailmaa ja elämässä vaikuttavia asioita. Mieli on viisas vaikkei pää aina olisikaan.

Uusi luokka on Kuolema. Olen vuoden sisään hankkinut aihesta puoli metriä kamaa. On kuoleman biologiaa käsittelevä Kuoleman toiset kasvot. On Palon eutanasia- ja hoitopohdiskeluja Saanko elää, saanko kuolla?. On Achten ja kumppaneiden tutkimus Suomalainen itsemurha ja Stakesin erinomainen julkaisu Selviytyä hengiltä.

Ainoa mutka: hyllyt ovat täynnä. Kirjoja on jo vaakatasossa rivien päällä. Tilaa uudelle luokalle ei ole. Tietokonepöydän pitää muuttaa jotta saadan tähän viimeiseen pätkään hyllyjä alas asti. Siellä on sitten Kuoleman paikka.

25.2.06

RaparperiBlog suosittelee

Big White on mustaa komediaa parhaimmillaan, ihan Fargon hegessä. Otetaan luminen pikkukaupunki pohjois-Amerikassa, ruumis, kalpea vakuutusvirkailija ja kroonisesti kiroileva Holly Hunter. Se on aikalailla siinä. Touretten syndrooma kuvataan filkassa omaperäisesti mutta mitä siitä, tämä onkin fiktiota.

The Love Object on K18 mutta en tiedä oliko se ihan tarpeen, ei leffa minusta niin raaka ollut. Mies rakastuu bumpattavaan barbaraan mutta barbis alkaakin käydä päälle. Tyylilaji heittelehtii thrilleristä romanttiseen komediaan ja kauhuelokuvasta pikimustaan farssiin. Erilainen pätkä.

Nick Caven ja Pahojen Siementen videot DVD:llä oli kuukauden paras ostos. Jätkillä on asennetta ja videot ovat loistavia. Niitä katsoessani vuoroin käkätän ja vuoroin kyylenehdin. Voisikohan lapselle antaa nimeksi Blixa? Tiesittekö että Into my arms on ehkä yksi kauneimpia koskaan kirjoitettuja rakkauslauluja? Nyt tiedätte.

Ennakkotehtävät alkavat olla pulkassa ja käsikirjoituskin mallillaan. Enää pitäisi tampata kaksi viikkoa sitten suursiivouksen yhteydessä eteisen kasatut matot niin olisi kaikki tehtynä.

20.2.06

Oli mukavaa törmätä Anuun

Tappajaflunssa alkaa irrottaa kylmää kouransa kööristä. Tänään metrinen oli vihdoin kuumeeton ja lähdimme suoraan puistoon. HÄ*) ei vaan tiennyt että puisto oli talvilomalla. Siis ei kahvia äidille, ei kavereita tyypille. Ei vermeitä ei mitään.

Sain lapselta aika pahaa silmää tästä äidin kuningasideasta. Korjasin virheeni suunnistamalla kirjastoon. Mitä taapero tahtoo tehdä kirjaston lastenosastolla kun ympärillä on tuhansia lukemattomia lastenkirjoja? Mennä tietenkin tietokoneelle istumaan. Korvissani kaikui HÄ, HÄ. Onneksi kirjatkin alkoivat lopulta kiinnostaa.

Lainasimme uuden Maisan ja perusteoksen Pertun pöksyissä paukkuu. Kirja kertoo erilaisista pieruista.

*) HÄ = Huono Äiti

17.2.06

Uutuutena musta maihinnoustakki

Vaikka blogi on hiljainen, blogaaja mellestää maailmalla. Tällä viikolla olen laittanut mutkat suoriksi: alkuviikolla erinomaisten Typon typyjen kanssa ja eilen Kauran, Person, Elman, Kukkiksen , Sun äitis ja ihkun aura-tukka-Piikkarin kera. (P:n tukka näyttää siltä kuin sinä olisi aura. Siis se valoilmiö. Ei juusto. Saatana, olkoon.)

Oma tukka sai ryhtiliikkeen hennapurkista. Siivouskomerosta löytyi teinivuosien jäännöspaketti ja rohkeana ihmisenä annoin mennä. Lopputulos on aika hauskasti punaiseen vihjaiseva ja kiiltävämpi kuin ennen. Ei minulla tylsää ole, ei.

Kommuuni sairastaa kaanonissa. Kaikki hehkuvat nähtävästi vuorollaan, minulla tuo herkku on vielä edessä. Tänään luin kolme romaania loppuun. Mietin miten dramaturgioista voisi puhua kiinnostavasti. Katsoin mustanhauskan elokuvan. Söin wokkia taaperolle sopivista aineksista ja siitä tuli hyvää. Kukuin ylhäällä liian myöhään. Laajensin ansioluetteloa. En mennyt nukkumaan.

14.2.06

Nainen joka tarjoili mantelileivoksia imetysdiettaajalle

Minulla on rumin tukka jonka olen koskaan nähnyt.

Tänään katsoin kotiin tullessa itseäni hissin peilistä ja repesin. Ilmetty Per Gesslehän se siinä. Kaljun kasvattaminen hiuksistoksi on urakka jota en toivoisi edes pahimmalle vihamiehelleni. Seitsemän senttiä joka suuntaan. Sivuilta lanassa ja keskeltä päätä peruuttamattoman pystyssä huolimatta hiusvahakerroksista (ne saavat hiukset näyttämään vain rasvaisilta). Per Perkele.

Hyviäkin asioita päivän mahtui. Kävin taaperon ja hoitolapsen kanssa kävellen kaupassa! Oli mahtava fiilis dallailla Hämeentietä kahden alle metrin mittaisen tyypin kanssa. Sanoimme koirille hau-hau, autoille brrrm ja arvioimme kaikki roskat. Kaupassa toinen pääsi kärryyn ja toinen rengasliinaan. Kävellen kotiin. Koko homma ei kestänyt puoltakaan tuntia. Sata kertaa helpompaa kuin rattaiden luotsaaminen kinosten ja loskan läpi.

11.2.06

Elämänhallinta. Sen luulisi olevan helppoa.

Ajoissa nukkumaan ja virkeänä ylös. Vain sen verran kahvia ettei vapisuta. Säännölliset ruoka-ajat tekevät hyvää. Kunnolla suunniteltu on puoliksi tehty.

Paikkaan puutteellista elämänhallintaa fantisoimalla. Jos voittaisin raaputusarvalla 50 000 euroa, mitä tekisin?

Ensin maksaisin opintolainat kerralla pois, molemmat. Ja vaikka siskonkin lainan. Jäisi sitä silti.

Sitten marssisin johonkin ökyliikkeeseen ja ostaisin mittojen mukaan tehdyt vitriinikirjahyllyt. Jotain tummaa puuta ja siistit lasiovet päällä, seiniä kiertämään.

Sellainen törkeä littana ja valtava telkkari.

Itselle uudet farkut, sellaiset hyvinistuvat.

Siipalle uudet maiharit.

Lapselle lapsimaiharit.

Koko köörille kymmenen litran kanisteri oliiviöljyä.

Ja loppurahoilla Kuubaan pakkasta ja kapitalismia karkuun.

7.2.06

1% ja 99%

Tätähän tämä lapsiperheissä on. Tulee tauti ja laittaa suunnitelmat uusiksi. Nyt se on joku nieluinfektio. Onneksi ei korvatulehdus.

Olen viettänyt aamun puhelimessa ystävällisten ihmisten kanssa jotka siirtävät tapaamisia tai kokouksia tai tulevat hoitamaan taaperoa perjantaina (johon siirsin kaikki työhommat. Sillähän niistä pääsee.)

Olen haalinut tyypilliseen tapaani tälle kuulle koko kevään hommat. Kaiken deadline on 28.2. Viikon verran olin työmäärän kanssa ihan jumissa enkä pannut rikkaa ristiin yhdenkään projektin eteen, tiedättekö tämän ilmiön? Sitten päätin luottaa vanhaan totuuteen jonka mukaan luovaan työhän tarvitaan 1 % inspiraatiota ja 99% perspiraatiota. Eli suomeksi: perse penkkiin ja hommat liikkeelle. Olen saanut sen vaikeamman käsiksen alkuun ja dramatisoinut ensi kesän Repolaiseen muutaman loistavan kohtauksen lisää.

Teksti syntyy sivu kerrallaan, lause kerrallaan, sana kerrallaan. Ja tulee väistämättä valmiiksi.

6.2.06

Hyviä kirjoja halvalla

Olin aikamoinen neropatti ennen eilistä junareisua. Aikaa oli, niin minä tyttöpä poikkesin Kirjatorilla jonka kahden euron päiviltä shoppasin kassillisen kirjoja roudattavaksi Hämeenlinnaan ja takaisin.

Mutta piti tulla kertomaan että Aseman Kirjatorilta saa kahdella eurolla erinomaista teosta Äimistelijät (Almay ja Hanhijoki). Luulin ettei tätä äitikirjaston perusteosta saisi enää mistään mutta tuolta saa. Hakekaa omanne. Ja hakekaa samalla Kaivopihan Pinkasta viidellä eurolla Babette Colen Äiti ja elämän salaisuudet. Harvinaisen hieno lastenkirja jossa lapsi pohtii äidin kanssa
Mistä ne äidit ja isät saavat lapsia jotka eivät voi saada omia?

Miksi jotkut naiset rakastuvat toisiin naisiin?

Ja jotkut miehet toisiin miehiin?
Lastenkirjaston peruskamaa, siis. Valitettavan harvinaista herkkua.

5.2.06

Hämeenlinnan kaupunginteatterin Teuvo

Käsikirjoittaja Veera Tyhtilän lähtökohtana kirjoittamiseen oli ollut yli kaksikymmentä Leevi and the Leavings-yhtyeen kappaletta jotka piti nivoa samaan esitykseen. Lopputulos oli mykistävän ehjä. Kuulosti siltä kuin nämä monen eri vuosikymmenen aikana tehdyt kappaleet olisi sävelletty juuri tuolle esitykselle: kertomaan juuri näiden kovanonnen Teuvon ja Mervin tarinaa. Olin vaikuttunut. Hienoja lauseita. Hyviä kuvia.
Miten joku voi tahtoa hyvää noin väärin?
Jännä oli huomata miten kaukana oma teatterikäsitykseni on näiden isojen talojen jutuista. En ole enää vuosiin käynyt oikein missään Q:ta tai Ryhmistä suuremmassa paikassa ja huomasin olevani enskariyleisön seassa vähän ihmeissäni. Vaikka periaatteessa teen samaa työtä kuin nämä täällä, miten me voimme olla niin eri todellisuuksista?

Minun teatterini ilmiintyy puistoissa ja kaduilla, gallerioissa ja kellareissa. Puvustus on minimaalinen, lavasteita ei ole. Luotan teatterin voimaan sinänsä, ilman suuria puitteita. Siihen miten asiat syntyvät katsojan päässä. Äh, tästä pitää kirjoittaa ihan oma juttunsa.

Reissu oli minulle pisin erossaolo taaperosta tähän asti, melkein kymenen tuntia. Minusta se oli mainio pituus reissulle siidereineen kaikkineen mutta sekä taapero että molemmat rintani olivat eri mieltä. Liikuttessani korkeintaan kolmen tunnin imutteluväleihin tottunut etumukseni kastui kokonaan. Joopa joo. Onneksi oli villatakki päällä.

4.2.06

Jenna Ellinoora...

Taas teatteriin. Veera on käsikirjoittanut musikaalin Gösta Sundqvistin biiseille. Tänään pääsen todistamaan miltä esitys näyttää ensi-illassaan. Olen illalla ekaa kertaa eri kaupungissa kuin lapseni. Hui.

Ja tiedoksenne, vehnätöntä pullaa ei kannata yrittää.

Viime syksyn aikana opin tekemään loistavia maissi-kaura-sämpylöitä taianomaisen psyllium-jauheen avulla. Taidoistani innostuneena tartuin toimeen haaveissani riisi- ja maissijauhoista ja kauramaidosta leivottu tuore pulla, ah. Toisin kävi. Tuloksena oli epäilyttävän näköisiä kiillottomia lättänöitä jotka maistuivat rasvaisilta sämpylöiltä joiden taikinassa oli liikaa sokeria. Taapero ilmaisi kantansa selvästi mukeltamalla jokaisen suuhun erehtyneen murun rinnuksille.

Onneksi melkein kaikki muu leipominen onnistuu ilman vehnää, munaa ja maitoa: bebe-leivoksetkin.