Tyhmää hymyä

90-luvulla tuli vietettyä lukuisia iltoja punaviiniä juoden ja politiikasta huutaen. Samassa seurueessa istui usein sittemmin ison haloon kokoelmallaan herättänyt ja kuuluisuuteen pompannut runoilijapoika.

Runoilija istui ratikassa. Bongasin hänet väliköstä ja hymyilin, onhan jälleennäkeminen aina mukavaa. Runoilija vastasi hymyyni kohteliaalla "kivaa että pidät kokoelmastani sinä nuori nainen" -hymyllä. Ei muistanut minua. Käänsin hymyni ratikan seinälle ja tunsin itseni melkoiseksi tonoopiksi jatkaessani nyt jo väkinäistä hymyäni vaunun seinän mainokselle. En minä ole niin eri näköinen. Vuosiin taitaa vaan mahtua niin monta naamaa.

240 sentin taivaspala

Meillä on uusi sänky. Jumalten peti.

Aiemmin nukuimme kaikki kolme 120-senttisellä runkopatjalla ja jokainen vauvan kanssa nukkunut tietää miten perheen pienin vie äksänä maatessaan eniten tilaa. Vanhemmat levitoivat sängyn reunoilla. Aikanaan ruuuvasimme yksilaitaisen pinnasängyn runkopatjan toiseen reunaan, lisätilaksi. Idea oli huono. Vaikka pinniksen pohja oli melkein samalla korkeudella kuin sänky, oli niillä kuitenkin muutama sentti eroa. Tarpeeksi, jotta yöimettäminen pinnasängynrotiskoon tuntui ällöltä. Mies päätyi nukkumaan pinnasänkyyn jalat runkopatjalla. Ei kovin hyvä järjestely tämäkään.

Kaksi viikkoa sitten meni hermo. Tilasin ruotsalaisesta ihmekaupasta toisen samanlaisen patjan tämän alkuperäisen viereen. Se saapui. 240 senttiä pehmyttä patjaa. Sängyssä mahtuu nukkumaan etu- ja takaperin ja sivuttain. Vauva mahtuu olemaan äksä ja vanhemmatkin voivat levitellä raajojaan vapautuneesti. Hommasin etukäteen vielä kaksi uutta lakanaa, kokoa 240x260cm. Tarvitseeko sanoa enempää. Täydellistä.

Onni on suuri sänky.

Laatutietoinen tyyppi

Vauva puuskahtaa nykyisin vähän väliä "Aa-Pee". En ymmärrä missä välissä hän on päässyt katsomaan Studio Julmahuvin jaksoja? A-P Nikkolasta on kuitenkin oletettavasti kysymys. Hermesetas-purkkia pienokainen ei sentään vielä tavoittele. Vanhemmilla riittää hauskaa.

Päivän Uutinen

Mindy kertoi Päivän Uutisen isolla U:lla.

Jessus. Toteutti sen mistä niin moni vain haaveilee. Kaksi huippublogia samalta näppikseltä. Upeaa toimintaa. RaparperiBlog aplodeeraa seisaaltaan.

Aurinkopäivä hiekkalaatikon reunalla

Odotan että tietokoneeni kirjoittaisi ensi viikolla deadlineihinsa saapuvat tekstit itsenäisesti.

Aikaa on ollut neljä (4) kuukautta, ensi tiistaina jätettävistä teksteistä valmiina 1/3. Saamaton mikä saamaton. Onneksi materiaalit on sentään hankittu, loppurutistus pitä tehdä viikonlopun aikana.

Vauva pitää hiekasta. Se on hieno elementti ja vaikka lapparointi ei vielä ihan hanskassa olekaan, voi hiekkaan survoa kädet kyynerpäitä myöten ja ihmetellä sen murenemista.

Ervastin ikkunassa oli taas ihan liikaa hyviä kirjoja ja meillä ihan liian vähän rahaa. Jos pitää valita kirjojen ja ruuan väliltä, ostin ennen aina, kyselemättä, kirjan. Nykyisin pitää tehdä jonkin verran myönnytyksiä ruokapuolelle.

Olin tänään Torkkelinpuiston rokein äiti. Misfits-paidan hihat on saksittu pois ja selässä luki Die Die my Darling. Keräsimme katseita.

Keskiarvoisia standardeja

Suomalaisessa neuvolajärjestelmässä on paljon hyvää. Se on ilmaista kaikille avointa perusterveydenhoitoa. Mutta se ei ole koko totuus.

Ihan liian harvoin puhutaan siitä että neuvolassa ei ole pakko käydä.

Vauva kasvaa upeasti, kovaa ja korkealta yli kasvukäyrien standardiasteikon. Saimme passituksen kilpirauhashormonitutkimuksiin. Ärsyttävää. Paljon mielummin etenisin lapsen ehdoilla. Kun hän näyttäisi tai tuntuisi kipeältä, kun vaistoni sanoisi että jokin olisi vinossa, menisimme tarkempiin tutkimuksiian. Ei näin. Ei näin että tervettä, iloista ja taitavaa tyttöä passitetaan verikokeisiin ja laboratoriotutkimuksiin vain koska hän ei ole keskiarvoinen.

Kun olin yksivuotias, ennuste aikuisiän pituudekseni oli yli kaksi metriä. Tahdottiin aloittaa hormonihoito. Viisas äitini antoi luvan aloittaa hormonihoidon kun se kaksi metriä menisi rikki. Eipä mennyt, 176 senttiä on oikein mukava korkeus tarkastella maailmaa.

Pyysin aikanaan neuvolasta tietoa rokotuksista. Sain esitteen jossa kerrottiin miten suomalainen rokotusjärjestelmä on hieno ja turvallinen ja vaivaton ja satavarma ja sanoinko miten turvallinen se onkaan. Ei mitään muita tietoja, ne oli kaivettava internetin ihmemaasta itse.

Pitäisiköhän vähentää neuvolareissuja radikaalisti? Käydä vain kun on oikeasti jotain asiaa, ei vain verratakseni lastani keskiarvoihin.

Lauseita joita ette ikinä suustani kuule

- Kyllähän Suomi on jo ihan tasa-arvoinen maa.
- Kokoomus on kyllä varteenotettava kykypuolue.
- Ei kasvisruuasta tule täyteen.
- Kansalaispalkka on hörhöjen juttu.
- Sitteri on sitten niin kätevä!
- Tytöillä pitää olla tyttöjen vaatteet.
- Ai siinä on juustoa, en mä sitten ota.

[Via EG]

Apuarahataitelijaelämää

Nyt hymyilyttää. Kulkella oli eilen kokous ja lastenteatterityöryhmällemme myönnettiin koko hakemamme avustussumma! Haimme apurahaa rahoittaaksemme työskentelyn, esitys on sitten heinäkuussa helsinkiläisille asukaspuistokävijöille vanhempineen ilmainen. Olen niin iloinen että päättäjätaho ymmärtää tällaista taiteellista työskentelyä jossa pääsymaksun "ei haluta nousevan kulttuurielämyksen kynnyskysmykseksi" kuten hakemukseen niin runollisesti muotoilin. Ilmaisuus on arvo. Lisätietoja esityksestä tuonnempana.

Ei punavihersokeille

Kerroin aiemmin uusista maihareistani. Postaukseen liittyvä kuva ei ollut ajantasainen. En ehtinyt siihen hätään löytää nettikuvaa kenkien oikeasta väristä ja päädyin kuvaamaan perusmustia saappaita. Sehän oli virhe ja suoranainen vääryys. Kuukkeligaalasta lähtien ihmiset ovat äimistelleet jäljittelemättömiä menopelejäni "ai ne ovatkin tuon väriset!" Niin ovat. Päätin ikuistaa ne nyt viralliseen potrettiin vauvan ensimmäisten virallisten kenkien kanssa.

Hintaeroa näillä pareilla ei ole kuin muutama euro, mikä on sairasta. Maiharit olivat todella halvat, ensikengät kiskurihintaiset. Minkäs teet kun ne ovat noin söpöt?

Riot don't diet!

Uudesta taglinesta on kiittäminen viimeisintä Tulvaa ja siinä esiteltyjä Radical Cheerleadereita. Tuota slogania ei voi olla siteraamatta. Se saa minut nyökkäilemään tyytyväisenä ja hymyilemään. Totta. Leea Klemola sanoi hiljan haastattelussa että "paras tapa estää naisia osallistumasta tärkeisiin asioihin on saada heidät keskittymään ulkonäköönsä."

En menekään leffaan

Olen käynyt Kinopalatsin BabyBiossa muutaman kerran. Idea on hauska: äidit vauvoineen leffaan, popparia ja äänet hiljaisemmalla, sivussa vaipanvaihtopöytä. Alkuideoijana on ollut Imetyksen tuki ry. Erinomaista.

BabyBio on jäänyt jo kesätauolle ja leffannälkäisenä käännyin kilpailevan tapahtuman, Tennispalatsikompleksin Vipanoiden nettisivujen puoleen. Hyvä luoja sentään. Ennen leffaa on tunnin ja 15 minuutin ajan "messut" joilla "yhteistyökumppanit" esittelevät tuotteitaa. Tapahtuman vaipat tarjoaa Pampers ja purkkiruuat Muksu (= Nutricia = Nestle = boikotissa). Vaippanäytteitä! Ilmaisia purkkiruokia! Jokaiselle äidille lahjakassi tuotenäytteitä!

Ei ole meidän paikka tuo ei. Kun kangasvaipoilla kuljetaan tätä nykyä jo kummatkin, eikä soseitakaan tarvitse satunnaisia Semperin purkkeja lukuunottamatta kaupasta hankkia, pitäkää messuleffanne. Me emme lähde mihinkään tapahtumaan jossa killuu mokoma logo.

Kielinelonen vain päivän myöhässä

1. Mitä kieliä osaat mielestäsi?

Tulen hyvin toimeen englannilla. Ruotsillakin pitäisi papereiden mukaan pärjätä mutta tätä olen paljon arempi toitottamaan. Ranskaa hallussa muutaman opintoviikon verran, latinan luin yläasteella.

2. Opitko kieliä helposti?

Periaatteessa kyllä. Pitäisi saada vihdoin aikaiseksi opiskella jokin uusi kieli näin aikuisiällä jotta pääsisi testaamaan ovatko aivot jo ihan ruosteessa.

3. Mitä teet syventääksesi tietojasi jossain kielessä?

Luen sanomalehtiä - tai jos kyseessä on ihan alkeista lähteminen saatan esimerkiksi kuunnella musaa ja lukea sanoja sanakirjan kanssa. Sarjakuvat ja romaanitkin tulevat kysymykseen.

4. Jos saisit mahdollisuuden oppia jonkin kielen nopeasti ja yksinkertaisesti ilman ponnisteluja, minkä kielen valitsisit?

Varmaan jokin jossa olisi eri kirjaimisto. Vastataan venäjä. Siinä sitä olisi.

[Via Skrubu]

Vanha vauvojen sanonta

Vanha vauvojen sanonta piti jälleen paikkansa:

Mitä myöhemmin nukkumaan, sitä aikaisemmin ylös.

Jälkikasvu taintui eilen pitkien nukuttelujen jälkeen unille vasta lähempänä yhtätoista. Stressaantuneet vanhemmat rentoutuivat vielä elokuvan parissa. Ilo ei ollut katossa vauvan hihkuessa heräämisen iloa ennen aamukuutta. Viiden tunnin yöunien jälkeen maailma ei ole hymyile.

Medikalisoidut allergiat

Yle Ykkösen aamussa tuli hyvä haastattelunpätkä. Suomen ja Venäjän lasten allergisuudessa on valtava ero. Siinä missä suomalaisista lapsista 25% oireilee siitepölylle, on luku Venäjällä 1-3%. Haastateltu professori pohti sitä, tulevatko Venäjän allergialuvut nousemaan kun yhteiskunta kehittyy ja kaupungistuu? Tutkijoilla oli käytössä epävirallinen asvaltti-indeksi, mitä enemmän yhteiskunnassa on asvalttia (kaupunkeja), sitä suuremmat ovat allergialuvut. Ei siis niin että ihmiset oireilevat asvaltille, mutta elintason noustessa lapset eivät enää altistu luontaisille epäpuhtauksille eivätkä näin kehitä enää vasta-aineita luonnollisiin pölyihin. Haastatellun mukaan ensimmäinen kaupunkeihin muuttamut sukupolvi ei oireile, mutta heidän lapsensa oireilevat allergisesti jo aika paljon ja näiden synnyttämä sukupolvi taas jo paljon enemmän. Haastattelu päättyi kysymykseen siitä ovatko tulevaisuudessa kaikki ihmiset yliherkkiä kaikelle luonnossa esiintyvälle pieneliöstölle (siitepöly, huonepöly) kun oma ympäristö on niin hygieeninen?

Enpä tiedä. Ehkä todella on niin ettei aikaisemmin reagoitu siite- ja muihin pölyihin nykyisessä mittakaavassa. Voisiko kysymys kuitenkin olla myös medikalisaatiosta, nk. "Safe"-ilmiöstä (kts. edempää)? Eli kun piti paiskia tehtaassa 12-tuntista päivää 6 päivää viikossa, ei ollut aikaa pohtia jokaista nenänvuotamista tai yskäkohtausta. Piti keskittyä tekemään työtä. ja käänteisesti, kun on näin paljon vapaa-aikaakuin meillä nykyihmisillä on, mahdollistaa se sen kaltaisen oman terveydentilan ja oireiston tarkkailun joka ei olisi aikaisemmin ollut mahdollista.

Safe-elokuvan kommuuni Omaheimo arvosteli seuraavasti:

Safe (1995)
O:Todd Haynes
N: Julianne Moore
Nautittavaa kameratyötä. Kubrickmaista pitkää otosta ja hidasta kameraa. Kohtaukset jäävät rohkeasti kesken. Helvetin hyvä lopetus loputtomaan sisäiseen pakoon. Elokuva on pullollaan äärimmäisen kuivaa ja raakaa huumoria ihmisten eleistä.
Juttuna kyse on tylsistyneen ihmisen psykosomaattisten ongelmien paniikinomaisesta "teologis-fasistisesta" ratkaisusta (kyse elokuvassa ei siis ole pakokaasumyrkytyksestä kuten kannessa lukee). Kliinisen toimijuudettoman yhteiskunnan näkymättömissä sisäisyyksissä kemikaaleista tulee sisäisen turvallisuudenteologian kiinnekohta, josta syntyy yksinäisten uusyhteisö keskelle erämaata . Naista jolla ei ole työtä ei kukaan tarvitse - rakkaus on perheen sidosvoima - mutta sitäkin tarjoaa vain siirtyminen tunteiden näyttämättömyyden kulttuurista pelon ja vihan kieltämisen uskontoon. Kertakaikkiaan mahtava pääte tälle kaikelle yhteiskunnasta eristäytymiselle on mahtavan hieno esine: suojamajana toimiva posliini-iglu - käänteinen vessanpönttö.
****
Musiikkina oleva Twin Peaksin ja Tangerine Dreamin matemaattinen keskikohta 10

Liian hyvää punkkua

Saimme entisiltä vuokraisänniltä lähtiäislahjaksi punaviinipullon joka on pötkötellyt kaapissa jo vuoden päivät. Eilen illalla alkoi suuta nappailla siihen malliin että olisipa mukavaa ottaa lasillinen ihan tiistai-illan kunniaksi. Tarkistimme kuitenkin netistä tuon puolitoistalitraisen jötkyn hinnan. Emme sitten korkanneet kuitenkaan. Pullon listahinta on 73 puntaa. Jäämme odottamaan juhlavampaa tilaisuutta.

Äitienpäivätunnelmissa

En saanut kukkia mutta oma äitini sai. Vein ruusunipun aamulla Hietaniemeen, aurinko paistoi ja oli melkein kuuma. Oravat loikkivat hautojen välissä ja yksinäinen lenkkeilijä ratisutti hiekkatietä kanssani. Kastelupaikoilta ei tullut hanasta vettä joten ruusut jäänevät lyhytikäisiksi. Tärkeintä olikin saada nähdä ne siinä mustalla maalla.

Aamupalapöytään löysi tiensä erinomainen latte. Päiväruuaksi sain mahtavia fajitaksia ja Vegaanin keittokirjasta löytyi oivia munattomia herkkuja. Tänään saimme nauttia taateli- banaani-paistoksesta johon toivat pikanttia makulisää paahdetut mantelilastut ja appelsiinimehu. Komeuden kruunasi vaalea siirappi. Oih.

Kunderakooste

Schizolta löytyi oiva meemi, jälleen kirjallisuusaiheinen. Minulla kävi peikon tuuri, en tiennyt mitä tarkoittaa "oikeanpuoleiselta toiseksiylimmältä hyllyltä". Hyllyjä on yhdellä seinällä nyt vierekkäin viisi. Se kaikkein oikeanpuoleisinko? Äh, siinä on jotain Jussin futiskirjoja joita en ole edes lukenut. Valitsin proosan keskimmäisen hyllyn koska se on oikeammalla kuin se vasemmanpuoleinen. Ja koska se tarjosi niin herkullisen tilaisuuden, rivin alusta alkavat nimittäin Kunderat... mmm...

Kertaukseksi vielä ohjeet: Oikeanpuoleiselta toiseksiylimmältä hyllyltä ota hyllystäsi viisi kirjaa ...

1. ja ensimmäisestä kirjasta ensimmäinen virke,
2. toisesta kirjasta sivun 50 viimeinen virke,
3. kolmannesta kirjasta toinen virke sivulta 100,
4. neljännestä kirjasta sivun 150 viimeinen virke sekä
5. viidennestä koko kirjan viimeinen virke.
6. Tee virkkeistä jono.
7. Nimeä lähteesi.

Kunderakooste

Nainen saattoi olla kuudenkymmenen tai kuudenkymmenenviiden ikäinen. "Onko sinulla noin kiire pois luotani?" "En minä mitään sellaista väitä, haluan vain että katsot onko kaikki paikallaan." Nyt hän puhui mahtipontisesti eikä ujostellut suuria sanoja. Alhaalta kuului vaimeita viulun ja pianon ääniä.

Tästä tuli novelli!

Lähteet
Milan Kundera: Kuolemattomuus
Milan Kundera: Elämä on toisaalla
Milan Kundera: Naurun ja unohduksen kirja
Milan Kundera: Pila
Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys

Musta aurinko

Eipä jäänyt vain makuuhuuoneeseen tämä uudelleenjärjestelyinto. Tartutin ilon kirjapinojen kantelusta puolisoon ja heela torstain olemme roudanneet kirjapinoja huoneesta toiseen vauvan aivastellessa ja ihmetellessä. Se on kummallista miten suurta tyydytystä sitä voikaan saada niin arkisesta asiasta kuin kirjojen siirtely.

Monen kirjan kohdalle tuli pysähdyttyä: tämmöinenkin täällä on. Tämä pitäisi lukea uudelleen. Kirjat palauttivat mieleen elämäntilanteita joissa ne olivat tärkeitä, hetkiä jolloin ne hyppäsivät divarin hyllystä syliin, ihmisiä joihin liittyivät. Kirjat hengittivät.

Kotiimme muodostui uusi kirjaluokka: Musta aurinko. Se sisältää kolme kirjaa joka on luokan minimikoko Omaheimoilla. Kirjat ovat
Susan Sontag: Musta aurinko
Julia Kristeva: Musta aurinko - masennus ja melankolia sekä
Eino Hosia: Musta aurinko - romaani.

Jos tiedät lisää Musta aurinko -nimisiä teoksia, otathan yhteyttä postinappia painamalla!

Bloggausmeemi

1. Missä bloggaat fyysisesti? Entä kommentoit?
Kotoa ja kotoa. Ruokakaupoissa tai asukaspuistoissa ei vielä ole päätteitä. Valitettavasti.

2. Pöytäkoneella vai kannettavalla?
Pöytäkoneelta.

3. Oletko blogiaddikti?
Olen. Lukeminen menee kausissa - toisinaan on koluttava kaikki läpi, tällä hetkellä riittää vartin-puolen tunnin selailu päivässä.

4. Kuinka montaa blogia kirjoitat ? anonyymisti ja/tai nimelläsi?
Omalla nimelläni Raparperin lisäki Kallioblogia. Lisäksi anonyymisti kolmatta. Voi vitsi mikä paljastus!

5. Oletko aamu/ilta/yökirjoittaja?
Kaikkiruokainen. Aamuisin vauva viihtyy itsekseen yleensä sen verran että aikaa on, toinen hyvä nettihetki on illalla kun tyttö nukkuu.

6. Uskotko bloggaavasi vielä kahden vuoden kuluttua?
Kyllä. Puolentoista vuoden rupeaman jälkeen tämä yhä tuntuu hyvältä harrastukselta, kirjoittamisen sormiharjoituksilta. En usko että vastaavaan kahden vuoden sisään törmään.

[Via äMMä]

Sijaistoiminnot hallitsevat

Se on jännää mitä kaikkea sitä saakaan aikaan kun olisi jotain oikeaa tekemistä. Muokkasin koko makuuhuoneen uuteen uskoon: Siirsin kolme kirjahyllyä uusiin asemiin (siihen kuuluin seitsemän hyllymetrin kirjaroudaus, kolmen metriä kansioiden kantelua ja kahden Lundia-yksikön purkaminen alkutekijöihinsä). Sänky on nyt uudessa paikassaan ja tarkoitus olisi tilata ruotsalaispuljusta toinen samanlainen runkopatja nykyisen viereen ja purkaa pinnasängynjämä kaappiin odottamaan jotakuta joka sitä tarvitsisi. Perhepeti on meidän juttumme. Pöypallot lentelivät ilmassa ja vauvaa nauratti hikoileva ja puuskuttava äiti.

Ristipääruuvari on piilotettu paikkaan x joten lundioiden kokoaminen odottaa rautakaupan kautta töistä palaavaa puolisoa.

Mutta nyt on taas tilaa.

SH4

Uusi peli kolahti postiluukusta. Wupii. Takakannessa on lupaava teksti:

"This game contains scenes of graphic violence and should not be played by people of nervous disposition".

En malta odottaa iltaa.

Ahneet feissarit

Tällä viikolla pitäisi antaa elämäni ensimmäinen blogiaiheinen haastattelu. Lehti ilmestyy vasta syksyllä joten lisää aiheesta tuonnempana. Jännittää osaanko sanoa aiheesta mitään, toisaalta kyllähän minun pitäisi, RaparperiBlogikin on porskuttanut menemään jo syyskuusta 2003. Eiköhän siitäkin selvitä.

Maailman ärsyttävin feissari yhytti minut eilen. Olen tottunut kuittaamaan suurimman osan lähestyjistä sanomalla "minä tuen teitä jo kuukausittain", koska niin se on. Olen yleensä saanut vastaukseksi kiitoksen ja/tai hymyn. Hyvä mieli kaikilla. Tämä eilinen jatkoi seuraamistani ja intti tahtoisinko nostaa kuukausittaista avustussummaani? Edes kolmella eurolla? Sian leuka sentään! Kun minä tuen lafkaa kympillä kuussa, tulen tukeneeksi sitä vuodessa 120 eurolla. Se on paljon se. En minä toudellakaan tahdo nostaa summaa vielä kolmella eurolla, kiitos vaan. Kiittämättömyys on maailman palkka.

Älä katso näitä

RaparperiBlogin elokuvavinkit vapunajalta. Älä katso näitä:

Aleksanteri
Juoni on tiivistettävissä kahteen sanaan: homostelua raunioilla. Homostelua vastaan minulla ei ole mitään, mikäs sitä katsellessa. Jokainen ihokarvani nousee kauhusta pystyyn vasta kun antiikin kreikkaan sijoittuvassa elokuvassa näytellään raunioilla. Raunioilla jumalauta! Niistä temppeleistä tuli raunioita sen kahdentuhannen vuoden aikana jonka ne ovat siellä pönöttäneet, vuonna 328 eaa paikalla oli kyllä ihan oikeasti jonkinlainen rakennus. Saatana jenkit.

Terrorin kasvot
Jeremy Ironsin näyttelemä perheenisä menettää vaimonsa ja kaksi tytärtään terroristikaappauksen purun epäonnistuttua. No mitä tekee kunnollinen perheenisä kun laki ja oikeus ei saa terroristeja tuomiolle? Jäljittää kaapparit tietysti toimittajan taidoillaan ja käy lasauttamassa kuulan jokaisen kalloon. Silmä silmästä ja ihmisillä hyvä tahto. Loppukohtauksessa Irons pujehtii auringonlaskuun eloonjääneen pikkupoikansa kanssa ja nauraa vapautuneesti. Ämpärit valmiiksi.