22.1.04

Lisää tällaista!

Istun baarissa, juon keskikaljaa hissuksiin, olen isossa remuavassa seurueessa ja on todella hauskaa, juon lisää, humallun ja nautin humalasta. Yht'äkkiä iskee kauhu: olen unohtanut! Huomenna on tärkeä päivä, en voi olla krapulassa huomenna enkä siis pitämässä hauskaa näin. Seuraava ajatus: Nukun, ja koska tämä on unta, voin juoda niin paljon kuin haluan, tämä ei vaikuta huomiseen oloon mitenkään. Tilaan tequilaa ja alan katsella pöytäläisiä, josko joltakulta löytyisi jotain vahvempaa...

Kerta kaikkiaan upea yö.

19.1.04

Raisio - hyvä ruoka tulee läheltä

RaisioYhtymä on kasvava ja kansainvälinen nainen, joka kehittää, valmistaa ja markkinoi kaskuja, potaskaa, rehuja ja maltaita sekä terveysvaikutteisia ajattelun ainesosia ja persoonallisuushäiriödiagnostiikkaa. Hänen toimintonsa on jaettu kolmeen toimialaryhmään, jotka ovat RavintoRaisio keittiön suunnalla, RaisioChemicals Flemarin ja Hesarin kulmaan parkkeeratussa pakettiautossa ja RaisioLifeSciences aamuisin lääkekaapilla.

Raisio pitää huolta nk. julkisuuskuvastaan ja kommentoi usein lehtien palstoilla hänestä kirjoitettuja nk. paskapuheita. Terävän kielensä ja nopean älynsä ansiosta Raisio jää harvoin - jos koskaan - sanattomaksi. Hänen vastineensa osoittavat ällistyttävät aukot keskustelukumppani argumenteissa ja ajattelussa. Hän näpäyttää epäloogisuuksista ja kiertää kehäpäätelmät pikkusormensa ympäri. RaisioYhtymä on ihmeellinen nainen. Kolmen kv-yrityksen pyörittämisen lisäksi hän jaksaa käydä väsymätöntä debattia lehtien palstoilla. Mistä hänellä riittä energiaa tuohon kaikkeen?
"No, sanotaan nyt vaikka näin että kun maailmassa on virhe, en minä voi olla jouten" toteaa tämä kaunotar jonka syvimpiä tuntemuksia lehdistö yrittää turhaan tavoittaa. RaisioYhtymä naurahtaa ja sytyttää uuden tupakan. Avaan suuni kysyäkseni vielä jotain mutta sanat takertuvat kurkkuuni, sanoja ei ole. RaisioYhtymä puhaltaa kaksi savurengasta ja hymyilee. Ymmärrän että haastattelu on päättynyt.

16.1.04

Tunti turpaan tauotta

Sellaista se on, julkisuus. Välillä saa kehuja, välillä ei. Joskus saa tunnin turpaan tauotta. Aika yllättävän rauhallinen mieli kuitenkin, minä luotan tähän juttuun, omat ajatukseni ovat aika varmalla pohjalla eikä Merilauri saa herätettyä kuin mielenkiintoisia kysymyksiä. Toki valehtelisin jos väittäisin ettei vituta. Tottakai vituttaa. Etenkin ne kohdat joissa puhutaan minun ratkaisuistani, kehnosta ajattelusta. Happamia, kovin happamia sanon minä.

15.1.04

Syntyminen - tuo verkon veikeä ihme

Ohhoh! RaparperiBlog on innoittanut uuden blogin maailmaan! Melkomoista. Rillumareille toivotan ainakin näin ensi alkuun hyvää viikonloppua. Mutta yksi asia mietityttää... jäiköhän Rillulta lukematta uudenvuodenlupaukseni? Top-listallakin kohoan hitaasti mutta varmasti, kohta toivon mukaan kaksinumeroisella sijalla. ("Vaikka voittaminen ei olekaan niin tärkeää kuin se, ettei häviä. Hävinneet hylätään." Niin tämä on tätä teatteriväen sisäpiirikamaa, esityksen repliikit elävät mielessä koko ajan... kestelkäähän.)

13.1.04

Persoonallisuus on tahtotila

Personality Disorder Test Results
Paranoid |||||| 26%
Schizoid |||||||||||| 42%
Schizotypal |||||||||||||| 54%
Antisocial |||||||||||||||| 62%
Borderline |||||||||||||||||||| 82%
Histrionic |||||||||||| 46%
Narcissistic |||||||||||||||| 62%
Avoidant |||||||||||||||| 66%
Dependent |||||||||||||||| 70%
Obsessive-Compulsive |||||||||| 38%
Take Free Personality Disorder Test


Pakko oli tämäkin tehdä... Antisosiaalisuuteni kummastuttaa?

Kirjat joita ei voi lopettaa


Jo mainittu Sofi Oksasen Stalinin lehmät oli taas niitä kirjoja jotka imevät minut mukaansa kokonaan. J. ihmettelee säännöllisin väliajoin miksi tartun aina näihin saman tyyppisiin "olin nuori nainen ja vaikeaa oli"-kirjoihin mutta niin minä aina vaan teen. Ehkä siksi että olin. Ja että sitä se oli.

Oksasen kirja oli hieno, esikoiskirjaksi käsittämättömän kokonainen. Ikäiseni (minulta jäi sitten julkaisematta se käsittämättömän upea maita ravisuttava esikoinen joo) kirjailija kuljetti vaivatta kolmea-neljää aikatasoa rinnakkain, kiinnostavasti, elävästi, haastavasti, assosioivasti. Lause hengitti, rytmi kiihtyi ja tyyntyi kuten piti. Kirja piti otteessaan siinä määrin että tajusin maanantaihin mennessä että minun on luettava se nyt ja kertakaikkiaan loppuun saadakseni päähän tilaa uusille ajatuksille. Eilen sain kirjan loppuun. Helpotti. Pitää palata siihen hetken pienen päästä uudelleen, ottaa toinen lukukokemus ja olla rauhallisempi. Nyt tämänkertainen meni ihan fiilistellessä ja myötäeläessä. Mihin sitten tarttuisi. Vähän pelottaa (!) sillä ennen joulun tienoilla oli vastaavanlainen kokemus Janet Fitchin Valkoisesta oleanterista. Sitä piti lukea ja lukea ja lukea kunnes se oli lopussa. Vasta sitten sen saattoi päästää otteestaan. Ehkä palaan taas tuttujen huttujen, dekkareiden ja scifien pariin. Ne kun voi laskea kädestään milloin tahansa.

11.1.04

Ensi-illan jälkeistä elämää

Ensi-ilta on takana. Talo oli täynnä ja olo esityksen jälkeen outo. Nyt se oli tehty, se oli tässä. Nyt esitykset, kymmenen kappaletta, ja elämää eteenpäin.

Sain lahjaksi Sofi Oksasen kirjan Stalinin lehmät, jota olin toivonut jo pidemmän aikaa. Aloitin sen eilen ja taas mennään humahdus-lukemisella. Lahjan kanssa sain kortin, jossa luki mustilla kirjaimilla valkoisella pohjalla "I'm not just bimbo with big tit's, I'm an artist". Se herätti rinnassani ansaitsemaansa huomiota koko illan Bottalla.

Seuraavassa spoilereita: Eilen katsottiin vihdoin joululahjavideo Night of the living dead (1968). En ollut nähnyt sitä koskaan ja pidin valtavasti. Minusta se oli aidon poliittinen leffa, ihan totta. Missään muussa kuin B-elokuviksi luokitellussa kauhu-genressä ei olisi ollut mahdollista että musta mies on aktiivinen toimija, moraalinen ja eettinen hahmo joka lyö turpaan valkoista kusipäätä. Loppukohtaus oli myös varsin vaikuttava: samainen musta kaveri on selvinnyt koko yön örkkien piirittämässä talossa. Suljettuun tilan draamaan kuuluvasti suurin uhka tulikin omasta joukosta, epäsolidaarisen valkoisen keski-ikäisen miehen muodossa. Musta päähenkilö on selvinnyt kaikesta ja herää talossa aamulla lopenuupuneena. Pelloilla ja pientareilla kiertelee punaniskojen joukko lahtaamassa riekalenaamoja kuin metsällä ikään, "There goes one, take it down!". Mies tulee varovasti turvatalonsa ikkunaan katsomaan ketkä ulkona meteliä pitävät, zombiet vai ihmiset. Pääpunaniska käskee avustajansa losauttaa ikkunaan "Right between the eyes". Musta mies ammutaan välinpitämättömästi, yhdentekevästi ja nopeasti. Hieno.

9.1.04

Argh

Teini-iässä meillä oli kavereiden kanssa sanonta fuckbitchdie. Se oli omiaan tilanteisiin joissa asiat eivät jostain syystä menneet kuten halusi. Se sopii myös tähän päivään. Jännityksen määrä on infernaalinen, eikä ole edes mitään järjellistä jännitettävää, kaikki on oikeasti valmista ja kunnossa. Sepä se kai tässä hämmentääkin kun on tottunut siihen että yleensä tähän aikaan ensi-iltapäivänä joko printataan käsiohjelmia eikä osata tehdä kaksipuoleisia kopioita/ rakennetaan viimeisiä lavasteita/ ommellaan pukuja/ saadaan käsikirjoituksen viimeiset sivut/ rakennetaan valoja kahden oikosulun jälkeen/ harjoitellaan hulluna jotain yhtä kohtausta. Nyt olen vielä kotona koska kaik on hoidettu, kaik on valmiina. Puuh. Hengittäminen, aina yhtä hyvä tapa.

Ensi-ilta!

MUUTAMA ASIA ESITYKSEN OHEEN

Ensimmäiset maratontanssit järjestettiin Amerikan Yhdysvalloissa vuonna 1910. Tuolloin tapahtuma ei vielä herättänyt suurta suosiota, mutta 1920-luvun lama loi tilauksen halvoille ja äärimmäisille huvituksille. Maratontanssit täyttivät tuon tehtävän enemmän kuin hyvin. Maratontansseja tanssittiin 1950-luvulle asti (Suomea myöten), jolloin television todellinen läpilyönti hävitti nämä kilpailut, kuten monet muutkin massaviihteen vanhemmat muodot.

Legendaarisimmat voittajat selviytyivät jopa kuuden kuukauden tanssimisesta. Yleisön mielenkiintoa herättämään syntyneet ”karsintaleikit”, eli esimerkiksi juoksukilpailut, muodostuivat usein katsojien päämielenkiinnon kohteiksi. Aidot häät olivat myös suosittu numero. Erilaisia erikoisnumeroita esitettiin paljon. Tärkeintä eivät olleet esiintyjien taidot vaan hupi jonka katsojat saivat nähdessään jonkun itseä heikkolahjaisemman.

Siisteys – ’raikkaus’ - oli tärkeää. Miesten oli ajettava partansa ja naisten pidettävä ehostuksensa ja kampauksensa kunnossa. Purukumia sai jauhaa vain öisin eikä tupakointi ollut maratontansseissa sallittua juuri milloinkaan. Esiintyjien oli näytettävä onnellisilta. Oli hymyiltävä.

Paitsi rahapalkinto, kilpailijoita ajoi toive ’löydetyksi tulemisesta’. Maratontansseissa vieraili elokuvatuottajia ja –ohjaajia etsimässä uusia kykyjä. Mahdollisuus oli häviävän pieni - mutta olemassa. ”Näin voi tapahtua minulle!”

Tarve tulla nähdyksi on perustarve. On vaikea uskoa mielekkyyteen jos on kauniiden kuvien ympäröimä mutta jää niitä ilman. Videokuva tallentaa unelmia. Kuvassa Rocky uskaltaa kilpailla, Layden jaksaa tanssia ja Gloria – niin, gloriaa ei ole.

RV

8.1.04

Suihku

Vanhemmissa kaupunginosissa, esimerkiksi Helsingin työläissydämessä Kalliossa ei suihku asunnon yhteydessä ole itsestäänselvyys. Ymmärtääkseni vielä niinkin pitkään kuin 1960-luvulle saakka oli tavallista että perhe peseytyi yhteisesti kerran viikossa julkisissa saunoissa, joita oli aikoinaan melkein joka korttelissa täällä. Enää noista ei ole jäljellä kuin muutamia, Harjutorin sauna kai legendaarisimpana. Nykyisinkin täällä Kalliossa on paljon pieniä asuntoja joihin ei suihkua ole jälkikäteen remontoitu. Toisinaan syynä on ollut tilanpuute, taisinaan rahan tai kiinnostuksen. Entisessä yksiössäni naapurikulmilla ei ollut suihkua, vain vessa. Suihkun halutessaan piti mennä talon pesutupaan, kellariin, ja suihkutella siellä. Paikka oli niin aavemainen ja homeenniljakas että suoriuduin toimistani aina minimiajassa.

Nyt tilanne on toinen. Kaksioomme on remontoitu monien muiden hyvien yksityiskohtien lisäksi tilava suihku. Tila oli ymmärtääkseni ennen komero, mutta siitä on saatu korkea ja kaunis kauttaaltaan kaakeloitu vaalea keidas. Ylisanat liittyvät asiihen että juuri tulin sieltä. Suihkussa ollessani mietin, millaista olisi jos asuisin edelleen vanhassa asunnossani: tämänpäiväisen ennakon jälkeen olisin kipaissut limasuihkukopissa ja juossut ylös vettä valuen ja hampaat kalisten. Nyt sain nautiskella olostani, seisoa kuuman veden alla ja antaa kropan ja mielen palautua, jännitysten laueta. Sain aikaa ajatuksille. Suihkun jälkeen asuto on lämmin ja täällä saa vaellella tohveleissa ja odottaa munakasta valmistuvaksi. Ah eloa. Ennakko oli erittäin mallillaan. Nyt täytyy vain jaksaa odottaa yön yli, huomiseen. Ensi-iltaan.

Pepe Carvalho

Vuoden ensimmäiseksi luetuksi kirjaksi pääsi Tapanin lainaama Manuel Vazguez Montalbánin Tatuoitu. Päähenkilö Pepe Carvalhosta tuli välittömästi yksi kirjallisista suosikkityypeistäni. Pepe rakastaa hyvää ruokaa ja ruuanlaittoa saatetaan kuvata kymmenien sivujen ajan tappelunnujakoiden ja johtolankojen lomassa. Pepeä ei järkyty juuri mistään. Hän pohtii rikosjuttuja kotonaan Barcelonassa takkatulen loimutessa - takka syttyy tarvittaessa huonoilla maailmankirjallisuuden klassikoilla. Carvalho puhuu ruuasta niin että tuntuu siltä ettei koskaan enää tahdo syödä mitään hät'hätää kokoonkyhättyä "mitä tahansa pientä" vaan esimerkiksi hiillostettua lampaanreittä... niin kasvissyöjä kuin olenkin.

Viime vuonna tuli luettua vähän yli 70 kirjaa. Se ei ole vielä kovin paljon mutta ei aivan vähänkään. Listasta voi lukea myös vuoteni kulkua: heinäkuussa luin lomalla yhtä paljon tammikuusta huhtikuuhun yhteensä. Syksyllä meni pari kuukautta scifistellessä ja dekkaroidessa ennen kuin jaksoi taas muita. Siellä kotisivuilla jonne kirja-linkki viittaa, ovat muutamat linkit vanhentuneet palvelimelta toiselle loikkiessa. Eli kärsivällisyyttä, toverit hyvät.

Tulkaahan ennakkoon tänään klo 19.00, kaikki liput vain 2 e!

7.1.04

Unelmatalo

Minun unelmatalossani on lautalattiat. Jos nyt saisin miljoona euroa, esimerkiksi äkillisen apurahan hakematta sitä, muuttaisin unelmataloon.

Siellä on siis lautalattiat. Koti sijaitsee vanhassa kerrostalossa Helsingissä, paikassa jonne pääsee ykkösen, kakkosen, kolmosen tai seiskan ratikalla. Talo on jykevää tekoa, ennen sotia rakennettu ja rapussa on ikkunoita ja kiviportaat askelista hitaasti sileytyneet. Asunto on läpitalon, ikkunoita on kahteen tai kolmeen ilmansuuntaan. Huoneet on järjestetty siten että kodissa pääsee kävelemään ympyrän.

Keittiö ei ole mikään komero tai käytävä vaan oikea iso keittiö jonne mahtuu ruokapöytä ja hyvät työtilat. Seinällä on magneettilista veitsille ja puulista jossa kuparikattilat roikkuvat koukuissaan. Liesi toimii kaasulla, tietenkin.

Keskellä asuntoa voisi olla sali, johon pääsee kaikista huoneista, eräänlainen komentosilta josta käsin tietäisi mitä asunnon eri puolilla tapahtuu. Kirjastohuoneen seiniä peittäisivät kiinteät kirjahyllyt. Hyllyissä saattaisi olla lasiovet, kunhan se ei olisi liian pröystäilevän näköistä. Kirjat ovat hyviä, tietenkin. Muutama tarkoin harkittu vanha kirjasarja siellä näkyy olevan myös. Valaisimia on paljon, monta pientä valonlähdettä ja yksi suurempi.

Makuuhuoneen sänky on iso ja patja hyvässä kunnossa, pinkeä. Kaksi yöpöytää ja lukuvalot. Ikkunalaudat ovat isot, niillä voi istua tai polttaa kynntilöitä tai viljellä tomaatteja kesäisin.

Kodissa on parveke, pieni ja vaatimaton, mutta sen kokoinen että sinne saa ahdettua puisen klaffituolin ja pikkupöydän, kupin vahvaa kahvia, tuhkakupin ja itsen. Alhaalla (Tämä koti on vähintään neljännessä kerroksessa) autot pörisevät ja pitkätukat tarjoavat haikuja toisilleen. Aurinko näkyy, ehkä pilkahdus merta. Ikkunoiden päällä on amppelikoukkuja joissa on moniosaisia amppeleita.

Talossa ei asu yhtään koiraa. Muutama lapsiperhe. Pari kissaa. Yksi tuttavallinen mummo. Yksi hörhö. Neljä joita ei koskaan näe. Pari hyvää tyyppiä. Ja meidän perhe.

6.1.04

Top-listan sija 156

No niin. Olen Top-listan sijalla 156. Kyllä se Jussi minua siitä varoittelikin... Että kukaan ei ole kiinnostunut lukemaan sankarillisia kuvauksiani töistä, siitä miten niitä on paljon ja miten olen kiireinen. Työ miten työ niin minä olisin työtyö kirjoittanut vain niistä (töistä)? En minä tiedä miksi kukaan lukee blogeja, mitä ihmiset hakevat? Mitä itse luen? Kysyn Vaan saa nauramaan ääneen kolmella jutulla viidestä, SchizoBlog vinkkaa kirjoja ja ajattelemisen aiheita. Mitvit on kalliolainen ja rock. Mean lukeminen rauhoittaa.

Pitäisikö nyt sitten tehdä se uudenvuodenlupauskin? Jos lupaisin olla esimerkiksi olla käyttämättä sanaa TYÖ kertaakaan koko tammikuun aikana? Miltä kuulostaisi? Saisinko sitten edes puolet menettämistäni 17 lukijasta takaisin? (Älkääkä nyt, arvon YTB:t hymistelkä poskipartoihinne (Meakaan), mikä on teille piraus merta on minulle puolet lukijoistani.)

Tehdään näin. Minä lupaan olla kirjoittamatta töistäni. Voisin sen sijaan esimerkiksi kirjoittaa kirjoista, tietokonepeleistä, teatterista, kallion baareista... mistäs vielä... siitä miten sillä Senilixin puolisolla ei ole nimeä koko sarjissarjassa... kaikennäköisestä.
Ja te, lukijat, lupaatte vastapalvelukseksi listata minut taas Pinserin Pamaukseenne. Hyvä diili.

4.1.04

Kulttuurityöläisten vapaahetket

Jännää miten täysin kultuurityötä (paljon töitä, vähän palkkaa, intohimotyöt, taiteellinen kunnianhimo) tehdessä kadottaa tajun viikonpäivistä, lomista, vapaa-ajoista. Lukiessani Skitso-Jannen eilistä postausta tuli mieleen keskustelunpätkä näyttelijän kanssa ennen joulua, kävelimme Hesaria kurviin päin yhdeksän jälkeen illalla. Treenit olivat loppuneet ja olimme matkalla koululle, minä edittiin ja toinen tietokoneluokkaan tekemään kirjoitushommia. Ihmettelimme Hesarin kulkijoiden humaltuneisuutta, tämä on Kallio mutta silti... Yht'äkkiä valkeni: nythän on perjantai-ilta, kello käy puolta kymmentä.

"Niin, eikö tämä ole normaaleille ihmisille se hetki viikosta kun työt on tehty ja alkaa kahden päivän vapaa?"

"Joo... kai, olen mäkin siitä joskus kuullut..."

"Oletko koskaan miettinyt, että jos tekisi normaaleja töitä niin ne loppuisivat siinä neljän-viiden aikaan eikä niitä tarttisi pohtia sen jälkeen. Olisi vapaa-aikaa koko ilta?"

"Joo, olen. Se on ihan käsittämätöntä, joka ilta 5-6 tuntia vapaata? Mitä ne ihmiset tekevät sillä ajalla?!"

"Luin jostain että suomalaiset katsovat telkkaria 3,5 tuntia päivässä. Sekin on ihan käsittämätöntä."

"Mieti, kaikki illat plus kaksi kokonaan vapaata päivää, viikonloput!"

"Emmä käsitä. Milloin sulla on viimeksi ollut vapaapäivä?"

"No yksi oli nyt marraskuussa kun mä olin 40 asteen kuumeessa niin en mennyt töihin... Mutta sitä ei kai lasketa?"

"Ei."

"No oli mulla kyllä lokakuussa yksi sunnuntai ihan vapaa."

"Mulla taisi olla syyskuussa kanssa yksi päivä..."

"En tiedä, jos mulla olisi niin paljon aikaa niin opiskelisin varmaan uuden kielen..."

"Joo, tai alkaisin harrastaa jotain! Tanssia..."

"No, mut aamulla nähdään taas... Huomiseen!"

"Huomiseen!"

3.1.04

Vauvat elokuvissa

"Tervetuloa BabyBioon
Vauvamyönteisyys ry:n (nykyisin Imetyksen tuki ry) kanssa aloitettu BabyBio on enemmän kuin vain elokuvaesitys. Kaikki tänne tulleet ovat siihen varautuneet. Niinpä ei ole mikään häpeän saati paniikin paikka, jos oma vauvasi alkaa itkeä, jos hänellä on vaikea päivä, jos sinulla on vaikea päivä ja vauva ryömii penkin alla karkuun.

BabyBion esityksen aikana on sallittua puhua vauvalleen, liikkua, käydä vessassa, vaihtaa vaippaa, vaihtaa paikkaa, pistää pitkäkseen, imettää, kaivella laukkua, viihdyttää vauvaa, houkutella ryömivää vauvaa pois naapurin laukulta, lämmittää pulloa tai ruokaa, poistua salista ja palata..."


Hyvältä kuulostava uudistus. Mutta miksi tämä koskee vain vauvoja? Miksei järjestetä näytöksiä joiden välissä saisi käydä tupakalla, joissa olisi himmeä valaistus ja olutta myynnissä salin takaosan baaritiskillä? Joissa saisi kommentoida elokuvaa, jutella ystäviensä kanssa, käydä vessassa välillä... Miksi vain vauvat ovat tarpeeksi keskeyttävän eleen tarpeessa? Kun minä saan joskus vauvan niin lähden ehdottomasti babybioleffoihin! (Kunhan niihin saadaan myös hyviä elokuvia. Nykynäkymä vaikuttaa siltä että vauvojen kanssa liikkuvat tahtovat nähdä a) romanttisia komedioita b) perhekomedioita tai c) veijarikomedioita. Mutta alku tämäkin.)


Käyttöliittymä elämään

Ensimmäisen julkaisu jossa olen ollut kirjoittajana on painettu. Tekijänkappaleet tulivat postissa. Ei huono fiilis.

2.1.04

Aikarihmasto

Lienee selvää, että erilaiset tulevaisuudet ovat olemassa, mitään suurta käsikirjoitusta ja ennakkoon annettua ei ole. Valitsemalla - tämän polun, tämän pysäkin, nämä juhlat, tämän työn - elämäni menee yhteen suuntaan, jos toisin, johonkin toiseen suuntaan. Ajattelen aikaa mielelläni verkkona, rihmastona joka haarautuu uusiksi rihmoiksi solmukohdista. Yksi solmuista on nykyhetki, siinä olen nyt. Edessäni (tai yläpuolellani, miten vaan) avautuvat mahdolliset polkuni tulevassa ajassa. Mutta rihmasto jatkuu myös takanani. Menneisyyteni ei ole yksi suora, sekin on rihmasto. Voin kertoa oman tarinani usein sanoin, se voi olla monen näköinen, olla moni. Vaihtoehtoisten tulevaisuuksien rinnalla saan etsiä vaihtoehtoisista menneisyyksistä voimaannuttavimmat. Näin voi voimaannuttaa itsensä uudeksi. Tämä ajatus on viehättänyt minua jo pitkään.
Sittarit tietävät rihmastoista enemmän kuin minä. Alla kaupungin psykomaantieteen kartta.



Tästäkin löytää haluamansa kaupungin, kauneimman tai ärsyttävimmän: dynaamisimman.