Kulttuurityöläisten vapaahetket

Jännää miten täysin kultuurityötä (paljon töitä, vähän palkkaa, intohimotyöt, taiteellinen kunnianhimo) tehdessä kadottaa tajun viikonpäivistä, lomista, vapaa-ajoista. Lukiessani Skitso-Jannen eilistä postausta tuli mieleen keskustelunpätkä näyttelijän kanssa ennen joulua, kävelimme Hesaria kurviin päin yhdeksän jälkeen illalla. Treenit olivat loppuneet ja olimme matkalla koululle, minä edittiin ja toinen tietokoneluokkaan tekemään kirjoitushommia. Ihmettelimme Hesarin kulkijoiden humaltuneisuutta, tämä on Kallio mutta silti... Yht'äkkiä valkeni: nythän on perjantai-ilta, kello käy puolta kymmentä.

"Niin, eikö tämä ole normaaleille ihmisille se hetki viikosta kun työt on tehty ja alkaa kahden päivän vapaa?"

"Joo... kai, olen mäkin siitä joskus kuullut..."

"Oletko koskaan miettinyt, että jos tekisi normaaleja töitä niin ne loppuisivat siinä neljän-viiden aikaan eikä niitä tarttisi pohtia sen jälkeen. Olisi vapaa-aikaa koko ilta?"

"Joo, olen. Se on ihan käsittämätöntä, joka ilta 5-6 tuntia vapaata? Mitä ne ihmiset tekevät sillä ajalla?!"

"Luin jostain että suomalaiset katsovat telkkaria 3,5 tuntia päivässä. Sekin on ihan käsittämätöntä."

"Mieti, kaikki illat plus kaksi kokonaan vapaata päivää, viikonloput!"

"Emmä käsitä. Milloin sulla on viimeksi ollut vapaapäivä?"

"No yksi oli nyt marraskuussa kun mä olin 40 asteen kuumeessa niin en mennyt töihin... Mutta sitä ei kai lasketa?"

"Ei."

"No oli mulla kyllä lokakuussa yksi sunnuntai ihan vapaa."

"Mulla taisi olla syyskuussa kanssa yksi päivä..."

"En tiedä, jos mulla olisi niin paljon aikaa niin opiskelisin varmaan uuden kielen..."

"Joo, tai alkaisin harrastaa jotain! Tanssia..."

"No, mut aamulla nähdään taas... Huomiseen!"

"Huomiseen!"