28.5.06

Laatukulttuuri kunniaan

Tällaista pitäisi elämän olla aina. Hyvää taidetta monessa muodossa. Lasi viiniä päivän päätteeksi.

Luin eilen Emmanuel Carreren Huviretken painajaisiin yhdeltä istumalta. Nopealukuinen teos maalasi nautinnollisia hetkiä ja tunnelmia. Pieni poika sekaisin ja aikuiset vinossa. Carreren kieli on tiivistä.

Eilen aloitin myös Margaret Atwoodin Orjatteresi-kirjan. Siitä on varmaan 15 vuotta kun luin sen viimeksi ja opus potkii ison hevosen lailla. Olen kumossa, loppumetreillä mennään. Atwood on velho ja profeetta ja messias. Ettäs tiedätte.

Olen nähnyt Toisissa tiloissa-proggista parin vuoden aikana useaan otteeseen. Ei siitä pääse mihinkään: se on uskomattoman hieno ryhmä, hienolla asialla. Menkää katsomaan jos osuu lähelle. Katsojakin joutuu toisiin tiloihin. Esiintyjät ovat niin auki, välittömiä ja karismaattisia ettei siihen ole vastaan pullikoimista. Asiat etenevät lämpimästi, älykkäästi, tunteella, taidolla ja kiireettä. Demon kestettyä kolme tuntia jouduin valitettavasti poistumaan vaikken olisi raatsinut. Varaan lippuni syksyksi jo nyt. Minun on nähtävä mihin tämä johtaa.

Aniaraa

Tiesittekö että valkokaalista tulee herkullista kun sen siivuttaa ohuen ohueksi, paistaa voissa ja höyryttää kermatilkan kanssa? Lisäksi sopivat hyvin vaikkapa sipuli, tonnikala, mustapippuri ja ripaus suolaa. Näin on.

Iltapäivä kuljettaa kohti Kaapelia. Toisten tilojen duunit ovat olleet koko ajan kiinnostavia, parasta kamaa mitä nykyteatterin kentällä tapahtuu. Odotan suurella kiinnostuksella tämän päivän Proto-Aniaraa.

26.5.06

Köyhäilyn vaikutuksesta tunne-elämään

Kun rahat loppuvat, se ottaa päähän. Huomaan että ajattelen tehneeni oman osuuteni nuukailusta jo opiskeluvuosina. Sossun kieltäydyttyä tukemasta silloista yhteenliittymää seisoin yhden talven leipäjonossa. Elimme puoli vuotta vanhalla leivällä ja floralla, näin unta hedelmistä.

Työelämään siirryttyäni tulot muuttuivat kymmenkertaisiksi. En käsittänyt mihin nelinumeroisia palkkoja saisi kulumaan. Totuin siihen että aina on varaa juustoon ja vihanneksiin ja hedelmiin. Että on varaa ostaa levyjä tai pelejä kun siltä tuntuu.

Nykyinen (valittu, lapsen kotihoidolla on hintansa) vähärahaisuus on saanut minut tosi äkäiseksi. Saavutetuista eduista on vaikea luopua. Kaunamielisyys ei kuitenkaan ole ratkaisu: pitää keskittyä siihen mitä on.

On lämmintä. On vaatteita. On lautapelejä, konsolipelejä, PC-pelejä ja hyvää seuraa. On yli tuhat kirjaa. Siis ihan hirveästi kaikkea! Ruokaakin on aina, vaikkei superherkkuja olekaan. Linsseistä saa paljon, ja tonnikalasta. Kahviakin on vielä.

19.5.06

Full, firm breasts ja muuta kivaa

V niinkuin Verikosto oli mainio tutkielma identiteetistä ja kasvoista. Natalie Portman näytti ilman tukkaa siltä minä olisin tahtonut kaljuna näyttää. Valitettavasti näytin palleroisemmalta.

Luottokortti on saatanasta. Olen mokannut. Kämmännyt. Paskaksi meni. Kun saan sen maksettua nollille, siirryn 100% laskutukseen. Maksan sen joka kuukausi nollille. En käsitä miten tässä näin kävi. Onneksi tiedän etten ole ainoa jolle tätä tapahtuu. Jos olisin enemmän kallellani salaiittoteorioihin, väittäisin että tämä on joku juoni. Mutta ei, minä se olen sitä korttia vinguttanut eikä kukaan muu.

Kuvaukset onnistuvat myös taapero liinassa keikkuen. Kantoliina toimii aina vaan.

Kaamean duuniviikon pelastaa lähestyvä junamatka 100 kilometriä pohjoiseen. Yksi anoppilan hyviä puolia on innokas lastenhoitopalvelu ja netittömyys. Saan uppoutua tämänhetkiseen hömppään: Dan Brownin Digital Fortress on törkeetä tuubaa: "...slender and tall with full, firm breasts and a perfectly flat abdomen".

12.5.06

Pakko kallistaa

Huh. Pitkän viikon päälle on hyvä pussittaa itsensä piknikille.

11.5.06

And now, something completely different

Eli taaperoperheen kakkakuulumiset. Eritekammoiset, teitä on varoitettu.

Jätin taaperolta tänään vaipat pois. Huomasin että tyyppi on ollut sekä päivä- että yökuiva yhtä tai kahta vahinkoa lukuunottamatta jo useamman viikon. Miksi ihmeessä änkeän edelleen vaippoja lapsen päälle? Hidas äiti.

Aloitimme pissattamisen eli Vauvojen Vessahätäviestinnän kaksiviikkoisen nykerön kanssa. Vastoin Herra Liberon ja co:n propagandaa vastasyntynytkin säätelee ruumiintoimintojaan. Vauvat eivät kuseksi minne sattuu vaan ihan loogisella rytmillä johon pääsee pienellä vaivalla kiinni. Vauva ilmaisee hätäänsä monin tavoin: tietyllä liikehdinnällä, äänellä, kasvojen ilmeillä. Vanhempien ei tarvitse kuin huomata ja jeesata. VVV:stä luin itse hyvän kirjan, netistä löytyy lisää asiaa vaikka millä mitalla.

VVV:ään kuuluu erilaisia vaiheita, etu- ja takapakkeja. Kuukauden ikäisestä jonnekin kymmenen kuukauden ikään vauva teki isommat asiat aina pottaan. Tilanne mutkistui vasta seisomaan opettelemisen myötä (ne vatsalihakset, ne vatsalihakset) ja takapakkia kesti joitakin kuukausia. Päiväkuivuuskausia oli puolen vuoden iässä kuukauden verran (sitten alkoi liikkuminen eikä potalla käyminen ollut kuin häiriötekijä tärkeämmille toimille) ja alle vuosikkaana saman verran. Nyt, juuri 1 v ja 8kk täyttänyt tyyppi tuntuu hiffaneen kokonaan mistä on kysymys. Sanoo kun pitää päästä. Tai menee itse ja vetää housut nilkkoihin jos äiti on kiireinen.

Saarnaosuus: kertakäyttövaipat eivät edistä kuivaksioppimista. Hyper-kuivapinta-vaipoissa hilluva lapsi menettää tatsin siihen miltä pissaaminen tuntuu ja mitä se saa aikaan kun mikään ei kastu. Kertikset eivät kannusta vanhempia viestimään koska "kallis vaippa menee hukkaan". Vannon tässäkin asiassa kestoilun nimeen. Vaippaurallamme käytin rahaa kestovaippoihin yhteensä muutaman sata euroa ja pesuaineet päälle. Melko edullista.

Elämä on tosi nastaa kuivan lapsen kanssa. Vaippapyykkikone on seisahtunut eivätkä kestot muodosta yhtä kolmasosaa matkatavaroista.

Ensi kerralla taas jotain muuta.

8.5.06

TuTaM - Tuleva Taiteiden maisteri

Ei mulla muuta kuin että PÄÄSIN SISÄÄN!

Pääsin, pääsin, pääsin, pääsin. Pääsinpääsin pääsinpääsin pääsinpääsin pääsinpääsin pääsinpääsin pääsinpääsin. Pää-pää-pääsin, pääsin, pääsin, pääsin! PÄÄSIN! Pääsin. Pääsinpääsinpääsinpääsin. Pää-sin. P-ä-ä-s-i-n. Pääsin.

Tyhmä virne ei laskeudu naamalta. Eikä tarvitsekaan.

7.5.06

Ensimmäinen tarina

Elämä koostuu tarinoista. Niistä joita kuulemme, joita meille kerrotaan. Niistä joita itse kerromme. Tarinat ovat paitsi tapa hahmottaa maailmaa, myös tapa käsitellä ja jopa luoda sitä.

Taapero kertoi tänä viikonloppuna ensimmäisen tarinansa.

Vähän taustaa. Aloitimme pyöräilyn viikko sitten. Olen ollut toooosi varovainen liikenteessä. Ajan pyöräteillä. Hidastan kaikissa mutkissa. Katson ristyksissä joka suuntaan. En koskaan yritä ehtiä vanhoilla vihreillä.

Ja missä se ensimmäinen onnettomuus sitten sattui? No kotipihassa tietenkin. Olimme tulleet kotiin. Nousin pyörän selästä ja aloin irrottaa tyyppiä istuimesta. Taapero heilahti jotenkin, ja pyörä kaatui minua vasten niin etten ehtinyt saada siitä kiinni. Koko pyörä rysähti pihaan, lapsi köytettynä istuimeen. Tyyppi selvisi istuimessa kypärä päässään aivan naarmuitta, mikä onni onnettomuudessa. Säikähdys oli toki molemminpuolinen ja valtava. Nostin pyörän pystyyn, irrotin lapsen ja imetin häntä pihalla.

Tänään taapero kertoi (ja monta kertaa) miten sinä kävi:

"Pyövä. O-ou. Mamma."

Mieletöntä.

1.5.06

Joukkoon kuulumisen nautinnollisuudesta

Aurinko heijastui punaisesta pallosta. Meitä oli paljon. En nähnyt marssin etu- enkä takapäätä siitä missä kävelimme. Se on aina hyvä merkki. Masentavimpia ovat olleet ne sateiset kerrat: tihkua ja harvoja rivejä.

Esihuutaja karjui megafoniin: "rajat auki" ja me vastasimme "porvarit ulos". Taaperon kommentti oli ytimekäs "jee". Oli hauska fiilis huutaa porvareita ulos Stokkan kulmalla. Ihmiset ottivat valokuvia katujen varsilla. Kuljimme Hakaniementorilta steissille Sosialistiliiton riveissä vaikka emme ole jäseniä. SL:ssä on tuttuja ja paras meno. On mukavaa huudella kun marssii. Kummasti tuommoisesta saa pontta taas pitkäksi aikaa.