11.5.06

And now, something completely different

Eli taaperoperheen kakkakuulumiset. Eritekammoiset, teitä on varoitettu.

Jätin taaperolta tänään vaipat pois. Huomasin että tyyppi on ollut sekä päivä- että yökuiva yhtä tai kahta vahinkoa lukuunottamatta jo useamman viikon. Miksi ihmeessä änkeän edelleen vaippoja lapsen päälle? Hidas äiti.

Aloitimme pissattamisen eli Vauvojen Vessahätäviestinnän kaksiviikkoisen nykerön kanssa. Vastoin Herra Liberon ja co:n propagandaa vastasyntynytkin säätelee ruumiintoimintojaan. Vauvat eivät kuseksi minne sattuu vaan ihan loogisella rytmillä johon pääsee pienellä vaivalla kiinni. Vauva ilmaisee hätäänsä monin tavoin: tietyllä liikehdinnällä, äänellä, kasvojen ilmeillä. Vanhempien ei tarvitse kuin huomata ja jeesata. VVV:stä luin itse hyvän kirjan, netistä löytyy lisää asiaa vaikka millä mitalla.

VVV:ään kuuluu erilaisia vaiheita, etu- ja takapakkeja. Kuukauden ikäisestä jonnekin kymmenen kuukauden ikään vauva teki isommat asiat aina pottaan. Tilanne mutkistui vasta seisomaan opettelemisen myötä (ne vatsalihakset, ne vatsalihakset) ja takapakkia kesti joitakin kuukausia. Päiväkuivuuskausia oli puolen vuoden iässä kuukauden verran (sitten alkoi liikkuminen eikä potalla käyminen ollut kuin häiriötekijä tärkeämmille toimille) ja alle vuosikkaana saman verran. Nyt, juuri 1 v ja 8kk täyttänyt tyyppi tuntuu hiffaneen kokonaan mistä on kysymys. Sanoo kun pitää päästä. Tai menee itse ja vetää housut nilkkoihin jos äiti on kiireinen.

Saarnaosuus: kertakäyttövaipat eivät edistä kuivaksioppimista. Hyper-kuivapinta-vaipoissa hilluva lapsi menettää tatsin siihen miltä pissaaminen tuntuu ja mitä se saa aikaan kun mikään ei kastu. Kertikset eivät kannusta vanhempia viestimään koska "kallis vaippa menee hukkaan". Vannon tässäkin asiassa kestoilun nimeen. Vaippaurallamme käytin rahaa kestovaippoihin yhteensä muutaman sata euroa ja pesuaineet päälle. Melko edullista.

Elämä on tosi nastaa kuivan lapsen kanssa. Vaippapyykkikone on seisahtunut eivätkä kestot muodosta yhtä kolmasosaa matkatavaroista.

Ensi kerralla taas jotain muuta.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home