31.10.06

Myrsky ajaa itsestä ulos

The Brief History of New Media -kurssin opettaja yllätti puskan takaa. Se Wikipedia-artikkelin aihe pitikin ilmoittaa jo tänään. Möläytin sitten hädissäni kirjoittavani katsauksen siitä, miten median keinoja on käytetty performanssissa hyväksi. Siis historia ja nykyaika. Jepulis. Deadline on ensi tiistai. En ole koskaan kirjoittanut wikiin mitään. Eipä siinä mitään mutta kun maanantaiksi pitäisi referoida tuo dokumenttielokuva-kirja. Ja perjantaiksi ottaa haltuun peliteorian perusteet, torstaiksi Calvinon elementit ja huomiseksi marxilaisen estetiikan kritiikki. En minä valita, kurssit ja opettajat ovat suurimmaksi osaksi erinomaisia ja haluan oppia tämän kaiken. En vaan ihan tajua että milloin.

Koska sitkeä päänsärky ei helpottanut, päätin lähteä kotiin ja katsoa illan luennon netistä: screeniltä se olisi tullut tänäänkin, Mansessa kun on. Kun tulin koulusta, jäin bussista kahta pysäkkiä aikaisemmin että pääsisin kävelemään tuohon vaakasuoraan satavaan alijäätyneeseen veteen. Se tekee hyvää.

Kun on kaikki tämä kiire ja suru ja stressi ja ikävä ja syyllisyys ja väsymys on niin helppo käpertyä kerälle oman navan ympärille ja märehtiä siinä: minäminäminä. Tällainen ilma tekee hyvää. Se pakottaa kurottumaan itsestä ulos, aistimaan ja havainnoimaan. Se muistuttaa poskipäistä ja siitä miten jalat kantavat, ne kantavat kuitenkin. Se antaa perspektiiviä. Myrsky palauttaa minut pohjoiselle pallonpuoliskolle, tämän naisenmuotoisen maan hameenhelmaan, pisteeksi kartalle Muistuttaa siitä miten maapallo kiitää avaruudessa jalkojeni alla koko ajan, miten uudet vuodenajat pyörähtävät liikkeelle askeleideni tahtiin. Se palauttaa minut näille asvaltoiduille kaduille, tähän pimenevään vuodenaikaan ja muistuttaa miten hyvä asia on koti.

30.10.06

Musameemi

Musameemin löysin Typosta.

1. Mitä musiikkia kuuntelet juuri nyt, tai jos ei nyt soi musa, mitä kuuntelit viimeksi?
Sain juuri stereot seinään ja "luukutan" Tori Amoksen Beekeeperiä. Hyvää surffailumusaa. Sitä ennen soi Radioheadin Hail to the Tief. Yritän uudistua: viimeisen kuukauden aikana en ole kuunnellut mitään muuta kuin raskasrytmisiä elämävihamielisiä äijäbändejä. Jotenki ne on sopinu.

2. Mitä musiikkia ostit viimeksi?
Netistä tilasin kaksi halpaa Nick Cavea: nyt minulla Caveja hyllyssä siis kaksi. Matkaa menetettyyn kokoelmaan on vielä mutta minä saavutan.

3. Mistä musiikista nautit viimeksi livenä?
Edellinen keikka taisi olla Sydän, sydäntä joka on toki aina nautittavaa. Vuodentakainen Laibach Tavastialla oli niin massiivisen hieno että menen uusintamaan kokemuksen naapurin kanssa 1.12.

4. Mistä musiikista et pidä?
Aika vaikea. Eikun eihän ole. En pidä Zen Cafesta, kantrista, nykyiskelmästä, Anssi Kelasta enkä melkein mistään mitä kuulee taksissa.

5. Paljastaako musiikki elämäntyylisi?
Joo. Välillä naisen on karjuttava kovaa ja korkealta (kuten vaikka PJ, SKin) ja sitten välillä voi ilmaista itseään rauhallisemmin (kuten Laurie, Tori, Sarah, Nina, Kate, Suzanne).

28.10.06

Kolme naista

Päiväkirjan täyttäminen kestää tässä elämäntilanteessa päivän tai kahden tarkkuudella kuukauden. Päiväkirjojen kansikuvien valitseminen ei ole helppoa: Helsingissä ei ole liikaa hyviä korttikauppoja. Edellisen ja tämän uuden kansista tuli huomaamatta hyvä pari.

Edellinen päiväkirja oli olosuhteiden pakosta ihan väärän kokoinen: musta A5 Kynästä ja Paperista (tuli kiire saada jatkaa kirjoittamista kun kirja loppui kesken päivän). Sen kanteen valikoitui Schjerfbeckin Maria.



Kun Maria-kirja täyttyi, hain itselleni kunnollisen kirjan Akateemisesta: kova- ja punakantisen A4-kokoisen oikeaoppisen päiväkirjan. Sen kanteen löytyi Edelfeltin Lukeva Pariisitar josta ei netistä löydy kuin yksityiskohta. Rintamasuunta on kääntynyt melkein 180 astetta. Sylissä on avoin kirja mutta kasvot kohotettu katsojaan. Tästä katseesta minä pidän.

27.10.06

Syysmyrskyä pukkaa

Radio kertoi että laivat seisovat satamissa ja puita kaatuilee kun ensimmäinen oikea syysmyrsky laskeutuu Helsinkiin. Tuntuu hyvältä. Tämä loputun sataminenkin, vaikka tarkoittaakin märkää ja palelua koko ajan, on tärkeää. On nautinnollista seurata ikkunasta miten paksut pisarat hakkaavat asvalttia katulampun alla, ylhäältä päin valastuina. Katua piiskaavat painavat pisarat täplittävät kenkiä. Ehdoton sää, mitäänkyselemätön. Minä tykkään. Myrskyt ovat aina tärkeitä.

Vaikka olisi miten PA voi aina uudistaa vaatekaappia UFFin myymälöiden euron päivässä. Seitsemän euron budjetilla voi saada kolmet uudet farkut, takin, hameen ja pari paitaa. Otan mukaan myös tinkimätömän tyylikonsultin joten virheostoksien mahdollisuus on minimoitu. Sinne siis!

23.10.06

Huonoa suomea

Eroaminen tuottaa digitaalisena aikana jänniä havaintoja. Tulee yllättäen yksinäinen olo kun käy vanhassa kodissa koneella ja kaikki omat bookmarksit on poistettu. Huomaa miten tärkeää on laittaa välilehdet kuntoon tähän läppärille joka on nyt minun omani. Ja miten kotoisalta tuntuu kun saa ladattua cd:ltä Thunderbird-profiilin omalle koneelle. Local folderit ja listapostit paikallaan.

Jätin muutossa taakseni tämän jääkaappimagneetin:





Tänään törsäsin uuteen:


22.10.06

Miten rakastaa naista Pradassa?

Kävin katsomassa Paholainen pukeutuu Pradaan ja vaivuin kevyeen melankoliaan. Seuraa spoilereita.

Toivoin kevyttä elokuvakokemusta, paljon hiveleviä lähikuvia käsilaukuista ja kengistä ja ihanaa Meryliä. Kaksi jälkimmäistä toteutuivat mutta ensimmäinen ei. Elokuva oli misogyyninen. Naisilla oli elokuvissa kolme roolia.
1) langanlaiha neuroottinen typerys
2) langanlaiha, tehokas, älykäs ja menestyvä nainen joka ei voi saada perhettä eikä rakkautta tai
3) langanlaihan bambieye joka tulee tolkkuihinsa ja hylkää uransa koska ymmärtää että sillä tavalla saa poikaystävän takaisin. Tämä on kärjistys, toki, mutta perusvire oli se, että naisen on valittava. Saadakseen rakkautta (ja perheen) ei voi olla liian älykäs, kovin kunnianhimoinen tai tehokas. Tai pomo.

Tai no, H sanoi että se saattoi olla myös ihan vaan ihmisvihamielinen leffa esineiden vallatessa kaiken tilan. Miesroolit olivat ihan pahvia. Minä preferoin kuitenkin feminististä luentaa.

Sattuneista syistä tämä diskurssi kiinnostaa paljon. Ehkä keskeistä on se, etä tällaiset elokuvat mustavalkoisina maailmankuvineen ja joko/tai-ratkaisumalleineen edustavat sellaista käsitystä maailmasta joka ei kiinnosta minua enää oikeasti yhtään.

Paljon kiinnostavampaa olisi lähteä kehimään nomadistisia ihmiskäsityksiä. Uusia tapoja liittyä, kiintyä, välittää ja rakastaa ja irrottaa ja yhdistyä. Hollywoodraina ei ole oikea paikka etsiä tällaista, totta. Elokuvasta riitti keskusteltava tunneiksi ja se on enemmän kuin mihin moni pätkä on viime kuukausina pystynyt. Pisteet siis siitä. Ja hyvistä kasseista.

21.10.06

Limu. Tosi iso limu.

Milenka oli erinomainen paikka polkkaamiitille. Tarpeeksi tilaa, musa hiljaisella ja hyvää olutta. Vain tanssimahdollisuutta jäin kaipaamaan. Mutta oma moka, mitäs on niin huono treenipohja että väsähtää ennen puoltayötä. Parhaat tanssit tanssitaan aina vasta kahden jälkeen. Kiitos hyvästä illasta! Kiitos Veera, Heidi, Kaisa, Leena, Janne, Tira, Pörrö, Marinadi, Visukinttu, Kari, Tiina, Pni, Turisti, JustSopivasti, Mika, Minna ja moni muu. Linkitän myöhemmin. Nyt on pakko saada limua. Aika paljon limua.

19.10.06

...ja jotakin mustaa ja napsuvaa

Typot ovat kirjoittaneet eroottisesta käytettävyydestä useammankin postauksen. Minulla on nyt vihdoin lisätä keskusteluun oma käytännöllinen kontribuutioni.

Kun kuivausrumpuun (taloyhtiön, ei minun, toim. huom.) iskee koneellisen mustaa - eli tekokuitua, synteettisiä kuituja, pari tekokuituvillapaitaa ja yhden jäljitelmä-ryssäruusuhuivin, on lopputuloksena aivan helvetin sähköisiä vaatteita. Siis kirjaimellisesti. Huivin hapsut pönöttävät viivasuorina jokaiseen ilmansuuntaan kuten minun hiuksenikin. Mikään ei auta. Viikattuani pyykin kuulen napsumista kun kävelen.

Toisin sanoen huomisen pukeutumisongelmat ratkesivat. Ihan sama mitä laitan, kaikki tulee sähköistymään ympärilläni.

18.10.06

Tarvitsen uuden kirjan

En ole löytänyt lukemista. Yleensä on aina vähintään muutama romaani kesken työkirjojen lisäksi. Nyt mikään ei tunnu hyvältä. Kurssikirjoina vetelen Final Cut Pro-manuaaleja, Alice Munroa ja sitä jo mainittua Medeiaa mutta tahtoisin löytää kirjan jota lukea rauhassa ja itse. Kaikki on liian hidasta ja tylsää.

Musiikkia onneksi on. System of a Down kuulostaa siltä miltä suurimman osan aikaa tuntuu. Polly Jean laulaa oikeista asioista ja Laibach rynkyttää eteenpäin kuten päiväni kulkevat. Laibach tulee muuten taas Suomeen keikalle joulukuun eka päivä. Lippujakin on vielä! Tanz Mit Laibach ja rumpalitytöt voisivat tehdä hyvää.

16.10.06

Uneton Kalliossa

Menee ihan hyvin. Mutta on vähän uniongelmia. Herään kahden-kolmen aikaan miettimään kaikkea mitä pitäisi tehdä: esseitä, kirjoja, kirjoituksia, paperiasioita, järjestelyjä, maileja, soittoja, editointeja. Sitten valvon. Aamuyöllä nukahdan muutamaksi tunniksi näkemään unia joko sitä miten nukun pommiin tai myöhästyn bussista tai hukkaan lompakkoni. Herään särkevänä.

Stressiäkö? No älä. Skorasin stressipistetestistä 263. Ei mitään uutta.

Kaksi viikkoa pitää vaan jaksaa painaa. Sitten aion järjestää itselleni unisulkeiset. Suljen kaikki koneet ja puhelimet ja ovikellon ja vedän zetaa peittojen alla kolme vuorokautta. Vaikka jonkun lekan kanssa jos ei muuten. Sitten helpottaa.

12.10.06

Se menikin eri tavalla

Menin naimisiin aika tarkalleen kolme vuotta, 11 kuukautta ja kaksi viikkoa sitten. Kävelin maistraattiin sinä marraskuisena aamupäivänä ollakseni naimisissa loppuelämäni. Elämä ei aina mene kuten suunnittelee. Käräjäoikeus sai meiltä postia. Minusta tulee etävanhempi: taapero jää tähän asuntoon, kotiinsa, toisen vanhempansa kanssa.

Stereotyyppisesti etävanhempi on kai se joka hakee lapsen kerran kuussa, roudaa mäkkärille, survoo täyteen ranskalaisia ja palauttaa pahoinvoivana kahden tunnin päästä. Minä ajattelin kuitenkin yrittää vältellä mäkkäreitä edelleen. Aion hengata kommuunin päämajassa usein ja viettää lapsen kanssa rauhallista aikaa. Aion myös kirjoittaa. Ja opiskella ahkerasti. Ja tehdä töitä. Ja käydä blogimiitissä.

Joskus tunnen seisovani kartan valkoisella alueella. Olen astunut matrilineaarisesta jatkumosta sivuun ja tehnyt jotakin jota minun sukuni naiset eivät ole tehneet. Olen koko elämässäni tavannut kaksi naista, jotka asuvat erossa lapsestaan. Eikun yhden. Moi vaan M.

Se hirvittää joskus. Ja tekee olon yksinäiseksi. Ei tämä tavaton ratkaisu ole mutta marginaalinen, harvinainen. Joku kulttuurinen pohjavire minunkin korvanjuuressani kuiskii ettei äiti muuta lapsestaan erossa erilleen ellei ole crackhuora tai psykoosissa. Enkä minä ole kumpaakaan eikä huvittaisi testatakaan.

Mielettömän tiiviitä viikkoja, päiviä tunteja. Hetket tikittävät. Nautinnollista ja surullista, helpottavaa ja aivan hirveää. Jännittävää. Kummallinen sekoitus keveyttä ja raskautta. On aamuja jolloin särkee ennen kuin silmiä on avannut ja on aamuja jolloin maailma hyräilee ja lehdet näyttävät lohdullisilta pudotessaan syksyyn.

Hoas tarjosi minulle 17,8 neliön soluhuonetta pohjois-Vantaalta. Huolimatta siitä, että uskonkin nomadiseen identiteettiin (ei pidä jämähtää, täytyy osata vaeltaa) - esimerkiksi kotiäidistä opiskelijaksi tai taaperoimettäjästä etä-äidiksi - olen sitä mieltä ettei Vantaalle asti pidä kenenkään vaeltaman. Vuokrasin itselleni maanantaina uuden kodin Vaasankadulta. Pysyn siis muutaman korttelin päässä lapsestani, jota aion tavata paljon edelleen. Pysyn myös kalliolaisena, mikä on loistavampaa kuin olisin koskaan osannut kuvitellakaan. Nämä korttelit ovat minun maisemani. Punainen kirjasto, Ervastin divari, Taikalamppu. Kaikki kapakat, sekavat ja selvemmät ihmiset, Brakun puisto, sykkivä liikenne, tämä kaikki on minun kaupunkini.

Mitä olen näinä kahtena viikkona tehnyt? Juonut ihailtavia määriä kahvia. Kirjoittanut kaksi päiväkirjaa täyteen. Viettänyt kolme tuntia Vanhankaupunginlahden lintutornissa ilman kiikareita (teki hyvää). Tajunnut että keskeinen elementtini on taito liittyä. Viettänyt elämäni ensimmäisiä erobileitä: oli loistavaa nähdä kaikki ystävät ja heidän meidät: ei meitä tarvitse jakaa, ei tarvitse valita puolia - emme eroa ystävistä emmekä kummeista. Etsinyt hyviä kuvia päiväkirjojen kansiin. Käynyt loputtomasti hyviä keskusteluja Kipsarissa mahtavien MyTypyjen kanssa. Lukenut Benjaminia, lukenut peliteoriaa, lukenut Medeian ja Runousopin uudelleen. Kävellyt paljon, ajellut busseilla. Vieroittanut taaperon (menossa tipaton päivä nro 6 ja tähän mennessä protestointi saldo on yhtenä iltana 1½ h itkua. Siis kaikkinensa. Aika taisi olla oikea.) Ostanut kahdet uudet kengät. Kopissut kävellessäni. Tehnyt itselleni ranskalaisen manikyyrin ekaa kertaa. Etsinyt ja metsästänyt ja valloittanut uuden kodin. Tehnyt vuokrasopimuksen ja sähkösopimuksen (en vielä nettisopimusta). Nostanut lisää opintolainaa ja jättänyt kolmasosan siitä Vantaan Ikean tiskille. Miettinyt miten yksiössä järjestetään tuparit; järjestetäänkö monet vai yhdet joihin kukaan ei mahdu sisään?