Olen Skitso!

Hehee. Varmasti vuoden paras visa!


You are SchizoBlog! Sex and Blog and Rock and Roll!
http://www.schizoblog.net/


Which famous finnish top blog are you?
brought to you by Quizilla

[Via my typo_]

Koppa-koppa-koppa-koppa-koppa-kuoriainen

Aerobic on surkeaa. Aikuiset naiset hyppivät jytämusiikin tahdissa rivissä naamat irveessä ja tiivistävät reisiään. Mutta mikä on surkuhupaisaa? Vauvavoikka. Lisää edelliseen kuvaan jokaiselle naiselle syliin vauva, vaihda musiikiksi smurffihitit ja kuvittele jokaisen äidin kasvoille iloista jäljittelevä hymy vauvalle sillä aikaa kun äiti pusertaa vielä viimeiset sarjat.

On se vaan itsekuritus semmoinen laji että ei sitä malta lopettaa. Niin vaan mukavalta tuntuvat treenaamisesta kipeät vatsalihakset että kestää ne korvissa soivat koppa- koppa- koppa- koppa- koppa- kuoriainen -hititkin. Ja näin pienen vauvan kanssa on melkein välttämätöntä liikkua yhdessä, vauvavoikka on ainoa jumppamuoto vielä vähään aikaan.

Tammikuussa luetut kirjat

Kun tammikuu nyt kääntyy kohti loppuaan voinen listata tässä kuusssa lukemani kirjat:

Stephen King: Musta torni I
Stephen King: Musta torni II - Kolme korttia pakasta
Stephen King: Musta torni III - Joutomaa
Stephen King: Musta torni IV - Velho
Anne Tyler: Pyhimys sattuman oikusta
Margaret Atwood: Oryx ja Crake

Niin. Luin sitten tässä kuussa ainakin kolmatta tuhatta sivua joista ainoastaan viimeiset viisisataa olivat lukemisen arvoiset. Tai öh, mitä minä valitan. Olisin lukematta sitten. King ja Tyler (miksi sitä kehutaan niin paljon?!) tarjoavat minulle sitä mitä telkkari toisille: viihdettä, ihanaa aivolepoa. Helmikuussa tavoitteena on lukea vähän parempia kirjoja, Atwoodin O&C oli upeinta pitkään aikaan. Minuun vetoavat kaikki utopiat ja dystopiat, kaikki mahdollisten tulevaisuuksien (ja menneisyyksien!) kuvat ja Atwood toden totta tietää miten kirjoitetaan.

Olen oppinut miten vauvan saa selkään liinassa ja se ilahduttaa minua. Vauva on oppinut miten kikatetaan ja se ilahduttaa meitä molempia. Meillä on täällä aika lokoisat oltavat.

Lihova vegaani

Olen ollut nyt viikon munattomalla ja maidottomalla ruokavaliolla vauvan naamaruksujen takia. Kasvisruokavalioni muuttui siis äkisti vegaaniseksi, ainakin hetkeksi aikaa. Vauvan naama alkaa jo selkiintyä mutta vaakani ei. Olin jo päässyt ansiokkaasti eroon kahdestakymmenestä viidestä raskauskilostani loistavalla kurinalaisella ruokavaliolla. Vegaaniviikollani lihoin. Eihän se ole mahdollista, ajattelet. Samaa minä sanoin minäkin vaa'alleni tänä aamuna. Kyllä voi. Eikä syömisteni miettimiseen kulunut kuin hetki. Kyllä, olen hyvitellyt menettämiäni kevytfetakuutioita rusinapikkuleivillä. Kyllä, korvasin rahkavälipalani soijajäätelöllä ja kaura-omenapaistoksella. Lihomiseni ei ole ihme, ihme on etten lihonut enempää. Uutta kevyempää päivää odotellessa...

Skrubun nolo sunnuntaifemma

1. Mikä oli ensimmäinen artisti/bändi josta tiesit tykkääväsi?
Tämä on kamalaa tunnustaa mutta se oli Raptori.
2. Mikä oli ensimmäinen itse ostamasi levy?
Joidenkin enimmäinen itse ostettu levy on Pink Floydin The Wall, joidenkin vähemmän onnekkaiden Raptorin Moe.
3. Millainen oli ensimmäinen konserttikokemuksesi?
Samalla kamalalla linjalla jatketaan, se oli Raptorin konsertti jossain päin Lahtea. Älkää kysykö enempää, sattuu jo.
4. Koska viimeksi kävit konsertissa?
Siitäkin on jo aikaa mutta keikka oli Tavastialla, Babylon Whoresia menimme katsomaan vaikka esiintyi siellä joku muukin bändi samalla.
5. Ihan edessä, ihan takana, keskellä vai sivulla?
Ihan edessä, täysii.
Via Skrubu

Teiniunelmia

Onpa outoa lukea kirja joka on suunnattu totaalisen erilaiselle ihmisryhmälle kuin jota edustaa. Annoin pahalle pikkusormen ja aloitin siis Kingin loputtomasta Musta Torni-sarjasta jo neljännen osan Velho. Zii-sus. En ole teini-ikäinen poika mutta minun toden totta tulisi olla voidakseni jaksaa sivu toisensa jälkeen jatkuvia rakkaustoilailujen kuvailuja: "hänen umpunsa väreilivät ja hän kostutti huuliaan epäröiden". Mitkä helvetin Umput! Argh.

Mutta ei voi mitään. En ole (vielä) yhtä viisas kuin nais-Ervasti joka kertoi lopettavansa kirjat kolmenkymmenen sivun jälkeen jos ne eivät ole tarpeeksi kiinnostavia "koska elämä on liian lyhyt huonojen kirjojen lukemiseen". Minunkin täytyisi pyrkiä tähän. No toisaalta, koska minä en katso telkkaria ja aloitin juuri munattoman ja maidottoman imetysdieetin täytyy minulla jotain paheita olla, olkoot sitten vaikka nämä Kingin neverending-kirjasarjat.

Lastenteatterin synnystä

Dramatisointini kesän ohjauksesta on melkein valmis. Se syntyi aika samaan tapaan kuin yleensä, pyörittelin asioita muutaman kuukauden päässäni ja kun viimein istuin koneelle, riitti kun vain kirjoitin kaiken ylös. Erityistä tässä prosessissa oli se että valmistelevan ajattelun ja lukutyön tein imettäessäni pitkiä toveja sängyllä iltaisin. Kirjoitusvaihe taas oli rikkonaisempi kuin koskaan, melkein vartin välein oli noustava imettämään tai vessattamaan vauvaa. Silti kaikki sujui kuin leikiten, luovalle työlle ominaisen keveäsi.

Esittelin produktion teatterin hallitukselle viikonloppuna ja tuli hyvä olo. Ohjaajat ja tuottajat nyökyttelivät tyytyväisinä ja lupasivat budjetit ja muut kuten oli puhe. Nyt olen jo aloittanut tuottajan pommittamisen sähköpostilla. En pysty osallistuman tuotantovaiheeseen kuten yleensä ja tarvitsen enemmän apua. No siksipä minulla tuottaja onkin. Seuraava iso asia on aikataulupalaverin järjestäminen ensi viikolla. Siinä onkin mallaamista kun kolmen free-tekijän kanssa pitäisi löytää yhteisiä vapaita aikoja.

Tuntuu hyvältä olla hommissa taas. Tutulta ja silti aivan uudelta. Tempo on lapsentahtisessa työnteossa ratkaisevasti eri, nautinto sama ellei suurempi.

Hengittämisen välttämättömyydestä

Mummon kuoltua liinavaatekaapista löytyi upea suuri käsin kirjailtu pöytäliina. Sitä ei oltu koskaan käytetty, koskaan ei ollut tullut tarpeeksi hienoa tilaisuutta.

Menimme kotiin, oli kai tiistai, ja äiti levitti sen keittiön pöydälle. Siinä harmaassa arki-illassa minä tajusin ettei kannata pelätä, ei odottaa tarpeeksi hienoa tilaisuutta enää ikinä. Elämä on sylissäni, tässä hengenvedossa, ehkä seuraavassa, ja että niitä varten pitää elää.

Milloin aurinko nousee?

Jos vauvani osaisi puhua se varmaan kysyisi sitä minulta. Enkä osaisi vastata. Päivät seuraavat toisiaan harmaina jonoina joihin iltaisin sytytetyt kynttilät tuovat vain hetkellistä helpotusta. Ruumis huutaa valkoisia vehnäjauhoja ja sokeria itseään turvottamaan vaikka järki sanoo etteivät nekään auta. Haaveilen sukaalevyistä ja surffailen tovista toiseen. Tämä pimeys on jotain käsittämättömän kamalaa.

Minun pitää nyt todella alkaa tehdä töitä pelikirjoittaja-urani eteen jotta pääsen muuttamaan sinne Japaniin tai Kaliforniaan: valoa kohti.

Yrittäjän riskit työntekijöille?

Aamun lehdessä oli vaihteeksi kiinnostavaa uutisointia. Pätkätyöläisiä on tutkittu. Yllätys yllätys perhettä ei tahdota perustaa eikä asuntolainoja ottaa kun tulevista töistä ei ole tietoa kuin ehkä viikoksi eteenpäin. Tässähän ei ole mitään uutta. Mutta jutussa oli (vihdoinkin) asiaankuuluva kommentti. Toimittaja Riikka Venäläinen kysenalaisti sen, miksi yrittäjän riskit (esimerkiksi säiden vaikutus ravintolayrittäjän terassituloihin) maksaa työntekijä pätkittäisillä työsuhteillaan? Eihän työntekijä kerää voittojakaan, pääpalkinto kun on korkeintaan se vähän pitempi pesti.

Jutussa kyseenalaistettiin myös se työnantajapuolen ikuinen väittämä "nehän tykkäävät siitä", eli että pätkätyöläisistä suurin osa tahtoo tehdäkin juuri pätkätöitä. Kyselyyn vastanneista sadoista ravintolatyöntekijöistä vain neljä (4) prosenttia tahtoi jatkaa pätkiksenä. Suurin osa haaveili vakinaisesta duunista.

Brhr. Tuli taas niin lokoisa olo täällä lämpöisessä kodissa aamukahvin ja lämpöisen vauvan vieressä. Ei minulla tuonne ole kiire, ei ollenkaan.

Mutsin henkinen ikä

Kamalaa. Ihan kamalaa. Tästä piti tulle tulokseksi 16 vuotta mutta kun ei:

Henkinen ikäsi on 31 vuotta
Oikea ikäsi on 28 vuotta
Samanikäisiä testiin vastanneita 9789 kpl

28 -vuotiaista testiin vastanneista:
Sinua henkiseltä iältään nuorempia 52%
Henkisesti samanikäisiä 6%
Henkisesti vanhempia 42%

Via Skitso-Janne

Musta Torni ja siitä eteenpäin

Olen jatkanut raskausaikana aloittamaani ei-ihan-niin-laadukkaiden kirjojen lukemista. Kun en Kahta tai Vaimoani ole vielä saanut aikaiseksi kirjastoista jonottaa, lainasin sitten ihan kiusallanikin Stephen Kingin Musta Torni-sarjan kolme kirjaa yhtenä Book studion niteenä. Katsoin lopusta että onpas kirjalla mittaa, melkein seitsemän sataa sivua. Ei kun lukemaan. Aloitin pienifonttisen teoksen joulunpyhinä ja ihmettelin kun en saa sitä loppumaan millään. Luen ja luen ja luen ja aina vaan tarinaa riittää. Aikanaan luin samanmittaisen Potterin englanniksikin viikossa, miksei tämä kulu? Noh, tajusin jossain vaiheessa sitten että sivunumerointi alkaa jokaisen kirjan kohdalla alusta. Ensimmäinen kirja on pari sataa, toinen viisi sataa ja viimeinen sen seitsemisen sataa sivua pitkä. Ei ihme ettei lopu. No tänään aamulla vihdoinkin viimeiset sivut hoidettu. Eikun seuraavien osien kimppuun.

Kun vauva oli pienempi ja imetin iltaisin kolmesta viiteen tuntia melkein tauotta, sain luettua keskimäärin viitisen romaania viikossa. Nykyisin vauvan imuteho on jo niin hyvä ettei rinnalla kulu iltaisinkaan kuin tunnin verran - tulee luettua paljon vähemmän. Miten myöhemmin, lakkaako lukemisharrastus vauvan kasvaessa kokonaan? Tuskin, pitää vain varata mieheltä lukuaikoja, kaksituntisia vapaita hoitovuoroista.

Masentava Hesari

Tilasin veronpalautuksilla Hesarin. Taas. Kun nyt on sitä aikaakin täällä kotona. Ja jälleen mietin heti viikon päästä tilauksen lopettamista. Miksi pahoittaa mielensä heti aamusta?

Lehdessä oli juttu taaperoimettäjistä eli yli vuoden ikäisiä lapsia imettävistä äideistä. Lehteen oli haastateltu etunimillä muutamaa kolme-neljä -vuotiastaan imettävään äitiä. Ja sitten toista näkökulmaa tuomaan oli siteerattu Vauva-lehden keskustelupalstan satoa. Tuo "keskustelu"palsta on niin huonosti moderoitu ja kaikin tavoin ala-arvoisesti hoidettu etten ole siellä ensivisiittieni jälkeen jaksanut vierailla kertaakaan. Noh, nimimerkkiensä suojista keskustelijat vertasivat kaksi-kolmevuotiaan imettämistä mm. insestiin. Itku meinasi tulla kesken kahvin. Mistä lähtien imettämisellä on ollut mitään tekemistä seksin kanssa? Ai niin, siitä asti kun länsimainen yhteiskunta valtasi ryntäät puhtaasti kaupallisiin tarkoituksiin. Mitäs siitä himppasen vanhemmasta tehtävästä, lapsen ruokkimisesta kun pitää myydä olutta. Voi itku ja yrjö sentään. Ja HS esittelee muka-puolueettomuuttaan jutulla joka muka-pitäytyy ottamasta kantaa puoleen tai toiseen.

Henkilötietojen luovutuksen kieltäminen

Sain vihdoinkin täytettyä tämän lomakkeen. Projekti on ollut suunnitteilla jo vuosia mutta helppona juttuja asiaankuuluvasti tavattoman hankala hoitaa. Onneksi sain tarpeeksi pontta postilaatikon suoltamasta krääsämerestä. "Onnea tuoreille vanhemmille!" Ei kiitos. Mielestäni on upeaa että meillä on vauva joka ei tarvitse kaupasta päivittäin mitään. Nenäliinoja ehkä kerran viikossa, siinä se. Ei vaippoja, korvikkeita, tutteja, tuttipulloja, vauvanpesuaineita... Vauvateollisuuden ei tarvitse ulottua meille asti.

Onnistunut linssikeitto

Tulipas eilen laitettua harvinaisen onnistunutta linssikeittoa. Tämä on keitetty kasaan "mitä kaapista löytyy"-periaatteella mutta onnistui yli kaikkien odotusten. Paitsi kevyt ja maukas, keitto on (fetaa lukuunottamatta, ja senhän voi jättää pois) melkein ilmaista. Siksipä tässä resepti talteen ja muillekin inspiraatioksi:

1 dl vihreitä linssejä
2 dl punaisia linssejä
1 prk tomaattipyrettä
2 sipulia
n.6 dl vettä
1 tl öljyä
2 tl murskattua kuminaa
1 tl hienonnettua mustapippuria
1 laakerinlehti
1 tl suolaa
1 dl fetakuutioita

Sipulihakkelusta kuullotetaan öljyssä kuminan ja pippurin kanssa hetki. Lisätään vesi, suola, tomaattipyre, huuhdotut vihreät linssit ja laakerinlehti. Keitellään n. 10 minuuttia. Lisätään huuhdotut punaiset linssit, keitellään n. 15 minuuttia. Tarkistetaan maku, poistetaan laakerinlehti, lisätään fetakuutiot ja tarvittaessa vielä vettä. Annetaan hautua liedellä viitisen minuuttia. Lisänä ruisleipää. Fetan sijaan voisin kuvitella keittoon sopivan hyvin myös smetana-silmän. Ja eikun syömään.

Sunnuntaifemma

Minäkin taidan lähteä nyt mukaan Skrubun sunnuntai-femmaan!

1. Mihin asiaan vuodelta 2004 olet tyytyväisin?
Siihen että alkutaival vauvan kanssa on lähtenyt näin upeasti liikkeelle ja raskausajastakin selvittiin suuremmitta hankaluuksitta.

2. Entä mihin olet tyytymättömin?
Tietyt omaan persoonaan liittyvät klikit eivät vielä(kään) auenneet vaikka olen tullut niistä tieotiseksi jo aikaa sitten.

3. Onko sinulla mitään tiettyä uudenvuodenseremoniaa, esim. kellon lyödessä kaksitoista?
Se kuohuviinilasillinen ja suudelma jonkun kanssa taitavat olla ne perinteiset.

4. Teitkö uudenvuodenlupauksen? Mitä lupasit? Mikset luvannut mitään?
En oikeastaan... Lupauksilla jotka keksitään aattoiltana kuudelta "kun pitäisi sitä jotain kai luvata" ei ole oikein voimaa. Pitää elää hyvin joka päivä muutenkin.

5. Mikä on paras uudenvuodenmuistosi? Entä huonoin?
Huonoin aattoilta päättyi teini-iässä sairaalareissuun. Paras uusivuosi taisi olla viimeistä edellinen kun seisoin Torkkelinmäellä rakettien paukkuessa ja toivoin että meitä olisi vuoden päästä kolme. Nyt meitä on.

Vauvassa kiinni

Yhä edelleen saan itseäni kiinni sitten-kun -ajattelusta. Sitten-kun-en-ole-vauvan-kanssa. Onneksi koko ajan harvemmin. Mutta edelleen silloin tällöin hiipii päähän suunnitelma: sitten kun Jussi tulee töistä ja on vauvan kanssa, minä voin... Väärin. Minä olen vauvan kanssa. Nyt ja koko ajan. Muutaman puolituntisen tissilieassa, kaikella rakkaudella. Se on minun tehtäväni nyt. En saa ajatella että elämässäni olisi osa-alueita joihin en voisi vauvaa ottaa mukaan.

Mitä teenkin, ovat asiat järjestettävissä (okei ehkä jotain metsäpaloprojektia lukuunottamatta) niin että ne voi tehdä vauvan kanssa. Vauvalla on myös oikeus päästä elämästä osalliseksi sen sijaan että olisi suljettu jonnekin lastenhuoneen lastentodellisuuteen jonne kiireiset ja tärkeät aikuiset tekevät satunnaisia vierailuja kun tarpeeksi kovaäänisetsi protestoidaan. Vauvan paikka on tässä, maailmassa minun vieressäni. Eikä tätä aikaa kestä kuin muutama hetki. Ihan pian minä herään ja olen nelikymppinen väsynytnaamainen nainen ja murrosikäiset lapset kertovat etteivät tarvitse minua enää todellakaan mihinkään. Olisikohan siis syytä nauttia tästä hetkestä.

Vuonna 2004

Vuoden aikana tapahtui muutamia asioita ensimmäistä kertaa elämässäni:

- Ohjauksestani julkaistiin kritiikki Hesarissa
- Tein teatteritöitä ulkomailla
- Synnytin lapsen
- Pelasin läpi ensimmäisen pc-pelini
- Opettelin imettämään
- Vaihdoin sukunimeäni
- Päätin ryhtyä pelikäsikirjoittajaksi
- Ostin kantoliinan
- Hyväksyin ajatuksen omasta väistämättömästä kuolevaisuudestani ja ainoasta kuolemattomuuden häivähdyksestä suvun jatkamisessa
- Otin tukkaan raidat

Ja sitten ne siirapintorjuntalasit silmille, kaikki:
- Rakastuin sydänjuuriani myöten alle 60-senttiseen tyyppiin

Samoina pysyvät vuodet

Vuosien vaihtuminen ei ole koskaan tuntunut kovin kummalliselta. Viime vuosituhannen viimeisenä päivänä istuin teatterilla. Joimme punaviiniä, puhuimme politiikkaa, ja taiteesta. Vuosituhat vaihtui, raketit sinkoilivat Mannerheimintien yllä ja palasimme sisään. Joimme punaviiniä ja puhuimme politiikkaa, ja taiteesta.

Tämä uusi vuosi ei tehtnyt poikkeusta totuttuun. Vuosi kulki kohti loppuaan: imetin ja nukutin vauvaa. Vuosi vaihtui, kuikuilimme raketteja neljännen kerroksen parvekkeelta (muutama näkyikin) ja joimme lasit kuohuviiniä. Oli vuosi 2005: imetin ja nukuitin vauvan takaisin uneen. Mikäs tässä, onnellista molemmin puolin.

Hyvää vuotta 2005 kaikille RaparperiBlogin lukijoille, tulkoon siitä onnekas, tarmokas ja toivorikas.