31.8.05

Annan haastatteluja

Ensimmäinen RaparperiBlogin antama blogaajahaastattelu on ilmestynyt! Haastattelun julkaisi tietysti kaikkien vauvalehtien kantaemo, Kaksplus.

Pidin artikkelista. Sain aika monta hörhöaspektia mukaan noinkin suppeaan pätkään: kantoliinat, kestovaipat, imetystuen ja VVV:n. Pakko kertoa että kuvaus on lavastettu. Ei minulla ole läppäriä. Enkä todellakaan blogaa vauva sylissä. Söpöltähän asetelma näyttää mutta siihen se sitten jääkin.

Papu-riisi-pyörykät

Tuli taas hyvää ruokaa.

Vauva diggaa itse syömistä. Lusikalla homma ei vielä niin sanotusti mene ihan putkeen mutta suurin osa syömisistä menee alas käsin kauhoen. Pitää siis ideoida hyviä sormiruokia. Tämmöisiä tuli:

Papu-riisi-pyörykät

Keitettyjä mustasilmäpapuja
Keitettyä jasmiiniriisiä
Raastettu iso sipuli
Mustapippuria

Muhenna kypsät pavut. Lisää keitetty riisi, raastettu sipuli ja pippuria myllystä. Paistele seosta kuivalla pannulla hetken aikaa. Pyöritä massasta peukalonpään kokoisia palleroita taaperon sormiruuaksi, äidin lautaselle isompia.

30.8.05

Samaa sukua

Luin tänään loppuun Michael Cunninghamin uusimman, Samaa sukua. En ole aikoihin kokenut moista lukukokemusta. Kirja kuljettaa lukijan läpi suvun tarinan: vanhempien lapsuusvuosista avioliittoon, lasten syntymiseen ja heidän omiin perheisiinsä ja uusiin lapsiin saakka. Jokainen tahtoo onnea itselleen ja lapsilleen mutta kovin usein onni liukenee sormien välistä ja lipuu tavoittamattomiin ponnisteluista huolimatta.

Cunninhamilla on kyky välittää pelkistetyillä tiivillä lauseilla uskomatttoman intensiivisiä tunnelmia ja koskettavia tuokiokuvia. Kirja jota haluaa ahmia ja samalla hidastella koska ei tahdo sen päättyvän. Suosittelen vahvasti kaikille tummeneviin syysiltoihin.

29.8.05

Kunniajäsen

Minusta tuli tällä päivämäärällä Ylioppilasteatterin kunniajäsen.

Olen ollut jäsen syksystä 1995, nyt 10 vuoden ajan. Jäsenillä on teatterilla työpalveluvelvoite: yleishyödyllisiä töitä teatterin hyväksi kaksi tuntia kuussa. Kunniajäseniltä tämä velvoite poistuu. Olen kunniajäsen. Tuntuu hienolta ja haikelta. Siitä on tosiaan jo vuosikymmen kun 18-vuotiaana verkkarihirmuna hölkkäsin ympäri Töölönlahtea parasta toivoen. Upeat kymmenen vuotta.

Iso, pieni ihminen oppii uutta

Yksi ystäväni kysyi hiljan "eikö ne neuvolassa muka neuvo sitten mitään sun mielestä oikein?". No, olen varmaan ollut yhdestä tai kahdesta asiasta samaa mieltä mutta suurimmasta osasta en. Tuntoni vahvistui saatuani tänään neuvolasta MLL:n ikäkausiesitteen 1-3 -vuotiaiden vanhemmille. Se on nimeltään Iso, pieni ihminen oppii uutta. Vihkosessa kirjoitetaan:
Nukkumaanmeno ei ole neuvotteluasia. Lapsi ei voi itse päättää nukkumaanmenoajastaan eikä hänelle tule sitä myöskään tarjota puheessa.
Häh? Ai lapsi ei pysty itse tietämään olevansa väsynyt? Ymmärrän kyllä satunnaisen yliväsymyksen jossa vanhemman pitää assistoida jälkikasvuaan vähän voimallisemmin mutta perusperiaatteeni on se että vanhempi voi avustaa lasta kohti sänkyä mutta lapsella on oikeus myös kieltäytyä siitä jos ei ole väsynyt.
Lapsi tarvitsee oman, turvallisen sängyn ja sille rauhallisen paikan.
Ai tarvitsee vai? Ei vaan meidän lapsi.
Yli yksivuotias voi jo nukkua eri huoneessa kuin vanhempansa. Jos lapsi aristelee pimeää, huoneeseen voi hankkia himmeän valaistuksen. Oven voi jättää raolleen: lapselle on tärkeätä tietää, että aikuinen on lähellä.
Tuota noin. Miten tämän nyt sanoisin. Jos lapsi aristelee pimeää eikä tahdo nukkua yksin saattaisiko olla hyvä ratkaisu ettei hän sitten nuku pimeässä eikä yksin? Mitä jos lapsi tulisi vaikka vanhempien kanssa nukkumaan? Ahaa, siitä kirjoitetaankin muutamaa riviä alempana:
Lapselle satunnainen, koko yön nukkuminen vanhempien välissä, on juhlaa.
Jaa juhlaa? Miksei tätä herkkua voisi sitten tarjoilla joka yö? Onkohan MLL huolissaan avioerotilastoista ja vanhempien väljähtäneestä avioelämästä taapero keskellä sänkyä? No, MLL:lle tiedoksi ettei sänky ole ainoa paikka eikä yö ainoa aika. Mielikuvituksen käyttö on sallittua.

Seuraava luku käsittelee kuivaksi oppimista. Lopetan tältä erää ennen kuin räjähdän.

27.8.05

Ilta Laibachin kanssa

Rytmissä oli kuuma, Ilveksessä ei. Tavastialla yksi tuoppi ja yksi siideri maksavat lähes 10 euroa. Se on noin puolet liikaa.

Lavalla rumpalitytöt ja yläosaton mieslaulaja. Videotykki ja liikkuvat valot joita ajetaan upeasti. Yleisössä sekaisin taviksia, gootteja, ss-upseeriksi pukeutunut mies ja kaksi uusnatsia. Todella hämmentävää. Pompin eturivissä kuin viimeistä päivää ja hakkasin oikean käteni ilmaan niin ettei se enää toimi kunnolla. Melko hyvä keikka siis.

Vauva oli herännyt pian lähdettyämme ja etsinyt meitä ympäri kämppää. Vähän ennen yhtä hän oli suostunut taintumaan. Vauvat eivät onneksi ole kaunaisia: aamulla vastassa oli tuttu aurinkonaama.

Ihan heti tuota ei voi ottaa uusiksi, sen verran huonossa kisakunnossa huomaan olevani. Viisi siideriä saa aikaan kokovartalotahmeuden ja mahdottoman hitauden.

26.8.05

Iltojen ilta

Tänään on edessä suuri tapahtuma. On koittanut The Ilta.

Tavastialla soittaa Laibach, slovenian lahja maailman musiikinystäville. Me menemme sinne. Kaksin. Ilman vauvaa. Ilman vauvaa!

Ensimmäistä kertaa vauvalla ei ole seuranaan minua tai Jussiaan. Ensimmäistä kerta vauva jää mummon hellään huomaan. Jessus että osaa jännittää.

25.8.05

Yöt ovat elämistä varten

Vauva on sitä mieltä että yöt ovat konttaamista ja seisomista varten. Nukkuminen on ärsyttävää. Ja tylsää. On itseasiassa suoranainen huutava vääryys on että joku siihen edes kehottaa. Viikon ajan yöt ovat kuluneet heräillessä suurinpiirtein tahtiin 2:15, 3:05, 3:50, 4:20 ja kuudelta pirteänä ylös. G-sus.

Minulla on liian vähän treenikilometrejä tähän. Vauva on ensimmäisten elinviikkojensa jälkeen nukkunut kuin pieni porsas. Hän on herännyt välillä pissalle, välillä tissille ja on sitten jatkanut uniaan kainalossani. Tämä yökaudet ensin riemuaan ja sitten syvää närkästystään manifestoiva metrinen tyyppi on ihan uusi tuttavuus.

Olen ollut päivisin kohtuuttoman kireä. Suustani kirahtelee ärräpäitä joita en ole sieltä tottunut löytämään. Olen kiukkuinen vauvalle joka ei nuku. Miten kohtuutonta. Miten itsekään voisin nukkua jos olisin vasta oppinut esimerkiksi lentämään?

Tänään tein hyvän teon. Narskuteltuani hampaita yhteen aamun, pakkasin tyttön pitkästä aikaa liinaan. Meillä oli hyvä kaupunkireissu. Tyyppi pompahteli minua vasten, hartiani rentoutuivat ja painuivat alas. Hengitykseni rauhoittui. Vauvan lämpö tuntui hyvältä eikä tämä mini-ihminen ollut enää vain ärsyttävä. Se oli ihana. Luulen että vauva kävi läpi samansuuntaisia tuntemuksia koska moiskautti minulle senaatintorin laidalla ison pusun.

Kantoliina parantaa maailmaa.

24.8.05

Päivälehti kirjoittaa kuukautisista

Olenko ainoa jonka mielestä on hämmentävää ja hienoa että Hesari julkaisee D-osan etusivulla kuukautissuojavertailun?

Sillä se on hienoa. Olen aina kiroillut suomalaista kuukautisiin liittyvää hys-hys-kulttuuria. Suojia mainostetaan termeillä "näkymätön" ja "huomaamaton", kuin kuukautiset olisivat jokin naisten yhteinen synkkä salaisuus joka ei saa näkyä ja josta ei saa puhua. Mainosten siniveriköt kaatelevat snapsilaseista sinistä liuosta siteisiin ja vinkkaavat silmää.

Kuukautisista pitää puhua. Kuukautisia ei saa hävetä. Kuukautiset ovat väistämätön osa naisen elämää vuosikymmenien ajan. Sen vuoksi niistä on tehtävä mutkaton osa elämää. Ei jotakin hävettävää tai likaista, se jätettäköön fundamentalistien huoleksi.

Olin myös yllättynyt siitä että kuukautiskuppi nostettiin artikkelissa niin näkyvästi ja myönteisellä tavalla esille. Sillä myönteinenhän kuppi on. Se on sekä ekologinen että taloudellinen ja käyttömukavuus ja -varmuuskin voittavat siteet ja tamponit mennen tullen. Ainoa haaste kupissa on käytön opettelu: sen laittaminen paikoilleen ei ole kaikille yhtä mutkatonta kuin siteen tai tamponin käyttäminen. Itselläni kesti kaksi kiertoa oppia kupin käyttö kunnolla, nykyisin sen kanssa ei enää aikaa kulu muutamaa minuuttia kauempaa.

Järjestävätköhän nykyäänkin äidit kuukautisjuhlia tyttärensä ensimmäisen menstruaation kunniaksi? 1970-luvun feministit ainakin osasivat tämän jalon taidon...

23.8.05

Stephen Kingin kääntäjä lukee hyviä blogeja

Fran Goldsmithille tuon päivän päätös oli tuskaton ja yksinkertainen. Hän tunsi lämpimän ilmavirran tönäisyn ja äkkiä hän lensi yössä. Hänet oli isketty ulos sandaaleistaan. Mitvit? Hän ajatteli.

Hän tuli maahan olkapää edellä, kovaa, mutta vieläkään hän ei tuntenut mitään kipua. Hän oli rotkossa, mikä juoksi pohjois-etelä-suuntaisena Ralphin takapihan juurella.

Tuoli rysähti hänen eteensä siististi jaloilleen. Sen istuintyyny oli savuavaa mustaa möhnää.

MitVIT?
[Stephen King: Tukikohta, s. 1056.]

21.8.05

RaparperiNiksi

Idolini Niksi-Piikkarin jalanjäljissä RaparperiBlogikin tarjoaa niksin naisen arkipäivään.

Onko sprii-tussi kadonnut? Etkö tiedä missä on pullollinen lamppuöljyä? Hukkuiko vastateroitettu veitsisarja? Pysyykö se klemmarisetti kateissa?

Ei hätää! Laske 11-kuinen lattialle ja takaan että alle minuutissa kadonnut tavara löytyy hänen suustaan.

Tämän niksin tarjosi RaparperiBlog.

17.8.05

12 kuukauden täysimetyssuositus?

Hesarin mielipidepalstalla Marja-Terttu Soppela kyseenalaistaa neuvolan antamaa 12 kuukauden täysimetyssuositusta.

Termit ovat varmaankin menneet sekaisin, mikään instanssi ei suosita pitämään äidinmaitoa lapsen ainoana ravinnonlähteenä vuoden ikään saakka. Maailman terveysjärjestö WHO sen sijaan suosittaa kyllä tarjoamaan lapselle pelkkää rintamaitoa puolen vuoden ikään saakka ja jatkamaan osittaisimetystä (imetystä ja kiinteitä ruokia) vähintään kahden vuoden ikään saakka. Suomalaiseen suositukseen ei tästä imetyksen kokonaiskestosta lohkaistu kuin tuo yksi vuosi. STM suosittaa siis kiinteiden aloittamista puolivuotiaalle ja imettämistä vuoden ikään saakka. [Lähde]

Soppela kysyy:
"Onko tehty selvityksiä esimerkiksi Suomessa siitä, kuinka moni äiti pystyy neljän, kuuden tai 12 kuukauden täysimetykseen?"
Ne äidit, joille imettäminen olisi jonkin oman tai vauvan fyysisen esteen takia mahdotonta, muodostavat muutaman prosentin imettäjistä. Lähes jokainen äiti pystyy oikean tuen ja tiedon avulla täys- ja osittaisimettämään lastaan. Jos imetys on kestänyt esimerkiksi puolen vuoden ikään, ei maito lapsentahtisesti imettämällä katoa rinnoista mihinkään vaan imetystä on fysiologisesti mahdollista jatkaa niin pitkään kuin äiti ja vauva haluavat sitä jatkaa. [Lähde]

Minut tekee surulliseksi se, miten suomalaisten sairaaloiden ja neuvoloiden olematon tai luokattoman huono imetysohjaus tuottaa näitä kirjoituksia yhä uudelleen ja uudelleen.

15.8.05

Ikea. Mikä konsepti.

Ensin fiilistellään näyttelyssä. Mittaillaan, aavistellaan, tunnelmoidaan.

Sitten Puolimatkan Krouvi, lihapullia pikkurahalla. Meille riittivät kahvit ja limpparit.

Sitten tositoimiin: osasto kerrallaan. Toimistoreleet (CD-teline!), keittiötilpehöörit (pastakauha! servietit!) verhot (punaiset! mahtavat!), päiväpeitot (yksi makuuhuoneeseen, toinen olkkariin!), säilytyssysteemit (pahvilaatikoita!), lasten asiat (synttärilahja vauvalle! piirustuspaperirulla!), tyynyt (pehmoinen!), kehykset (ei löytynyt sopivaa - miten tämä on mahdollista?), viherkasvit (ei jaksa enää!). Huonekaluosaston läpi kohti kassoja viimeisten kiusausten kautta (en sortunut!).

Kassa. Loppusumma juuri ja juuri kaksinumeroinen. Matkalla ulos limuautomaatti. Tämä on ihan käsikirjoitettu juttu. Puuttuu vain rippituoli ja synninpäästö. Käsittämättömän toimiva kompleksi.

Täällä vieraillessa tarvitsisin amuletin joka mahdollistaisi kapitalismin kritiikin samalla kun siitä nauttii. Sillä minähän nautin.

14.8.05

Arvokas sinänsä

Luen vasta nyt tätä lapsen kanssa elämistä käsittelevää klassikkoa, Jesper Juulin kirjaa Viisas lapsesi.

Tunnen oikeaksi sen mitä Juul (ja mm. Anna Wahlgren Lapsikirjassaan) puhuu lapsen nähdyksi tulemisen tarpeesta. Kun yksivuotias on päässyt seisomaan nojatuolia vasten ja huutaa hä-hää, iloisena ja innoissaan onnistumisestaan, hän tahtoo tulla nähdyksi. "Sinä seisot tuolia vasten!" on oiva tapa tunnustaa lapsen teko ja onnistumisen ilo. Hän tahtoo todistajan elämykselleen, ei arviota siitä. Lapsi ei tahdo kuulla äidiltä: "Seisotpa sinä hienosti!". Jatkuva arviointi, vaikka tarkoittaakin hyvää, on lapselle raskasta. Se on myös laajemmin ajateltuna vääristynyttä - toimintaa arvioidessa lasta arvostetaan tekojensa, ei olemassaolonsa kautta. Ja kuitenkin pienelle lapselle on tärkeätä olla arvokas sellaisenaan, ei tekojensa kautta. Se on aikuisenkin itsetunnon perusta.

Laajemmin kirjasta kertoi taannoin Hernekeppi.

13.8.05

Sisustamisesta

Simone de Beauvoir kirjoittaa Toisessa sukupuolessa:
"Nykyään koti on menettänyt patriarkaalisen loistokkuutensa, useimmille miehille se on vain asunto jota eivät enää kruunaa menneiden sukupolvien muistot, ja joka ei enää siäsllä tulevia vuosisatoja. Mutta nainen yrittää yhä antaa sisustukselle saman merkityksen ja arvon kuin oli todellisella kodilla. [---] Nainen ympäröi itsensä silkillä, sametilla ja porsliinilla korvatakseen osittain sen aistillisuuden tarpeen, jota ei saa normaalisti tyydytetyksi rakkauselämässään. Sisutuksessa hän voi ilmaista persoonallisuuttaan, hän on itse valinnut, valmistanut, "löytänyt" huonekalut ja pikkuesineet ja sijoitellut ne ohjenuoranaan estetiikka, jossa huoli symmetriasta näyttelee tärkeää osaa. Kodissa heijastuu naisen omakuva, ja samalla se kuvastaa hänen yhteiskunallista statustaan Koti on se osa, joka naiselle on tästä maailmasta langenut, hänen yhteiskunnallinen arvonsa ja intiimeimmän ajattelunsa ilmaus. Koska nainen ei tee mitään, hän hakee itseään kiihkeästi siitä mitä omistaa."
Tästäkin huolimatta. Kaikesta huolimatta. Aina voi sisustaa. Siitä tule hyvä mieli. Zoomailtu on Indira, Jutta Ruta ja muutama muu hauskankuuloinen asia. Ensi viikolla Ikeaan!

11.8.05

Feeniksiä ja Aspeja

Syksy sai. Opettajan uusi vuosi alkaa syksystä joten olen täynnä tarmoa ja uusia suunnitelmia. Vanhasta duunista soitettiin ja pyydettiin hommiin. Mieltä hivelee aina kun entiset pomot pyytävät jatkamaan. Silloin tietää tehneensä ainakin jotain hyvin. Sain aikataulutettua homman niin että kun nyt sovittu puoli päivää viikkossa -pesti päättyy tammikuussa, vaihdan seuraavaan paikkaan, jatkossa yhdeksi päiväksi viikossa. Tahti kuulostaa hyvältä. Vauvan hoidossa viettämä aika ei kasva suurensuureksi ja minä saan elämääni ripauksen tervetullutta työelämää ja aikuisaikaa. Ja muutaman lisäsatasen, mikä ei ole näillä tuloilla pahitteeksi.

Keravalta löytyi koulu minun makuuni. Harmi vaan että Keravalle en voi toistaiseksi kuvitella muuttavani. Niin, kotikoulukin on aina vaihtoehto. Aikaa asian miettimiseen on kuitenkin vielä kuutisen vuotta.

9.8.05

Valois

Luin loppuun uuden Potterin. Se oli hyvä! Itkin jopa, pitkästä aikaa. Mustavalkoisuudesta kirjaa kai syytellään mutta hei, se on satukirja! Mikä satu se semmoinen tasapuolinen ja kaikkia ymmärtävä sepustus olisi? Se olisi yhtä sitkeä kuin ne minulle aikanaan luetut seitkytlukulaiset oikeaoppiset sadut joissa korostetaan joka välissä että "sehän oli vain unta! Avaruusolennot eivät oikeasti tule auttamaan meitä saasteongelmassamme, meidän ihmisten täytyy itse tehdä tästä maailmastamme parempi paikka elää". Puistatus sentään.

Kävin taas Ervastilla. Nyt ostin vain kaksi kirjaa, Leena Krohnin Unelmakuoleman ja Henning Mankellin Väärillä jäljillä. Tämä on muuten ensimmäinen Mankell jonka luen. Vielä on hetken kesä, dekkariaika.

7.8.05

A note to self

Kun lähdet viikonlopuksi reissuun:
  • jätä puolikas banaania keittiön pöydälle
  • jätä täysinäinen biojätepussi auringonpaisteeseen
  • jätä roskat viemättä
Tuloksena kotiinpalatessa löytää ihmeellisiä aromeja ja räjähdysmäisesti lisääntyneen banaanikärpäskasvuston.

Hangossa paistoi aurinko. Maistoin kalkkunamakkaraa (maistui makkaralta) ja savustettua lahnaa (maistui kalalta). Suolasienisalaatti oli törkeän hyvää, parempaa oli vain itse mehustettu mustaviinimarjamehu. Kuitenkin näyttäytyy Helsinki harvoin niin kauniina kuin on aurinkoinen rautatieasema matkalta kotiin palatessa.

3.8.05

Se syntyi!

Kommenttilaatikon puuttuessa lähetän tätä kautta lämpimät onnittelut Eintelille ja koko perheelle. Ihanaa että se on tyttö. Tytöt ovat rautaa.

Elämää ilman karkkipäivää

Minä en usko koliikkiin, uhmaikään enkä karkkipäivään. Uhmasta ja koliikista puhuessani saan poikkeuksetta lapsiaan koliikkisina tai uhmaikäisinä pitävien vanhempien vihat niskaani joten avaudun ensin vain tästä karkkipäiväasiasta.

Karkkipäiväkäytäntö noudattaa alkoholismin logiikkaa. Ensin paastotaan, ollaan kokonaan ilman pitkä viikko ja sitten, viimein lauantaina, taivas aukeaa ja saa syödä äkkiä niin paljon kuin jaksaa. Ja punainen jaffa päälle. Suomalainen kieltolain jälkimainingeissa keinuva alkoholismille flirttaileva juomaperinne noudattaa samaa kaavaa.

Suomalaisen yhteiskunnan stigmatisoitu alkoholikulttuuri luo ongelmallista alkoholinkäyttöä. Jos tykkään juoda iltaisin pullon tai kaksi olutta ja vielä lasin viiniä viikonlopun aterialla, olen hilkulla täyttää alkoholin suurkuluttajan määritelmän. Hui. Parempi olla kokonaan ilman ja vetää ne rehelliset perskännit vasta viikonloppuna.

Olen itse karkkipäivälapsi. Koko viikon odotus, suunnittelu: mitä sillä viisimarkkasellani ostan? Miten saan karkkimäärän maksimoitua? Olen edelleen holtiton karkinsyöjä. En ole koskaan käsittänyt ihmisiä jotka saattavat kuljeskella avattu karkkipussi laukussaan päiväkausia. Minä olen monta päivää kokonaan ilman ja kun pussi ostetaan, se syödään heti. Äkkiä, ennen kuin se loppuu, ennen kuin pitää jakaa se jonkun kanssa! Eikö sitä sanota että kun ongelman tiedostaa, on se ensimmäinen askel sen muuttamiseen?

Saa nähdä miten karkkipäivättömyys onnistuu lapsen kasvaessa. Karkkipäivättömyyshän ei tarkoita sitä että herkkuja syötäisiin joka päivä. Ei, se tarkoittaa että herkutellaan silloin kun tekee mieli tai on sopiva hetki. Se tarkoittaa myös sitä että osataan olla monta päivää ilman. Ei suunnitellusti, ei kalenterin mukaan. Herkuttelun luonnollisen rytmin mukaan.

Vaikeita aikoja edessä.

2.8.05

Vasen-oikea-vasen

Vauva oppi eilen konttaamaan! Tyyppi vetelee huoneesta toiseen kuin vanha tekijä. Se ei tiedä ettei meidän koti ole vielä lapsiturvallinen.

Kun minulla oli vauva jonka saattoi istuttaa lattialle leikkimatolleen lelujensa kanssa, ja joka pysyi siinä kuin tatti, en tiennyt lapsiperhe-elämästä mitään. Tänään vauva on löytänyt biojätteet (kolmasti), metallikeräyskorin (kahdesti), lasinkeräyskorin, kenkävahan ja cokistölkin puolillaan. Pitänee pikkuhiljaa tehdä jotain.

Eilen söin ensimmäisen kerran viideltä, tein kaksi voileipää. Sitä ennen en olut ehtinyt ajatella asiaa lainkaan. Tulee mieleen ensimmäiset kuukaudet vauvan kanssa. Tämän vipeltäjän perässä meneminen on yhtä hektistä, ja yhtä hienoa tietenkin. Toinen on koko ajan enemmän oma ihmisensä. Ihan uskomatonta.

1.8.05

Potti

Ervastilla kannattaa käydä maanantaisin. Päivän saldo:

Reich: Fasismin massapsykologia
Veikko Huovinen: Konsta etsii kortteeria
Rakel Liehu: Helene
Anni Swan: Kettu Repolainen
Kirsi Kunnas: Tiitiäisen tarinoita
Anthony Burgess: Kellopeliappelsiini
Thomas Pynchon: Huuto 49
Sjöwall&Wahlöö: Terroristit
Bernard Werber: Muurahaiset
Stephen King: Kirjoittamisesta

Keskihinta kolme euroa per opus. Ei paha.

Leivoin ensimmäisen version allergiakakusta. Siis täytekakusta ilman maitoa, munaa ja vehnää. Mistäkö sen sitten tein? Kasvimargariinistä, riisijauhosta, Maizenasta, sokerista, leivinjauheesta, banaanista ja vedestä. Väliin banaania ja päärynää, päälle vaniljakreemiä. Tuli siitä... eh... jonkinlainen. Sanotaan vaikka että kuukausi lisäaikaa reseptin hienosäätöön ei ole liikaa. Jussi tykkäsi, vauvaa tämä herkku vain puistatutti. Ehkä keitän vauvalle synttäreille vain parsakaalia, herkkuaan?