Köyhäilyn vaikutuksesta tunne-elämään

Kun rahat loppuvat, se ottaa päähän. Huomaan että ajattelen tehneeni oman osuuteni nuukailusta jo opiskeluvuosina. Sossun kieltäydyttyä tukemasta silloista yhteenliittymää seisoin yhden talven leipäjonossa. Elimme puoli vuotta vanhalla leivällä ja floralla, näin unta hedelmistä.

Työelämään siirryttyäni tulot muuttuivat kymmenkertaisiksi. En käsittänyt mihin nelinumeroisia palkkoja saisi kulumaan. Totuin siihen että aina on varaa juustoon ja vihanneksiin ja hedelmiin. Että on varaa ostaa levyjä tai pelejä kun siltä tuntuu.

Nykyinen (valittu, lapsen kotihoidolla on hintansa) vähärahaisuus on saanut minut tosi äkäiseksi. Saavutetuista eduista on vaikea luopua. Kaunamielisyys ei kuitenkaan ole ratkaisu: pitää keskittyä siihen mitä on.

On lämmintä. On vaatteita. On lautapelejä, konsolipelejä, PC-pelejä ja hyvää seuraa. On yli tuhat kirjaa. Siis ihan hirveästi kaikkea! Ruokaakin on aina, vaikkei superherkkuja olekaan. Linsseistä saa paljon, ja tonnikalasta. Kahviakin on vielä.