25.12.03

Hautausmaan kynttilämeri ja muita aatoksia

Hietaniemen hautausmaa on talvisin kaunis. Loivasti viettävät rinteet peittää kynttilämeri, kymmenet erilaiset lyhdyt, lasikuvut, hautakivien koristekuviot. Ihmiset ovat iloisempia ja kovaäänisempiä kuin siellä yleensä, varmaankin syynä ovat ne kaikki perheet ja jälkikasvut jotka on tavan vuoksi otettu mukaan. Me käytiin Jussin kanssa äidin ja mummon haudalla kaksistaan. Siellä oli jo kuusi kynttilää. Silittäessä hautakiveä tuli pieni itku mutta sellainen hyväntuntuinen, ei puristeinen vaan irtonainen ja soiva.

Meidän joulusta tuli hieno kaikista stressipeloistani huolimatta. Syötiin hyvin ja runsaasti, ähkimättä. Kuorrutettu kukkakaali, laatikot, rosolli ja kermavaahto, vihreä salaatti, sienisalaatti, punasipulihakkelus, venäläinen suolakurkku ja Jussin muutama palvikinkkupala. Punkkua. Jälkkäriksi kahvia ja luumurahkavaahtoa. Loppuillasta suklaata ja englannin lakuja ja mitä kaikkia.

Meillä on proggiksen videotykki joulunpyhät säilytyksessä ja kytkettiin se omaan joululahjaamme (meiltä meille, veronpalautukset hyötykäyttöön ry.) Play Station kakkoseen. Ei oikein paremmin voi aattoiltaa viettää kuin pelaamalla yhteisvoimin juonipelejä suklaarasia, ouzolasi ja rakas ihminen käden ulottuvilla. Nyt pelattiin Shadow of Memory-peliä jonka J. hankki minulle, rakennefriikille. Peli alkaa päähenkilön kuolemalla ja siitä jatketaan aikakoneen - digipadin - kanssa erilaisiin menneisyyksiin ja tulevaisuuksiin. Nautin tällaisista peleistä yli kaiken, hermo meni vasta kun Eike-hahmoni juoksi aamukolmelta koko ajan seinästä seinään eikä osannut liikkua. Sitten pitikin mennä nukkumaan.

Blogaajille ja muille kylänmiehille oli tarkoitus päivittää joulahjaksi leffasivumme mutta projekti viivästyy. Olen tässä puolessa vuodessa unohtanut ne vähätkin osaamani Dremwieverin osa-alueet, css:n käyttöönotto ei onnistu ja olen muutenkin kuin pieni pikselisilmä. Masennuin, kun tarkoitukseni oli tehdä kotisivurämmäleeni kunnollisiksi ja laittaa blogi niiden osaksi niin että ulkoasu toimisi. Höksötin Jussille että minun piti parantaa ulkoasu että olisin saanut kirjoitettua parempitasoisia jutttuja... Niinpä niin Raisio. Olisiko jo aika tuulettaa päätä?

0 Comments:

Post a Comment

<< Home