Joulusatu

Joulu, tuo perhejuhlista jaloin. Päivä joka on täydellinen, täynnä antamisen ja saamisen riemua, ihan varmasti. Ruokaa on paljon, sillä äiti on pitänyt huolen että kaikkea on mitä tarvitaan ja mitään tarpeetonta ei ole, ja että jokainen ruoka onnistuu ja kaikkea on tarpeeksi. Isä on pitänyt huolen siitä että lahjoja on, ne on huolella ja isolla rahalla hankittu ja ne tekevät jokaisen pikkunassikan iloiseksi. Lapset ovat jättäneet känkkäränkän kaappiin ja sädehtivin silmin he leikkivät toistensa ja vanhempien kanssa. Koti on kuurattu lattiasta kattoon, näin äiti on pitänyt huolen siitä että kaikki viihtyvät mitä mainioimmin.

Joulutortut eivät kärvenny, piparikuorrutus ei liimaa pipareita sitkeiksi möykyiksi. Paistin marinointi ei epäonnistu, kukaan ei syö liikaa. Lapset eivät vertaile lahjojaan keskenään eikä kukaan mojauta toista, saati nipistele. Ketään ei ahdista. Isä ei avaa pulloa eikä pamahda kaatokänniin. Kun perhe kasvaa isoiksi, kukaan ei tule t-paidassa humalassa joulupöytään eikä kukaan sammu. Eikä kukaan varmasti kuole. Tai jos kuoleekin, niin jälkeen jäänyt ei ainakaan herää laulamaan ja itkemään vuorotellen ravintolan pöydässä tai baaritiskillä vieraassa kaupungissa.

Tai, kun perheenjäsenet kasvavat aikuisiksi, jokin myös muuttuu. Vaikka se veisi sen seitsemän sukupolvea puhdistaa kuona, tekee jokainen perhe ketjussa oman osansa. Hyvää joulua isä.