Ensi-illan jälkeistä elämää

Ensi-ilta on takana. Talo oli täynnä ja olo esityksen jälkeen outo. Nyt se oli tehty, se oli tässä. Nyt esitykset, kymmenen kappaletta, ja elämää eteenpäin.

Sain lahjaksi Sofi Oksasen kirjan Stalinin lehmät, jota olin toivonut jo pidemmän aikaa. Aloitin sen eilen ja taas mennään humahdus-lukemisella. Lahjan kanssa sain kortin, jossa luki mustilla kirjaimilla valkoisella pohjalla "I'm not just bimbo with big tit's, I'm an artist". Se herätti rinnassani ansaitsemaansa huomiota koko illan Bottalla.

Seuraavassa spoilereita: Eilen katsottiin vihdoin joululahjavideo Night of the living dead (1968). En ollut nähnyt sitä koskaan ja pidin valtavasti. Minusta se oli aidon poliittinen leffa, ihan totta. Missään muussa kuin B-elokuviksi luokitellussa kauhu-genressä ei olisi ollut mahdollista että musta mies on aktiivinen toimija, moraalinen ja eettinen hahmo joka lyö turpaan valkoista kusipäätä. Loppukohtaus oli myös varsin vaikuttava: samainen musta kaveri on selvinnyt koko yön örkkien piirittämässä talossa. Suljettuun tilan draamaan kuuluvasti suurin uhka tulikin omasta joukosta, epäsolidaarisen valkoisen keski-ikäisen miehen muodossa. Musta päähenkilö on selvinnyt kaikesta ja herää talossa aamulla lopenuupuneena. Pelloilla ja pientareilla kiertelee punaniskojen joukko lahtaamassa riekalenaamoja kuin metsällä ikään, "There goes one, take it down!". Mies tulee varovasti turvatalonsa ikkunaan katsomaan ketkä ulkona meteliä pitävät, zombiet vai ihmiset. Pääpunaniska käskee avustajansa losauttaa ikkunaan "Right between the eyes". Musta mies ammutaan välinpitämättömästi, yhdentekevästi ja nopeasti. Hieno.