Ensi-ilta!

MUUTAMA ASIA ESITYKSEN OHEEN

Ensimmäiset maratontanssit järjestettiin Amerikan Yhdysvalloissa vuonna 1910. Tuolloin tapahtuma ei vielä herättänyt suurta suosiota, mutta 1920-luvun lama loi tilauksen halvoille ja äärimmäisille huvituksille. Maratontanssit täyttivät tuon tehtävän enemmän kuin hyvin. Maratontansseja tanssittiin 1950-luvulle asti (Suomea myöten), jolloin television todellinen läpilyönti hävitti nämä kilpailut, kuten monet muutkin massaviihteen vanhemmat muodot.

Legendaarisimmat voittajat selviytyivät jopa kuuden kuukauden tanssimisesta. Yleisön mielenkiintoa herättämään syntyneet ”karsintaleikit”, eli esimerkiksi juoksukilpailut, muodostuivat usein katsojien päämielenkiinnon kohteiksi. Aidot häät olivat myös suosittu numero. Erilaisia erikoisnumeroita esitettiin paljon. Tärkeintä eivät olleet esiintyjien taidot vaan hupi jonka katsojat saivat nähdessään jonkun itseä heikkolahjaisemman.

Siisteys – ’raikkaus’ - oli tärkeää. Miesten oli ajettava partansa ja naisten pidettävä ehostuksensa ja kampauksensa kunnossa. Purukumia sai jauhaa vain öisin eikä tupakointi ollut maratontansseissa sallittua juuri milloinkaan. Esiintyjien oli näytettävä onnellisilta. Oli hymyiltävä.

Paitsi rahapalkinto, kilpailijoita ajoi toive ’löydetyksi tulemisesta’. Maratontansseissa vieraili elokuvatuottajia ja –ohjaajia etsimässä uusia kykyjä. Mahdollisuus oli häviävän pieni - mutta olemassa. ”Näin voi tapahtua minulle!”

Tarve tulla nähdyksi on perustarve. On vaikea uskoa mielekkyyteen jos on kauniiden kuvien ympäröimä mutta jää niitä ilman. Videokuva tallentaa unelmia. Kuvassa Rocky uskaltaa kilpailla, Layden jaksaa tanssia ja Gloria – niin, gloriaa ei ole.

RV