Unelmatalo

Minun unelmatalossani on lautalattiat. Jos nyt saisin miljoona euroa, esimerkiksi äkillisen apurahan hakematta sitä, muuttaisin unelmataloon.

Siellä on siis lautalattiat. Koti sijaitsee vanhassa kerrostalossa Helsingissä, paikassa jonne pääsee ykkösen, kakkosen, kolmosen tai seiskan ratikalla. Talo on jykevää tekoa, ennen sotia rakennettu ja rapussa on ikkunoita ja kiviportaat askelista hitaasti sileytyneet. Asunto on läpitalon, ikkunoita on kahteen tai kolmeen ilmansuuntaan. Huoneet on järjestetty siten että kodissa pääsee kävelemään ympyrän.

Keittiö ei ole mikään komero tai käytävä vaan oikea iso keittiö jonne mahtuu ruokapöytä ja hyvät työtilat. Seinällä on magneettilista veitsille ja puulista jossa kuparikattilat roikkuvat koukuissaan. Liesi toimii kaasulla, tietenkin.

Keskellä asuntoa voisi olla sali, johon pääsee kaikista huoneista, eräänlainen komentosilta josta käsin tietäisi mitä asunnon eri puolilla tapahtuu. Kirjastohuoneen seiniä peittäisivät kiinteät kirjahyllyt. Hyllyissä saattaisi olla lasiovet, kunhan se ei olisi liian pröystäilevän näköistä. Kirjat ovat hyviä, tietenkin. Muutama tarkoin harkittu vanha kirjasarja siellä näkyy olevan myös. Valaisimia on paljon, monta pientä valonlähdettä ja yksi suurempi.

Makuuhuoneen sänky on iso ja patja hyvässä kunnossa, pinkeä. Kaksi yöpöytää ja lukuvalot. Ikkunalaudat ovat isot, niillä voi istua tai polttaa kynntilöitä tai viljellä tomaatteja kesäisin.

Kodissa on parveke, pieni ja vaatimaton, mutta sen kokoinen että sinne saa ahdettua puisen klaffituolin ja pikkupöydän, kupin vahvaa kahvia, tuhkakupin ja itsen. Alhaalla (Tämä koti on vähintään neljännessä kerroksessa) autot pörisevät ja pitkätukat tarjoavat haikuja toisilleen. Aurinko näkyy, ehkä pilkahdus merta. Ikkunoiden päällä on amppelikoukkuja joissa on moniosaisia amppeleita.

Talossa ei asu yhtään koiraa. Muutama lapsiperhe. Pari kissaa. Yksi tuttavallinen mummo. Yksi hörhö. Neljä joita ei koskaan näe. Pari hyvää tyyppiä. Ja meidän perhe.