Tyhmää hymyä

90-luvulla tuli vietettyä lukuisia iltoja punaviiniä juoden ja politiikasta huutaen. Samassa seurueessa istui usein sittemmin ison haloon kokoelmallaan herättänyt ja kuuluisuuteen pompannut runoilijapoika.

Runoilija istui ratikassa. Bongasin hänet väliköstä ja hymyilin, onhan jälleennäkeminen aina mukavaa. Runoilija vastasi hymyyni kohteliaalla "kivaa että pidät kokoelmastani sinä nuori nainen" -hymyllä. Ei muistanut minua. Käänsin hymyni ratikan seinälle ja tunsin itseni melkoiseksi tonoopiksi jatkaessani nyt jo väkinäistä hymyäni vaunun seinän mainokselle. En minä ole niin eri näköinen. Vuosiin taitaa vaan mahtua niin monta naamaa.