Lukulakko

Kiitos ensi-illassa kävijöille! Muutamat bloggaajat poistuivat niin vauhdilla etten ehtinyt livenä kiittelemään. Tehdään se näin virtuaalisesti: kiitos, kiitos, kiitos, kiitos ja kiitos. Yritin laskea katsojia, en onnistunut. Jotain sadan ja sadan viidenkymmenen väliltä. Ei paha. Yleisö tykkäsi eikä possun entreekään ei saanut ketään itkemään (kuten ennakossa). Pakollisen jännityskämmin näyttelijät hoitivat hienosti himaan. Juhlimme täyden illan, se on näitä lastenteatterin tekemisen iloja että pääsee ajoissa sänkyyn kun aloittaa juhlat jo neljältä. Tänään olen juonut vasta neljä litraa virvoitusjuomia ja olo on loistava.

Olen tehnyt kevään aikana muutamia kirjoitusharjoituksia. Yhtenä tehtävänä oli pitää viikon lukulakko. Siis ei lukemista, ei mitään, ei yhtään eikä koko viikkoon. Ohjeistus oli olla lukematta lehtiä tai kirjoja, itse lisäsin listalle myös blogit, keskustelufoorumit ja sähköpostilistat. En lukenut. (Tai no, ekana iltana luin salaa vähän sarjakuvia. Sen jälkeen pysyin ruodussa satunnaisia repsahduksia - pikainen vilkaisu ilmaisjakelulehteen metrossa ym. - lukuunottamatta. )

Se oli mieletöntä. Ihan kaameaa ja todella hämmentävää ja loppuviimeksi myös aika nautinollista. Sillä minä luen normaalisti melkein koko ajan jotakin. Jouduin muistuttamaan itseäni projektista noin kaksikymmentä kertaa päivässä. Aamupalapöydässä silmät etsivät juustopaketin kyljestä tekstiä, vessassa tavailin shampoiden ominaisuuksia.

Mitä minä sitten tein kun en lukenut? Kuuntelin musiikkia. Tiskasin. Liotin, keitin ja pakastin kolme kiloa papuja. Piirtelin. Lähinnä fiilistelin. Kirjoitin, kirjoitin, kirjoitin. Vuorokaudessa oli yhtäkkiä ihan hirveästi tunteja. Aikaa vaikka mihin. Pää pulppusi mielettömästi kamaa kun ajatuksille oli tilaa tulla. Oli se vähän pelottavaakin, toki, mutta jälkeenpäin olo oli hyvä. Käytän tuota varmasti uudestaankin, ainakin jos kirjoitusduunit tökkivät. Nyt ehdin juonia jo vaikka minkälaisia proggiksia tulevan talven varalle.