Etuoikeutetun nautinnollista työntekoa

On upea fiilis tästä esityksestä. Minulla oli kaksi vuotta sitten olo, että matalan kynnyksen lastenkulttuuri voisi olla hyvä juttu. Siis teatteriesitys, joka vietäisiin lasten luo leikkipuistoihin eri puolille kaupunkia. Pääsymaksuton näytelmä jonka kustannukset katettaisiin apurahoin. Taidetta joka kuuluisi aidosti kaikille.

Ohjasin ja kirjoitin ensimmäisen lastenteatteriesityksen Nälkäteatterille viime kesänä. Kansansaduista kolmelle näyttelijälle ja välttämättömälle rekvisiitalle. Keikkailimme Kustavin Kilpi-viikkojen lisäksi leikkipuistoissa eri puolilla Helsinkiä. Täksi kesäksi kirjoitin ja ohjasin kaksi kertaa pitemmän esityksen uusista eläintarinoista samoille näyttelijöille.


Olin ihan oikeassa, tälle on tarvetta ja kysyntää. Puistot, tarhat, puiston henkilökunta, vanhemmat ja ennen kaikkea lapset ovat innoissaan meistä, innoissaan tästä esityksestä. Lähes jokaisessa esityksessä on ollut satakunta katsojaa, mikä on näissä hommissa paljon.

Ohimennen tulemme myös välittäneeksi suomalaista satuperintöä eteenpäin. Olen säilyttänyt kielen alkuperäisessä muodossaan, se ei ole helpoksi siloteltu vaan menneestä maailmasta muistuttava ja muistuttaa sellaisista mahtisanoista kuin "ahnio".

Kuulen palautetta maailmalla. Viime vuonna meidät nähnyt poika tulee kysymään "tuleeko se Susi Hukkanen tänne taas?" Lapset leikkivät kotonaan itätuuli-kohtausta pehmoeläimet suussaan. Kolmevuotias piirtää meille kuvan Kettu Repolaisesta. Viisivuotias kertoo että hänestä tulee isona joko palomies tai sitten Susi Hukkanen. Keskustellessani ystävän kanssa puhelimesta kuuluu taustalta huuto "Possut, possut".

On vahvasti sellainen olo ettei tätä voi jättää tähän. Proggiksen esityskausi on nyt puolessa välissä ja mieli matkaa jo tulevaan syksyyn ja talveen. Minä jatkan tätä työtä, kehittelen hommaa eteenpäin. Tällaista teatteria tarvitaan!