Extreme-kokemuksia kotikulmilla

Tiedättehän sen sanonnan ettei kovista jutuista tiedä mitään ennen kuin on kulkenut Helsingin rautatieasemalla yömyöhään selvinpäin? Tämä pitää paikkansa, itse kokeilin tätä ensimmäistä kertaa muutama vuosi sitten ja kyllä siellä toden totta viuhui ja lorisi, vaikka en ollut aiempina iltakävelyilläni mitään huomannutkaan.

Tänään koin jotakin vähän vastaavaa. Parempi puoliskoni diggaa tänään rankkaa musaa livenä. Minä, vaikka tutun bändin olisinkin halunnut nähdä, en kuitenkaan jaksanut lähteä sinne rokin jyttyytykseen ja tupakansavuun. Toisenkin ystävän bändi olisi keikkaillut mutta samasta savuisesta syystä jätin senkin väliin. Päätin sen sijaan viedä itseni pitkästä aikaa eläviin kuviin. Valinta kohdistui laatufilmiin kuten aina. Profiloijat lahtasivat toisiaan pienien neekeripoikien tyyliin ja popcornia kului. Hyvä homma. Mutta paluumatka olikin sitten tämä otsikon lupailema et-kokemus. Siitä onkin näemmä vierähtänyt jo pitempi tovi kun viimeksi reissasin kantakaupungissa puolilta öin. Tuttu ratikkamatka oli täynnä uusia hajuja, ääniä, lauluja, nimityksiä, juomia... Jos en olisi tälläinen cool typy, olisin voinut hermostuakin. Onneksi maha alkaa olla jo sen verran komeissa mitoissa että se saa ansaitsemaansa kunnioitusta ja tilaa ympärilleen. Pääsin istumaankin heti. Eli kaikenkaikkiaan varsin hauska reissu.

PS. Tilaamani vauvojen riippumatto tuli tänään ja on ihan yhtä upea kuin olin kuvitellutkin sen olevan! Siinä kelpaa pikkuisen nukkua sitten syksymmällä, selkä hyvällä kippuralla ja mukavasti tuuditellen. Oijoi.