Veljeni Mikkihiiri

Huh, terveisiä kesäteatterista. Käytiin eilen katsomassa nyt tämä paljon kehuttu ja arvostettu Ryhmä- ja Q-teattereiden yhteistuotanto Lindgrenin kirjasta. Olin mielettömän pettynyt. Esityksessä olisi ollut kaikki ainekset hyvään lopputulokseen, moni asia toimi hienosti. Lavasteet olivat oivaltavat ja moneen suuntaan ajatuksia antavat. Suurin osa ohjausratkaisuista oli teknisesti hyviä. Ainoaksi puutteeksi jäivät (huonojen biisien ohella) pääroolien tulkinnat.

Mietittiin kommuunin kanssa väliajalla olemmeko vain nähneet "liikaa" poikkitaiteellisia ja kokeellisia esityksiä viime aikoina niin että olemme unohtaneet että tätä se "tavallinen teatteri" on? Karmeata valumista lavan puolelta toiselle. Miten Joonatan voi olla niin flegmaattinen? Joonatanin pitäisi olla satuprinssi: kaunis ja viisas ja oikeudenmukainen. Minä näin väsyneen kolhon jätkän joka tuntui viilaavan velipoikaansa linssiin jokaisella repliikillään. En uskonut sanaakaan. Korpun näyttelijä on tehnyt minuun roolitöillään vaikutuksen useammin kuin kerran. Eilinen ei lisännyt yhtään merkintää tähän listaan. Miksi veljesten täytyy puhua kuin kolmosen halpatuotantodubatussa piirrosfilmissä? Miksi jokainen repliikki pitää vinkua/ huutaa? Kysyn vaan. Lapsikatsojat tuntuivat pitävän näistä sarjakuvahahmon kaltaisista tulkinnoista mutta pitääkö lapsikatsojiakaan houkutella (nuoleskella) tällä tavalla? (Ei, helvetissä ei.) Ainoa piristys tässä unettavassa jorinassa olivat pahikset. Kader ja Veder tekivät huipputyötä molemmat. Oli tosi sääli että pääroolien tulkinnat jättivät minut näin kylmäksi mutta nämähän ovat makuasioita. Esitykset ovat ilmeisen loppuun buukattuja ja meidänkin katsojatoverimme tuntuivat hauskuttuvan ja liikuttuvan ihan haluttuun tahtiin. Nähtävästi tällaistakin tarvitaan.