Blogoslovia haastaa keskustelemaan kasvatuksesta.
Isikarhu
kirjoitti tasavertaisuudesta:
Pidän lastani tasavertaisena oliona meidän muiden kanssa. Eli konkreettisesti pyrin siihen etten rajoita tai päätä asioita liiaksi lapsen puolesta vain siksi ettei se pienempänä osaa pitää puoliaan.
Ja Tiina näki
mihin tällainen tulee johtamaan:
Minä nimittäin näen lapsen, jonka mielipide painaa vahvasti niin perheen asuntokaupoissa kuin siinä silitetäänkö lakanat (=silittääkö äiti tai isä) vai ei. Näen lapsen, joka on maailman keskipiste ja hän kokee myös koko maailman olevan hänen harteillaan. Ikävä kyllä näen myös lapsen, jolla ei ole juurikaan läheisiä kavereita ainakaan ennen lukioikää. Tälle lapselle eivät vanhemmat aseta murrosiässäkään rajoja, koska niitä ei tarvita: "meidän Nikominna on niin fiksu". [---]
En käsitä. Miten siitä, että lasta pitää tasavertaisena yksilönä jolla on vaikutusmahdollisuuksia itseään koskeviin asioihin seuraa se, että lapsesta tulee perheen keskipiste? Tai että lapsi saisi tyrannina sanella miten perheessä eletään? Tasavertainen ei ole sama asia kuin tyranni.
Kyllä lapsi saa osallistua keskusteluun siitä missä loma vietetään tai minne olisi kiva muuttaa. Lapsella on oikeus vaikuttaa siihen mitä pukee päälleen ja milloin menee nukkumaan. Kun minä puhun lapsen tasavertaisuudesta ja demokraattisesta perheestä, tarkoitan sitä. Demokraattisessa perheessä kukaan ei tyrannisoi, ei edes lapsi.
Saan huutoreaktiota
MLL:n ikäkausioppaista joissa kerrotaan muun muassa ettei nukkumaanmeno ole neuvotteluasia. Totta kai se on! Ei minuakaan nukuta joka ilta samaan aikaan. Ihan kuten minulla ei ole aina samansuuruinen nälkä, en pidä kaikista ruuista ja on päiviä jolloin vietän mielummin aikaa sisällä kuin lähden ulkoilemaan.
Kyse ei ole tyrannilapsesta vaan lapsesta, jota kohdellaan kunnioittavasti. Ei se, että lapsen mielipidettä kuunnellaan tarkoita että kaikki lapsen toiveet toteutetaan. En minä väsytä itseäni suostumalla kaikkeen mitä lapsi tahtoo, ei se ole elämisen malli jota tahdon eteenpäin välittää. Ei uhrimieltä.
Miten minä käytännössä "kasvattajana" toimin?
Minun vastuullani on se, että ruoka-aikoina on tarjolla järkevää syömistä. Lapsi päättää itse, syökö vai ei. Jos hän ei tahdo syödä, ei tarvitse. En lahjo herkuilla vaan odotamme seuraavaa ruoka-aikaan.
Jos lapsi on nukkumaanmenoaikana pirteä kuin peipponen,yritämme nukahtamista hetken verran ja jos edelleen silmät ovat sirkeät, palaamme olkkariin leikkimään. Sellaisena päivänä lapsi menee nukkumaan myöhemmin.
Lapsi ei tahdo aina aamuisin pukea paitaa. Paitaa ei ole pakko pukea ainakaan niin kauan kun hillumme keskenämme kotioloissa.
Lapsen mielestä antibiootti on pahaa. Minä teen aikuisen harkintakyvyllä valinnan siitä että lääkkeen syöminen on välttämätöntä. Perustelen asian ja kerron miksi on näin. Annan lääkkeen lapselle.
