Aikamatkustajan vaimo

En ole vuosiin mennyt teatteriin liikuttumaan. Teininä en muuta tehnytkään kuin etsin samastumista ja mahdollisuutta vuodattaa krokotiilinkyyneliä. Nyt ei mikään voisi vähempää kiinnostaa. Käyn teatterissa ihan muista syistä.

Joku liikuttumisen tarve nostaa silti päätään. Ahmin Niffeneggerin romaanin kahdessa päivässä pala kurkussa. Kun eilen illalla luin viimeiset rivit, vajosin ihan lohduttomaan nyyhkintään. Tuli puhdistunut olo. Tyhjä olo. Hyvä olo.

Kysymys: mistä helvetistä näin kyvykäitä esikoiskirjailijoita oikein tulee? Lähtee järki. Miten kenenkään esikoinen voi olla näin komea, ehjä, kiinnostava, nerokas, taianomainen, liikuttava, aito ja täysi? Olen otettu ja kade.

Aloitin sivupalkkiin uuden listan, top kolmosen. Ensimmäisenä vuorossa esikoiskirjat ->