Memento Mori

En muista mistä tämän luin. En leikannut uutista talteen vaikka olisi pitänyt. Aikaakin tästä saattaa olla muutama vuosi. Siis: nuori mies käveli Hämeentietä Kurvista Hakaniemeen päin. Elannon toimitalon ylimmästä kerroksesta putosi säävaihteluiden löystyttämä ikkunapoka miehen päähän. Mies kuoli.

Uutiseen kiteytyy jotain tosi keskeistä. Ihmiskeho on naurettavan hauras: joka hetki kuolemanvaarassa. Ihminen voi istua metroon ja joku iskee kirveen takaraivosta läpi. Ei se sen kummempaa vaadi.

Tämä tuli mieleen, kun eilen palasin puoliltaöin kotiin hyvästä illasta kotiin. Kadulla muutama metri kotipihasta putosi jostain ylhäältä jotakin, ja se tuli tosi kovaa viereeni. Maassa lojui jäännökset siitä mikä oli ollut ainakin viiden litran lasipurkki täynnä vettä ja tumppeja. Kun se pirstoutui, takkini liepeet heilahtivat. Se meni alle puolen metrin päästä ja tuhannen päreiksi.

Ja juuri siksi, tämän käsittämättömän hauraan fyysisyyden, näiden ruumiidemme tähden joihin olemme sidotut: ei voi pelätä yhtään mitään. Sillä on vain muutamia nopeita vuosia. Sillä on vain muutamia nopeita vuosia.