Siitä on niin vähän aikaa/ siitä on ihmisikä

Useammassakin blogissa on kerrottu, että jokaisessa taloudessa pitäisi olla koko ajan ainakin yksi kaksivuotias ihminen. Olen samaa mieltä.

Kaksivuotias on maailmanvalloittaja ja sydäntenmurskaaja. "Havaa! Puffaa!" Hän huutaa ja syöksyy syleilemään. Pusut peittävät koko naaman, niissä on paljon kieltä, joskus vähän hampaitakin. Ne ovat märkiä ja tuoksuvat hyvältä.

Kaksivuotias syö mielellään ja paljon. Valkosipulin kanssa paistettuja papuja, tofua, rusinoita ja kukkuralautasellisia puuroa. Juo mammaa päälle.

Kaksivuotias on hyvin kohtelias. "Haffu nenä", "pikkät hampaat", "hieno hattu", "nätti naama/ nätti äiti". Nätti itsekin, tietysti. Ja hassu ja pitkä ja vahva ja viisas ja hyppivä.

Kaksivuotias hoitaa asioita. Hän kampaa tukkaa: omaansa ja muiden, selvittää takut, hoitaa puhelinliikenteen, vetää vessan, kokoaan tornin, lukee kirjan, laittaa vaatekaapin ja lusikkalaatikon parempaan järjestykseen, purkaa ja pakkaa kasseja ja pahvilaatikoita. On paljon muistettavaa, paljon tehtävää maailmassa.

Kaksivuotias laulaa! Hän kertoo muille paikat ja mitä pitää tehdä ja sitten mennään. Kaahu nukkuu, hämä-hämä-hääkki, pii-i pie-i pyö-ii, you name it. Kaikki sujuu.

Kaksivuotias ilmoittaa kun menee hermo. Hän karjuu. Hän tirauttaa kyyneleen, nostaa kädet puuskaan ja toteaa "ei pakko." Piste. Hän kertoo kun "ite!". Ja silloin todellakin. Siis ite.

Kaksivuotiaasta tietää kun hän on tyytyväinen. Tarhamatka esimerkiksi sujuu pyörällä mukavasti kun on niin paljon laulettavaa ja moikkailtavaa matkalla. "Hei hei kauppa! Heihei punainen valo! Heihei sinä nainen! Heihei iso mies! Heihei koira! Nähdään pian!"

Kaksivuotiaan kanssa on hyvä elellä. On niin paljon rakkautta. On niin paljon hellyyttä. On niin paljon elämää.