Lyhyttä pukkaa

Tukka on kasvanut jo melkein olkapäille asti. Ja kuten aina tässä vaiheessa, se alkaa tympiä. Tahdon taas pörröpehkon! Semmoisen johon voi hieroa aamuisin vähän muototöhnää ja se pysyy miten pysyy pystyssä pitkin päivää. Siippa vastusti tukanleikkuuideaa - tähän päivään asti. Tänään tapasimme Kurvissa ja hän totesi "onpa sulla tyhmän näköinen tukka!" Fiksuna tartuin heti täkyyn ja nipsaisin pois mitä ehdin vauvan iltatoimien aikaan. Vasta toisen puolen. On hassu olo kun toinen puoli on lyhyt ja niskassa on kuitenkin litmasmainen takatukka. Aamulla saa kyytiä lopputukka. Keittiöfiskars-tukanleikkuu on köyhän naisen muuttumiseikki: et koskaan tiedä mitä lopputuloksesta tulee. Ulkoilureissu osoitti että kevät nyt ainakin.

Naisten välisestä ystävyydestä

Veera kirjoitti ystävyydestä ja sai miettimään naisten välistä riitelyä.

Itse olen niin konfliktikammoinen, että välien selvittely ystävien kanssa sujuu aina tosi nihkeästi. Monille naisille lienee tavallani tyypillistä pyrkiä säilyttämään sopusointu ja yhteisymmärrys - vaikkei kaiken järjen mukana syytä olisikaan. Se on kummallista. Ventovieraiden kanssa en epäröi ottaa yhteen mutta lähisuhteissa se on aina yhtä helevetin vaikeaa.

Menimme aikanaan naimisiin hyvin pienimuotoisesti. Maistraatissa oli kaksi todistajaa ja illalla kotona muutama ystävä juhlistamassa tapahtunutta. Paino sanalla muutama, yhteensä vieraita oli kai puolisoineen neljätoista. Kaksi päivää häiden jälkene sain jumalattoman pitkän sähköpostin silloiselta kaveriltani. Kaveri esitti huolellisesti eritellysti miten tökerösti olin menetellyt kun hän ei saanut kutsua häihimme. Kun hän ei siis ollut niiden kolmen ystävän joukossa joita kutsuin. Sain myös ehdotuksen olla jatkossa kutsumatta ystävieni puolisoita, jotta useampi ystävistäni mahtuisi juhliin mukaan. Aiheesta vaihdettiin muutama sähköposti ja lopulta tavatessamme teimme sitten jonkinnäköisen rauhansopimuksen. Konflikti sai kuitenkin aikaan sen, ettei naiselle tehnyt mieli enää koskaan soittaa, eikä hänestäkään kuulunut. Ilmoitin puhelinsoitolla raskaudestani ja lapsen syntymisestä, aina puhuessamme sovimme tapaavamme "heti kun on aikaa" mutta luullakseni tiedämme molemmat ettei sitä päivää tule.

Entinen kirjallisen ilmaisun opettajani sanoi suomalaisten vahvimman tunteenpurkauksen olevan kun joulukortti jätetään lähettämättä. Se on pirun totta. Enkä tiedä onko se enemmän säälittävää vai surullista.

Se, etten aikanaan reagoinut hää-konfliktiin sen edellyttämällä tavalla - haistattanut pitkiä koko tyypille ja hänen kaunamieliselle maailmankuvalleen - vaan nielin ja myötäilin ja jumalauta ymmärsin toista kun hänellä oli vaikeaa, sai aikaan sen että vieläkin tapahtunut kaihertaa. Ei aktiivisesti, mutta aina välillä kun mieleen tulee.

Vihaisuus on hyvä tapa selvittää asioita ainakin omasta mielestään ulos, saada ne pois päiväjärjestyksestä. Viha ja kiukku rakentavat rajoja itsen ja maailman väliin, kertovat muille ihmisille mitä siedän ja mitä en. Suuttuminen voi olla positiivista, voimakas ja elämässä kiinni oleva tunne. Ihailen yli kaiken naisia, jotka osaavat riitauttaa ihmissuhteensa ja sanoa sanottavansa suoraan ja päin naamaa. Toivon itsekin pystyväni siihen vielä joku päivä.

Aikaisen heräämisen kierre

Luin hyvän kirjoituksen aikaisen heräämisen kierteestä. Luulin ettei se koske meitä. Miten väärässä sitä voikaan ihminen olla. Tänään nahkavekkari pärähti 6:40. Ihan hyvä. Uni tulikin sitten silmään jo 19:30. Holy cow sentään, moneltako huomenna noustaan? Viideltä? Miehellekin annoin baariluvan joten en saa kiristetyksi substituuttia aamun aurinkoa tervehtimään. Pieni bonus on se että vauva tapaa heräillä hymyillen. Se auttaa. Vähän.

Näin tämän piti mennäkin

You scored as atheism. You are... an atheist, though you probably already knew this. Also, you probably have several people praying daily for your soul. Instead of simply being "nonreligious," atheists s trongly believe in the lack of existence of a higher being, or God. atheism 96% Islam 54% Paganism 54% agnosticism 54% Buddhism 42% Judaism 33% Christianity 29% Satanism 25% Hinduism 17% Which religion is the right one for you? (new version) created with QuizFarm.com

Via Turisti

Hajumuisti

Olin unohtanut miten väkevä on haju- ja tuoksumuisti. Kävelin Hakaniementorin laitaa ja väkijoukossa oli jollain miehellä Fahrenheit -partavettä. Futum. Humahdin suoraan yhdeksänkymmentäluvun alkuvuosiin, Pulse-raveihin diggaamaan Eliot Nessiä ja Sam Inkistä, tunsin palleaa ryttyyttävän basson ja vuorokauden valvomista aristavat lihakset. Sen söpön pojan joka tuota äärimmäisen leuhkaa partavettä käytti.

Sitten olimme ohittaneet toisemme toisemme ja tunne meni ohi. Jäi vain pieni jälki.

Tätä voisi jo kutsua palveluksi

Äitiyspakkauksen paljon parjatun toppahaalarin vetoketju hajosi. Ei värillä väliä, puku on lämmin. Mikä eteen? Jussi suhtautui skeptisesti pohdintoihini uuden puvun saamisesta rikkoutuneen tilalle vaan kuinkas kävikään? Soitto Kelaan, ä-pakkauksen valmistajan yhteystiedot ja soitto sinne. "Aha. Kerro osoitteesi niin laitetaan uusi puku tulemaan." Kiitos. Tämä oli eilen. Äsken soi ovikello, siellä oli postipekka ja paketti jossa sisällä, niinpä, upouusi toppapuku. Aplodien arvoinen suoritus, kertakaikkiaan.

Femitsu

1. Mikä soittoääni on kännykässäsi tällä hetkellä?
GSM-nakutus. Se on ainoa joka ei aja aivovaurioon.
2. Millainen taustakuva tai ikoni komistaa känykkäsi näyttöä?
Teksti: Kolumbus. En jaksa enää logoja eikä taustakuvia puhelimeen saa.
3. Mikä on tietokoneellasi työpöydän taustakuvana?
Tietenkin vauvan kokopärstäkuva!
4. Millainen on ruudunsäästäjäsi (vaihtoehtoisesti millainen se oli tai miksi sinulla ei ole ruudunsäästäjää)?
Ruudunsäästäjä pyörittää valokuviamme randomina. Hauska toiminto mutta pitää olla tarkkana ettei jätä ihan mitä tahansa kuvia koneelle.
5. Mitä ajattelit valitessasi ylläolevia?
Minäkö? Ajattelin? En mitään!

Irlantilainen perhe

Ovikello soi. Ei meidän ovikellomme soi koskaan. Katsoin ovisilmästä ja rapussa seisoi alakerran englanninkielinen naapuri. Avasin ja kävi ilmi että hän oli etsinyt rapussamme asuvaa irlantilaismiestä ja tullut ovellemme koska nimemme kuulostaa niin irkulta. O'maheimo. Loistavaa.

Farkku-baby

Ostin farkut. Ensimmäistä kertaa vuosiin. Tunnen itseni nuoreksi jälleen. Vielä kun saan jostain tennistossut niin olen ihan kunnossa kesän tulla.

Huomasin aamun lehdestä että Galleria Jangvassa on vanhan luokkakaverin näyttely, ehkä pitäisi rullata päiväkävelyllä sinne?

Martta vol 10

Olenpa taas marttaillut. Liedellä porisee kymmenen litran kattilassa jättimäinen kasvishernekeitto, uunissa kypsyy makaronilaatikko. Puolukkahilloa pitäisi vielä yrittää keitellä. Kaikkea sitä huomaa tekevänsä kun ei tarvitse sinkoilla minuuttiaikataululla.

Luin eilen Kristian Smedsin näytelmän Huutavan ääni korvessa. Se oli kyllä kamala. Smeds sai kaikki inhokkipisteet toissavuoden Tampereen Woyzeck-esityksestään. Minuun ei uppoa päällekäyvä maskuliinen uho, vaikkapa Tuija Kokkosen Valuma-alueiden hiljainen vetovoima on pajon tehokkaampaa. Mutta luettava mikä luettava.

CD-levyjen aakkostusta ja muuta oleellista

Olen lukenut liikaa. En uskonut koskaan sanovani näin mutta siltä se tuntuu. Olen ahminut nyt viikossa kolme kertakaikkisen loistavaa romaania (Varis: Vaimoni, Ullmann: Kun olen luonasi, Saisio: Punainen erokirja) ja oloni on tyrmääntynyt. Lauseet ja tarinat sekoittuvat päässäni iloiseksi sekamelskaksi joka ei tunnu ihan huonoltakaan. Sekamelskalta kylläkin.

Tämä kaikki on seurausta siitä että työpöydälläni kummittelee kirja johon en halua tarttua. Tiedättehän mekanismin?

Elävästä elämästä

Punttisalilla treenasi mahtava parivaljakko. Toivat mieleen maailmankirjallisuuden kaksikoita, niin asetelmallisia nämä olivat. Ensimmäinen neito oli niin ylipainoinen että sai oman painonpudotusurakkani tuntumana lastenleikiltä, makkaroita valui kolmin kappalein palleron kylkiä alas. Kaverinsa oli hujoppi, jossa oli kaikki pitkää: hiukset, kädet, naama ja kroppa. Treeni alkaa.

Pallero vetkutteli jokaiseen liikkeeseen ryhtymistä niin ettei ehtinyt tehdä kuin kaksi tai kome toistoa ennen kuin hujoppi oli jo valmis ja siirtyivät seuraavalle laitteelle. Hän tahtoi maksaa salimaksun tullakseen fuskaamaan jokaisessa liikkeessä. Ihan miten vaan. Hujoppi taas teki kaikki liikkeet väärin. Siis jokaisen. Valtavilla painoilla ja apinanraivolla hän reuhtoi liikkeensä miten kuten mahdollisimma nopeasti alta pois. Yhdistelmä oli tyrmäävä.

Ai miten minun treenini sujui? Hyvin. Minä jeesustelin ja tunsin itseni puoliammattilaiseksi!

Vallankäyttöä kotioloissa

Nyt-liitteessä oli juttua naisten tavasta holhota miehiään. Etunimillään esiintyneet naiset valitsevat miestensä vaatteet, hoitavat vakuutukset ja pankkiasiat, uusivat passit, tekevät ja kattavat ruuan. Toimivat äitinä miehillensä. Naisten puolisot puolustautuivat sillä miten elämä on paljon helpompaa kun antaa toisen tehdä. Miten "aina on tehty näin".

Juttu sai pohtimaan. Ensimmäinen ajatus: tuohan on kamalaa. Seuraava: juuri tuohonhan syyllistyn itsekin usein, paljon useammin kuin pitäisi. Koska se toisen tapa viikata pyykit, kuoria perunat tai lajitella paperit on niin paljon hitaampi ja vaivalloisempi kuin tämä minun käsittämättömän kätevä systeemini. Siirry jo sivuun ja annan kun minä näytän miten tämä tehdään. Huokaus. Taasko se kestää, päästä nyt mut laittamaan. Ja tämä siis vain puolisolle kohdistettuna. Jösses, lapseni on kohta niin iso että hänkin tahtoo tehdä asioita omalla tavallaan. Minun on ryhdistäydyttävä ja pian.

Paremmintekeminen on kavalaa vallankäyttöä. Varsinkin kun en enää joudu (pääse) pätemään työelämässä, on kodista ja sen uusintavista töistä tullut pätemiseni valtakunta. Olen niin tehokas pyykinviikkaaja ja perunankuorija, kahvinkeittimenpyyhkijä ja maissinlämmittäjä. Tarkemmin ajatellen, haluanko todella?

Kävelemällä toisen ihmisen tekemisen tavan yli, tulen kävelleeksi toisen yli kokonaan. En salli muita olemisen muotoja ja tapoja kuin omani. Sehän on jopa perin fasistista.

Vapauttava ajatus

Vaikka nyt "jäisin" tänne kotiin (pääseminen olisi parempi verbi!) lapsen kanssa vielä vaikka kolmeksi vuodeksi - tai viideksikin - on minulla silti jäljellä yli kolmekymmentä (30) vuotta aikaa olla työelämässä mukana. Se on paljon se. Ei kiirettä minkäänlaista.

Lauseita

Ostin Saision Punaisen erokirjan. Aurinko paistoi.

Aurinko paistoi ja hän pomputteli lausetta katua alas.

Saisio saa minut käyntiin.

Hän käveli katua ja pomputti aurinkoa katua alas

Saisio saa minut kirjoittamaan lauseita päässäni.

Rattaat rahisivat katukivetyksellä ja hän kirjoitti lausetta auringosta. Pallo pomppi alas hänen edellään.

Naistenpäivä

RaparperiBlog toivottaa kaikille lukijoilleen ihanaa naistenpäivää 8.3.2004

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
kehun: Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.

Eeva Kilpi

Sunnuntaifemma

Tästähän alkaa tulla tapa.

1. Onko aamiainen oikeasti päivän tärkein ateria?
Ei. Tosin painonhallinnan kanssa juttu menee käänteisesti: mitä paremmin osaa syödä aamulla, sitä vähemmän tulee iltaisin naposteltua.

2. Onko sinulla tapana syödä aamiasta? Mistä koostuu?
On, tavan opin raskausaikana ja se on hyvä edelleen. Kaurapuuroa, leseitä ja marjoja, tuoremehua ja maitokahvia. Viikonloppuisin ehkä juustoleipiä ja paprikaa tai vaikka munakas.

3. Lämpimät ateriat; teetkö itse vai syötkö ulkona?
Teen itse lähestulkoon kaiken, nykyisin leivät ja herkutkin. Soijattoman diettini ansiosta minun on vaikea ruokailla ravintoloissa, ja eineksien ostaminen on mahdotonta.

4. Millaista ruokaa suosit?
Kasvisvoittoista etnispainotteista kotiruokaa.

5. Onko sinulla jotain omaa kulinaarista suosikkia? Kerro.
Raisiopasta on yksi klassikko, siinä kuullotettuun sipuliin yhdistetään tonnikalaa ja aurajuustoa - jam. Sosekeitoissa olen myös haka ja fani, inkivääri-kookos-porkkanakeitto on yksi viimeaikojen onnistuneimista.

Katso hepattiittia silmiin

Taas ne ovat tulleet. Mystiset kadunvarsimainokset joissa käsketään katsoa hepatiittia silmiin. Rokotetta siinä kai mainostetaan mutta miksi ihmeessä mainoksessa pitää olla lähikuva silmäparista tuon kehotuksen alla? Herra Hepatiittiko siinä tuijottelee? Vai neiti Hepaiittiko pelaa silmäpeliään? Ei mene jakeluun.

Tuuletus kuuden kuukauden kunniaksi

Tänään tuli täyteen kuusi kuukautta täysimetystä! Mahtava fiilis. Juhlan kunniaksi tyttö sai maistaa soseutettua päärynää ja sitä menikin alas kuin vanhalta tekijältä. Päärynänpala kädessä oli vauvan mukavaa osallistua itsekin ruokahetkeen.

Äidille tämä on kai aina haikea hetki. Vaikka imetystä tästä jatkan kuten ennenkin, edustaa tämä päivä silti tietyn symbioottisen vaiheen päättymistä. Ensimmäistä askelta itsenäistymisen portailla. En ole enää yhtä välttämätön kuin ennen. Suuria sanoja pienestä hetkestä - suokaa se melodramaattiselle hormonihyrrälle.

Kirous ja kuolema

No voi helevata. Onfray onkin sairastunut keuhkoputkentulehdukseen ja jäänyt kotimaahansa eikä näinollen pidä minkäänlaista tilaisuutta Kaikukadulla. Laitoin jo ripsiväriäkin.

Hemmottelua

Nyt hemmotellaan niin ruumista kuin mieltäkin. Eilisen lihaskuntotestin jäljiltä lihakset tykyttävät nautinnollista jomotusta ja tänään pääsen kuuntelemaan Michel Onfrayta Kuvataideakatemiaan. Ai kuka Onfray? No Kapinallisen politiikan kirjoittaja tietenkin. Otamme vauvan mukaan ja kun vauva kyllästyy, suuntavat Jussin kanssa kotiin ja minä saan kuunnella loppuun saakka. Harvinaista herkkua.

Nyrkkeilystä vielä

Vaikkei emansipaatio saakaan olla asioiden kääntämistä vastakohdakseen, en voi olla tykkäämättä siitä fiiliksestä kun salillinen naisia etenee tiukoin lyöntisarjoin eteenpäin "yks-kaks-kol-nel ja koukku! ja koukku!". Se on messevä näky.

Kiinteydyn silmissä

No eipä siellä ollutkaan kuntonyrkkeilyä. Oli Box Bic. Semmoinen kevyt 60 minuutin aerobinen tunti jonka sarjoissa hyppyjä, punnerruksia, lyöntejä ja ja potkuja. Selvisin: sinnittelin mukana koko tunnin. Eihän mun jalka vielä kamalan korkealle noussut eikä isku kovin napakka ollut mutta tulkaapa tsekkaamaan kahden kuukauden päästä. Lupaan että silloin kyllä lähtee.

Punch

Jännittää. Solmin eilen velkavankeussopimuksen kuntosalin kanssa ja tänään on ensimmäinen kuntonyrkkeilytunti. Kävelin salille sisään ja kerroin etten ole urheillut vuoteen (mikä kaunisteltu totuus) ja kysyin voinko tulla nyrkkeilemään. Respan tyttö sanoi että se onnistuu hyvin ja niin laitettiin nimet paperiin.

Sain laihdutettua kotikonstein raskauskilot pois mutta tähän alkuperäiseen painoon tuntuukin pudotus sitten pysähtyneen. Tarvitaan järeämpiä konsteja ja mikäs olisi kotiäidille sopivampi kuntoilumuoto kuin säkin paukutus kolme kertaa viikossa?

PS. Terveisiä vaihtelunhaluiselta kotikokilta: Porkkanarisotto voi kuulostaa hyvältä mutta ei ole sitä. Ruoka maistui hämmentävästi ihan maksalaatikolle ja ruokailuhetken ainoa hauskuus oli ala-asteen pakkosyöminkien muistelemisessa. Älä yritä tätä kotona.