Naisten välisestä ystävyydestä

Veera kirjoitti ystävyydestä ja sai miettimään naisten välistä riitelyä.

Itse olen niin konfliktikammoinen, että välien selvittely ystävien kanssa sujuu aina tosi nihkeästi. Monille naisille lienee tavallani tyypillistä pyrkiä säilyttämään sopusointu ja yhteisymmärrys - vaikkei kaiken järjen mukana syytä olisikaan. Se on kummallista. Ventovieraiden kanssa en epäröi ottaa yhteen mutta lähisuhteissa se on aina yhtä helevetin vaikeaa.

Menimme aikanaan naimisiin hyvin pienimuotoisesti. Maistraatissa oli kaksi todistajaa ja illalla kotona muutama ystävä juhlistamassa tapahtunutta. Paino sanalla muutama, yhteensä vieraita oli kai puolisoineen neljätoista. Kaksi päivää häiden jälkene sain jumalattoman pitkän sähköpostin silloiselta kaveriltani. Kaveri esitti huolellisesti eritellysti miten tökerösti olin menetellyt kun hän ei saanut kutsua häihimme. Kun hän ei siis ollut niiden kolmen ystävän joukossa joita kutsuin. Sain myös ehdotuksen olla jatkossa kutsumatta ystävieni puolisoita, jotta useampi ystävistäni mahtuisi juhliin mukaan. Aiheesta vaihdettiin muutama sähköposti ja lopulta tavatessamme teimme sitten jonkinnäköisen rauhansopimuksen. Konflikti sai kuitenkin aikaan sen, ettei naiselle tehnyt mieli enää koskaan soittaa, eikä hänestäkään kuulunut. Ilmoitin puhelinsoitolla raskaudestani ja lapsen syntymisestä, aina puhuessamme sovimme tapaavamme "heti kun on aikaa" mutta luullakseni tiedämme molemmat ettei sitä päivää tule.

Entinen kirjallisen ilmaisun opettajani sanoi suomalaisten vahvimman tunteenpurkauksen olevan kun joulukortti jätetään lähettämättä. Se on pirun totta. Enkä tiedä onko se enemmän säälittävää vai surullista.

Se, etten aikanaan reagoinut hää-konfliktiin sen edellyttämällä tavalla - haistattanut pitkiä koko tyypille ja hänen kaunamieliselle maailmankuvalleen - vaan nielin ja myötäilin ja jumalauta ymmärsin toista kun hänellä oli vaikeaa, sai aikaan sen että vieläkin tapahtunut kaihertaa. Ei aktiivisesti, mutta aina välillä kun mieleen tulee.

Vihaisuus on hyvä tapa selvittää asioita ainakin omasta mielestään ulos, saada ne pois päiväjärjestyksestä. Viha ja kiukku rakentavat rajoja itsen ja maailman väliin, kertovat muille ihmisille mitä siedän ja mitä en. Suuttuminen voi olla positiivista, voimakas ja elämässä kiinni oleva tunne. Ihailen yli kaiken naisia, jotka osaavat riitauttaa ihmissuhteensa ja sanoa sanottavansa suoraan ja päin naamaa. Toivon itsekin pystyväni siihen vielä joku päivä.