6.8.04

Hieno salde

Jes! Kun ruoka onnistuu erinomaisen hyvin, on se kyllä blogaamisen arvoinen asia. Tänään laitoin iltapalaksi muunnoksen salaatista jonka tyyppistä söin jossain viime vuosituhannen taiteilijapiirien uudenvuodenbileissä Kruunuhaassa. Silloin salaattiin kuului muistaakseni myös meetwurst-makkaraa, jonka sattuneista syistä skippasin niin tuolloin kuin nytkin. Siis:

Erinomainen pastasalaatti
  • jäävuorisalaattia
  • pastaa (esim. rusetti-)
  • tuoreita herkkusieniä
  • sipulia
  • mietoa juustoa (tämäniltaisessa versiossa ihan edamia kun sitä oli valmiina kaapissa)
  • (yli)kypsiä tomaatteja
  • oliiviöljyä
  • mustapippuria
  • suolaa
  • puolikkaan sitruunan mehu
How to do it:
Keitä pasta melkein kypsäksi ja huuhdo kylmällä vedellä. Leikkaa sipuli renkaiksi, pehmennä hetki pannulla ja mausta mustapippurilla. Laita sivuun. Siivuta sienet viipaleiksi ja paista ne meheviksi öljyssä, lisää ripaus suolaa ja pippuria. Revi salaatti, lohko tomaatti ja kuutioi juusto. Halutessasi lisää sekaan vielä kurkkukolmioita. Nostele kaikki (jäähtyneet) ainekset sekaisin käsin suuressa kulhossa. Kaada päälle puolikkaan sitruunan mehu ja loraus oliiviöljyä. Nauti!

PS. Salaatti on tosi ruokaisaa, itse söin innostuksissani niin että nyt tuntuu ettei pallea liikahtele kuin vaivoin. Toisaalta, ainahan voi syyttää palleaa.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home