5.10.03

Onnistunut aamu

Eilen vietin onnistuneen päivän, hyvän illan ja nyt olen herännyt onnelliseen aamuun. Mitä luksusta. Kohta on varmaan pakko jalan katketa tai kodinkoneen räjähtää että kauhun tasapaino säilyy.

Eilen Kaisa ja Jussi vierailivat meillä. Ruuat olivat hyviä: Aluksi siiderissä kypsytettyä selleripataa ja pääruuaksi fenkolikeittoa. Mietittiin viimeiseen asti, josko käännettäisiin ruokien järjestys mutta päädyttiin kuitenkin tähän ratkaisuun, jossa raskaampi ruoka tarjoillaan jälkimmäisenä (fenkolikeitossa oli Philadelphia-juustoa joka teki siitä aika tuhtia tavaraa). K ja J toivat kaksi pulloa hienon kirpeää rose-viiniä. Loppuilta heiluttinkin baarissa. Mukavaa. Vähän meitä Kaisan kanssa huvitti kun Jussit puhuivat keskenään ja keskustelusta erottui satunnaisia sanoja:
"Heidegger!" "Oleminen!" "äärellinen ja suhteellinen!"

Meidän keskustelusta olisi varmaan tarkkaavainen kuulija voinut erottaa erilaisia:

"Niin musta tuntuu" "Mä olen miettinyt"
tai
"asuntolaina" ja "oppilaat".

Kyllä me sitten puhuttiin neljistäänkin. Tapio ja Heidikin osuivat paikalle joskus lähempänä puoltayötä. Lähdettiin Jussin kanssa kotiin ajoissa (ennen pilkkua!), ja jaksettiin vielä katsoa videolta Ihmemaa Oz-klassikosta puolet. Se oli psykedeelistä.

Onkohan sillä samalla oudolla sukansyöjällä, jolle maistuvat myös Benropen purkinavaajat, mahassaan myös joka ikinen hiuspinnini sekä silmälasini aina kun pitäisi aamulla lähteä kiireellä?

0 Comments:

Post a Comment

<< Home