31.8.04

Petollinen Elisa

Elisa, Elisa, Elisa. Sinä lupasit kerran olla kaikkien kanssa, kaiken aikaa, muistatko? Nyt ja aina. Mutta minun kanssani et ole kuitenkaan.

Soitin sinulle viimeksi kuukausi sitten. Jonotin ensin 12, sitten 17 ja lopulta, kun minun oli välttämättä tavoitettava sinut, 47 minuuttia puhelimessa Toton "Rain down in Africa"-biisiä kuunnellen. Elisa, se oli kamalaa.

En tiedä mikset tahdo panostaa yksityisasiakkaidesi puhelinpalveluun? Onko se sinusta rahanhaaskausta, yhdentekevää? Miksi puhelinpalvelusi työntekijät kuulostavat 15-vuotiailta nenänkaivuun keskeytyksestä ärsyyntyneiltä kesätyöntekijöiltä? Etkö sinä tahdo minun puhelujani, kuulla asiaani? Eivätkö sinua kiinnosta minun vähäpätöiset ongelmani? Olen kuitenkin maksanut sinulle kaksi- ja kolminumeroisia laskujani jo vuosia. Aina tunnollisesti ajallaan. Mielestäni minulla on oikeus saada tulla kuulluksi.

Tänään kun soitin - koska en pääse sisään sähköpostiini - minua ei voitu yhdistää keskuksesta
asiakaspalveluun edes jonottamaan koska puheluja oli jo jonossa niin paljon. Keskusneiti kertoi että valittetavasti kuun vaihde on puhelinpalvelussa aina ruuhkainen. Sen 47-minuuttisen maratonpuhelun jälkeen työntekijäsi kertoi että valitettavasti alkuviikko on aina ruuhakainen. Kun tuohduin, keskusneiti otti soittopyyntöni. Koskaan aikaisemmin sitä mahdollisuutta ei ole tarjonnut kukaan. Pitikö minun korottaa ääntäni että saan palvelua?

Minä odotan nyt puheluasi, Elisa. Milloin aiot soittaa? Loppuviikosta? Vai vasta puolessa välissä kuuta?

0 Comments:

Post a Comment

<< Home