Kesäyötä ja unta

Pääsimme kuin pääsimmekin ilmanhaltijoiden kammottavista ennusmerkeistä huolimatta katsomaan Ilves-teatterin Kesäyö ja uni-esitystä. Manailin jo aiemmin päivällä meidän toimintaamme ihan amatöörihommaksi: kuka varaa liput kesäteatterin viimeiseen esitykseen? Vain aasi. Ja tämä pariskunta. Mutta kuten sanottua, sinne selvisimme. Esitys oli vivahteikas ja ihanan dadaistisen ilkamoiva. Kun kello kääntyi yhdeksään ja esitys läheni loppuaan havahduin toteamukseen siitä etten ollut ajatellut viime päivien tapahtumia esityksen aikana laisinkaan. Se on aika hyvä saavutus yhdeltä esitykseltä. Minulla on nimittäin ilmeisesti ollut liikaa aikaa miettiä liikaa asioita tai liikaa hormoneja verissä koska puhelinlinjat ovat paukkuneet jo kahteen otteeseen viikon aikana kun olen ottanut yhteen erinäisten lähimmäisten kanssa. Välillä sitä kai pitää ottaa. Välillä pitää nykäistä itseään elämässä eteenpäin ja katkoa muutama tavaksi tullut kahle. Olen ollut aina tässä tosi huono, ehkä nyt osaan paremmin? Ei kannata katsoa taaksepäin tai ainakaan sitten kiroilla sitä miten mikään ei muutu. Oma elämä, nyt. Pitäisikö kirjoittaa Sinussa on voimaa muutokseen -niminen elämäntaito-opas, draivia tuntuu löytyvän?