30.6.07

Työhaastattelusi ensimmäinen virhe

Olen aika sissi. Olen viettänyt taaperon kanssa sairaspäivää yksiössä. Apuna ovat onneksi olleet ystävämme Krokotiili Gena ja Muksis. Myös japanilainen kuivaksiopetteluvideo on kuumaa kamaa kuten myös tietty ikiklassikko Pikku Pegasos.

Tämä voisi olla tylsää jossei tyttö olisi niin hyvä tyyppi. Saan hänestä päivittäin kiksejä. Taapero osaa ulkoa jo sivun pituisia runoja, mikä on minusta vähän siistiä. Minunkin lempirunojani olivat Kruununhaan Tarzan ja Kattila ja perunat. Kuulostaa metkalta kun metrin korkeudelta kuuluu "taisteloa allans' monta/ havuoksan rauhanviiri/ päällänsä liapottaa". Taaperon lempiunilaulu on Ei puolikasta. Juhannusyönä hän näki unta Hevi-Arista. Mennessään tänään nukkumaan hän kertoi että aikoi nähdä Hevi-Arista taas unta. Minä saan kuulemma nähdä Krististä.

Hiljan näin unta jossa olin työhaastattelussa. Minulla on silppuinen cv jonka piinkova naisjohtaja avasi väärässä muodossa, .doc-dokumentin selaimeen (ai miten niin nörttiydyn?). Ansioluetteloni oli levällään ruudulla, täynnä värejä ja kirjavia fontteja. Naisjohtaja avasi uuden tekstitiedoston ja kirjoitti siihen valtavalla pikselikoolla muistiinpanoja hakemuksestani, luin hänen olkansa yli. Hän kirjoitti: "Tämä on sinun työhaastattelusi ensimmäinen virhe."

Aika reilu alitajunta meitsillä. Joku taitaa vähän stressata työelämäänsiirtymisestä? Onneksi maanantaina on tiedossa miniloma: päivä Tallinnassa hyvässä seurassa. Aion tuoda mukanani uuden hajuveden ja paljon prosenttisuklaata. Ja hymyä. Jaksaa taas mopata.

Labels: ,

28.4.07

Asemaseikkailu

Asemaseikkailu on oiva ja edullinen hupi lapsiperheen viikonloppupäivän viettoon. Ensin ajetaan autolla asemalle. Sen jälkeen lukitaan avaimet autoon sisään yhdessä kotiavaimen, kännykän, eväiden ja neljän tavarakassillisen kera.

Otetaan taapero ja lähdetään Asemaseikkailuun muiden asianosaisten jäädessä tiirikoimaan autonovia auki jokaisella mahdollisella instrumentilla. Keksitään tekemistä minimibudjetilla seuraavien kolmen tunnin ajaksi:
  • Kuunnellaan ämppäristä Sydän, sydäntä ja opetetaan lapselle jokaisen soittajan instrumentti ja nimi.
  • Täytetään Veikkaus-kuponkeja
  • Piirretään Veikkauskupongin kääntöpuolelle ympyröitä ja lampaita
  • Haetaan lisää Veikkauskuponkeja
  • Väistellään kioskinmyyyjän mulkoiluja
  • Piirrellään ristikon ruutuihin kuvioita
  • Täytetään sudokua viivoilla
  • Piirretään tatuointeja, lapsen käteen esimerkiksi Mikko Mallikas ja äidin polveen esimerkiksi Norsu
  • Kerrotaan jokainen satu joka osataan kirjoista ulkoa
  • Mennään sormilorua läpi kunnes lapsi kyllästyy
  • Katsellaan junia, lasketaan niitä
  • Lasketaan aseman eteen pysäköidyt polkupyörät
  • Opetellaan marssimaan, näin vapun alla, marssitaan asemarakennuksen ympäri kolme kertaa (palellaan)
  • Lauletaan kolme osattua joululaulua, kukin noin kolme kertaa
  • Etsitään tuttuja kirjaimia jokaisesta asemalla olevasta kyltistä
  • Ruokitaan allergikkoa riistohintaisilla suolattomilla ranskanperunoilla ja vedellä
  • Puhutaan lapsi sisään aseman vessaan maksamatta
  • Leikitään helikopteria, lentokonetta ja junaa
  • Seisotaan yhdellä jalalla
  • Arvioidaan jokaisesta asemalle sisääntulevasta ihmisestä, onko tämä mies vai nainen (vai lapsi)
  • Keskustellaan siitä, mitä eri eläinten kuvia VR:n mainoksissa näkyy
  • Vastaillaan lapsen sarkastisiin kysymyksiin "äiti, eikö meidän ollut tarkoitus mennä tänään junalla?"

Labels: ,