Taistelematta en luovuta

Koska kouluni alkaa elokuussa, tarvitsen taaperolle päivähoitopaikan. Hain paikkaa lakisääteisen ajoissa. Haimme päiväkotipaikkaa, koska haluan lapseni sellaiseen. Minä arvostan julkisesti säädeltyä ja kontrolloitua yhteisöä. Minä arvostan useampia hoitavia aikuisia ja eri-ikäisiä lapsia. Minä arvostan jaettua vastuuta.

Perjantaina sain langan päähän alueellisen johtajan joka paikkoja koordinoi. Sain kuulla ettei "tällä alueella ole enää yhtään päiväkotipaikkaa. (WTF?) Olisitteko kiinnostuneet kolmiperhepäivähoidosta?" (WTF2?)

No ei. Katsos, jos olisimme olleet kiinnostuneita kolmiperhepäivähoidosta, olisin varmaan sellaista hakenut. Kolmiperhepäivähoito on varmasti sopiva järjestely jos perheessä on vaikka kolmoset. Tai jos hoitoringin kokoaisi kahden ystävän kanssa.

Mutta minua ei nappaa ajatus kotimme muuttamisesta hoitopaikaksi sopivaksi kahden viikon välein. Minua ei myöskään nappaa ajatus ruuanlaittovuorosta lapsille ja hoitajalla viikoksi samalla aikavälillä. Minua ei nappaa ajatus opettaa kahdelle muulle äidille allergiakokkauksen saloja. Ja tärkeimpänä: minusta tuo on ehdottomasti huonoin hoitovaihtoehto allergiselle lapselle jolla on vaara saada anafylaktinen shokki pienestäkin määrästä maitoa tai vehnää. Siis puhumme nyt muruistakin. Oikeasti.

Vuosisadan hölmöin idea.

Esitettyäni lievän varautuneisuuteni tätä kolmiperhepäivähoitoa kohtaan sain kuulla että toisena vaihtoehtona on yksi pph puolen tunnin ratikkamatkan päässä. Kävelyineen kaksi kolmen vartin matkaa pidentää hoitopäivää puolellatoista tunnilla. Helvetin nastaa.

Menen tapaamaan tyyppiä ensi viikolla ja aloitan asian selvittelyn. Tankkasin päivähoitolakia ja -asetusta mutta ilmeisesti asia on niin että subjektiivinen päivähoito-oikeus tarkoittaa oikeutta jonkinlaiseen hoitopaikkaan. Ymmärsin ettei minulla ole mahdollisuutta pyytää nimenomaan tietyn muotoista hoitoa (päiväkoti) vaan on otettava se mitä tarjolla on.