28.6.05

Hanskan ja säkin ylistys

Olenko jo kertonut että kaikkien naisten tulisi harrastaa nyrkkeilyä? Vähintään kuntonyrkkeilyä.

Se on ylivoimainen harrastus. Naisena olen kulttuurisesti kasvanut käyttäytymään tietyllä tavalla. Siinä missä suuttunut mies lasauttaa nyrkillä seinään, vihainen nainen käpristyy aivan liian usein itseensä, sulkee sisäänsä ja menee pois. Naisia ei peruskoulussa eikä sen jälkeen kannusteta aktiivisiin tai dynaamisiin lajeihin. Koulussa piti loikkia eteerisesti ja palloakaan en oppinut heittämään kuin alakautta. Ei saanut silloin eikä saa vieläkään viedä liikaa tilaa.

Nyrkkeilysalissa aukeaa kokonaan uusi maailma. Minussa on voimaa: raajani sinkoutuvat minusta poispäin, saan yhdellä potkulla säkin lattiaan. Jo kolmannen kerran samana iltana. Saan singota voimaa itsestäni ulos, luvan kanssa ja täysiä.

Draaman ammattilaisena olen vakuuttunut että asento synnyttää asenteita. Ja tapiireille tiedoksi, en nyt ylistä ihmisten mätkimistä lainkaan. Ylistän uudeksi muuttuvaa naisvartaloa ja maailmaan kurkottuvaa oikeaa suoraa.



0 Comments:

Post a Comment

<< Home