Nimikirjoituksien julkaisemisesta päivälehdessä

Aamukahvit väärässä kurkussa kommuuni tuotti tällaisen asiakaspalautteen Helsingin Sanomille:

Kysymykseni kuuluu: Onko HS:n nykyiset toimittajat kasvaneet 80-luvun Suosikkia lukien ja onko HS:n taso lähestymässä kirjakerhojen mainoslehtien tasoa?

Minkään yleispätevän journalistisen opin mukaan ei ihmisten nimikirjoitusten julkaiseminen voi olla pääpäivälehden tehtävä; ei mielellään edes mahdollisuus.

Silti on tapahtunut mm. seuraavaa: 31.7.2004 Jyri Raivion artikkeli "Kuinka hankittiin Kerryn nimmari" oli luokatonta vähälahjaisen 20-vuotiaan wannabe-journalistin tasoon yltävää kirjailua. Jos kirjoittajalle kyseessä oli humoristinen juttu, ei kukaan kyseisen kirjoituksen vessamme seinältä lukenut tuttavammekaan ole sitä niin ymmärtänyt. Nuorten osastonnekin kirjoitukset osoittavat kasvaneempaa tasoa. Ja jos ei Jyri saanut suosikkibändinsä nimmaria nuorena niin nyt koko Suomi sai katsella hänen urotekoaan.

Olin repiä myös hiukseni päästä tänään nähdessäni Almodovarin tervehdysnimmarin kulttuurisivullanne. Juttu muuten oli hyvä, mutta onko nyt todella niin että HS on tietoisesti ottamassa Suosikin ja kirjakerhojen mainoslehtien mainostavan kritiikittömän linjan, jossa suurien julkisuuden henkilöiden omakätiset tervehdykset sykähdyttävät pientä lukevaa ihmistä ja kannustavat lisätilauksiin?

Eikö tämä ole melkoista lukijakunnan aliarviointia, sellaista johon teidän levikillänne ei olisi varaa.

Mielestäni kyseinen tendenssi julkaista tervehdyksiä toimittajien jutuissa on helposti kritisoitavissa, ilmiönä avattavissa mainonnan ja palvonnan osioihin sekä osoittaa erittäin huonoa, yksipuolista ja teini-ikäistä tyylitajua.

Kiinnostaisi myös saada vastaus, kuinka usein viime vuoden aikana olette painaneet lehdessänne julkisuuden henkilöiden nimikirjoituksia sekä mitä tiedotuksellista tarkoitusta tai päämääräänne tällainen palvelee?