23.2.04

Pentti Saarikosken lapsi

Unissa on kivaa. Paitsi että niissä voi lentää, tietysti, ja pudota ja ajaa veturia ynnä muuta tavanomaista, niissä voi myös tehdä asioita jotka ovat jääneet tekemättä oikeassa elämässä. Esimerkiksi tykittää heroiinia tai saada lapsen Pentti Saarikosken kanssa. Minä olen tehnyt nämä molemmat. Heroiini-yöstä on jo parisen vuotta mutta muistan yhä kun piikkiä tarjottiin, kieltäydyin koska se on niin vaarallista: en halua yliannostusta enkä hepatiittia tai muuta. Oivalluksen nautinto: olen unessa! Yliannostuksen tai tartuntatautien riskiä ei ole. Tykitin koko yön, se oli siistiä, tuntui kuin olisin vajonnut aina vaan. Upea raukeuden tunne jäsenissä.

Viime yönä sain sitten lapsen Pentti Saarikosken kanssa. Pentillä oli Väinämöinen-lakki päässä koko ajan. Lapsi oli syntyessään jo kolmen vuoden ikäinen ja kieltäytyi muuttamasta kanssani Helsinkiin (olimme Tampereella). Enkä minä suostunut jäämään Treelle joten lapsi jäi kai Pentin ja uuden Heidi-vaimon(?) kanssa Tamperelle asustamaan.
Mutta tämäkin tuli nyt tehtyä.

Ps.
Tsekatkaa uusi linkki sivupalkista, Jussi aloitti lautapelikerhon sivuston, josta voi seurata tulostemme kehittymistä!

0 Comments:

Post a Comment

<< Home