Hänen vaimonsa eli toinen nainen

Tämän syksyn lukusaldo on aika erilainen jos vertaa vaikka alkuvuodesta lukemiini kirjoihin. Busseissa ja junissa huojuen luettuna eivät Himangat tai Kunderat oikein pelitä, pitää tarttua dekkariin ja sci-fiin. Kaksi Christietä tempaistuani olin lopen kyllästynyt englantilaisen yläluokan hurjan jänniin ajankäyttöpulmiin. Jostain syystä en ole koskaan tullut tutustuneeksi muunlaisiin dekkareihin kuin lähinnä Agathan romskuihin. Onneksi Inkeri lainasi minulle van Gulikin Kiinalaiset sokkelomurhat, joka oli hyvää vaihtelua. Alkuun oli tosin samaa hankaluutta kuin nuorena venäläisten klassikoiden kanssa: Kaikkien nimi oli Wong, Wang, Tei tai Lee. Mutta kyllä nekin selvisivät ja parin päivän bussimatkat sujuivat mainiosti.

Nyt luin sitten, varmaan ensimmästä kertaa koko syksynä yhden kunnollisen kirjan. Joskus jostain divarista oli tarttunut mukaan ranskalaista nykyproosaa: Emmanuéle Bernheimin Hänen vaimonsa eli toinen nainen. Hotkittavan upea romaani. Äärimmilleen supistettu kerronta jätti valtavasti tilaa omille ajatuksille ja pohdinnoille. Lakonisen toteavat, mitään selittelemättömät rivit loivat vaikutelman jokseenkin totaalisen vieraantuneesta päähenkilöstä, hyvin kiinnostavasti.

Nyt Tapani on lainannut Jussille Pepe Carvalho-dekkareita, nekin tuntuvat olevan omaa luokkaansa.