Säkenöivät päivät

Toiset vaan pienentyvät ja kiinteytyvät siinä missä toiset leviävät ja veltostuvat. En valita kuitenkaan sillä ystävien menestys ei ole minulta pois, oh!

Päätin pitää rapistuvaa ajattelukykyän yllä ja tein pitkästä aikaa reissun lähikirjastoon. Siellä kyllä tulee käytyä ihan liian harvoin! Onnistuin saamaan Cunninghamin uuden romaanin ja kirja on huikea. Minullahan on tämä kantadivarista opittu 30 sivun sääntö: siis että luen jokaisesta kirjasta vähintään 30 sivua. Jos siinä ajassa ei ala kiinnostaa, kirjan saa jättää kesken. Kun vilkaisin ensimmäisen kerran sivunumeroa Cunninghamissa, se oli 141.

Kirjan viimeinen osa, joka minulla on nyt kesken, tuo mieleen Atwoodin Oryx ja Craken: samanlaista kristallinkirkasta nyky-yhteiskunnan analyysia ja kritiikkiä hienovireisellä tavalla, sijoittamalla tarina muutaman vuoden tai vuosikymmenen päähän. Yhden sukupolven päässä odottavan New Yorkin maalaminen tummilla sävyillä on tehokasta.

Cunningham sijoittaa tarinansa lähitulevaisuuden lisäksi myös menneisyyteen sadan vuoden päähän. 9/11-teema - siis pelon, kuolevaisuuden ja kauneuden teema - kulkee kirjassa vahvana ja ajateltuna läpi: lapsessa joka pelkää koneissa asuvaa kuolemaa, lapsiterroristeissa jotka tappavat kauneuden ja rakkauden tähden, ihmisistä jotka valitsevat palamiskuoleman tai puotamiskuoleman välillä. Hyppäämisen valitsevat monet, kuten WTC:ssä silloin hiljan: