1.12.03

Kaamos

Liekö syynä töiden viime rutistukset, valon puute tai vitamiinien, flunssan toipiluus... yhtä kaikki, olo on täysin vetämätön. Nukuin yöllä yli kahdeksan tuntia enkä olisi jaksanut päästä sängystä ylös millään. Kahvi ei auta, pää on tahmea ja ajatus takkuaa. (Ei, en ole edes ollut baarissa eilen.) Kaivoin jopa kaapin perukoilta purkin B-vitamiinia. Niiden viimeinen käyttöpäivä on 1.1.2004 eli lienee kuurin paikka. Nyt olen saanut tehtyä siedettävästi hommia ja on aika lähteä maailmalle hoitamaan niitä lisää. Ennen joululomaa on vielä n. miljoona (työ)asiaa hoidettavana. Varmaan jokusen jouluasiankin hoidan, ainakin pari lahjaa. Ei siinä mitään. Ei vaan saa antaa stressin saada yliotetta, täytyy pitää pää kylmänä. Viikonloppuna sain taas ihania ruokia: tuorepastaa salaatilla ja vuohenjuustolla ja tomaatti-salsan tyyppisellä kastikkeella sekä jugurttimarinoituja kasvisvartaita ja paistinperunoita. Ne olivat menojentäyteisen viikonlopun kiireettömiä saarekkeita. Hyvää joulukuun ensimmäistä päivää kaikille, himpun yli kolme viikkoa aattoon. Juuri oli elokuu, ja aloittelin hommia. Mihin syksy katosi?

0 Comments:

Post a Comment

<< Home