Raiskausmyyteistä ja -fantasioista

En voi olla tökkäämättä lusikkaani kuumana kiehuvaan raiskaukset ja niihin liittyvät myytit-soppaan jonka isosisko laittoi alulle ja jota Plökin Panu hämmensi provo-tyyliinsä:

Panu kirjoitti raiskauksia ymmärtävään sävyyn yhtenä argumenttinaan naisille yleinen fantasia raiskatuksi tulemisesta. Asiahan ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen.

Ensiksikin lienee syytä erottaa fantasia toiveesta. Fantasia on olemassa fantasiamaailmassa, halun luonteen mukaisesti se ei vaadi täyttymistä - siinähän se tyhjenisi - vaan on täydellisimmilllään ajatusleikkinä. Fantasia raiskaatuksi tulemisesta ei ole toive raiskatuksi tulemisesta. Fantasia on aina turvallinen, haaveillessaan alisteisesta asemasta haaveilija on kuitenkin koko ajan subjekti, joka vie mielikuvia haluamiinsa suuntiin. Sillä ei ole mitään tekemistä todellisen tilanteen kanssa, jossa menettäisi vaikutusmahdollisuutensa tilanteeseen ja joutuisi passiiviseen esineen osaan.

Sitten se, että naiset toisinaan fantasioivat väkisinmakuutilanteista: Fantaisia on monitahoinen ja psykologisesti mielekäs. Toisille naisille, ehkäpä nimenomaan Panun mainitsemille kilteille tytöille, saattaa yhdyntä olla täynnä eri asteisesti tiedostettuja suorituspaineita (Saako mies erektion? Kestääkö se? Olenko tarpeeksi kaunis ja kiihottava? Jos käännyn näin, meneekö mahani rumasti ja saa toisen innostuksen lopahtamaan? Etc.) Raiskausfantasiat palvelevat tätä psykologista mekanismia, haavemaailmassa voi olla kaikista näistä ”vastuista” vapaa. Onhan se tavallaan surullista, että ainoastaan kuvittelemalla itsensä täysin puolustuskyvyttömäksi, jopa kykenemättömäksi liikkumaan, nainen voi keskittyä vain omiin tuntemuksiinsa, omaan nautintoonsa, vailla vastuuta miehestä. (Enkä nyt tarkoita että kukaan ”poikaystävä” tai muu ”seksikumppani” saati miehet yleisesti olisivat näitä paineita sen kummemmin asettaneet, kysymys on laajemmista kulttuurillisista ilmapiireistä.) Onneksi kaikkien naisten nauttimista nämä kulttuurilliset odotukset eivät estä.

Yhteiskuntammehan asettaa yhdynnälle valtaisat onnistumisen paineet molemmille osapuolille. Mitenkö? No, esimerkiksi tunnustamalla yhdynnää ainoaksi rakastelun muodoksi (viagralla ja naisten kostuttamis-tutkimuksilla tehdään erittäin selväksi se, että genitaalipumppaukseen pitää pystyä vaikka olisi minkä ikäinen ja elimistön kunto mikä), yhdyntä päättyy - ”huipentuu” - miehen ejakulaatioon... Sekä mies että nainen ovat liian usein typerässä alisteisessa suhteessa toteuttamassa erilaisia odotuksia.

Mutta se, että näistä fantasioista (joiden yleisyydestäkään emme voi oikein mitään taattua mennä sanomaan) vedetään johtopäätöksiä siihen suuntaan että naiset tahtoisivat että pusikoista hyppää pipopäitä tai että jatkoille kutsuttu kaveri väkisinmakaa humalassa eteisen lattialla on ala-arvoista.

”Antaa ymmärtää muttei ymmärrä antaa”-argumenteista: Naisella on aina, aina oikeus kieltäytyä. Vaikka kesken yhdynnän on oikeus kieltäytyä jatkamasta sitä, niinkään pitkälle "suostuminen" (en kestä näitä mies ottaa ja nainen antaa-kielikuvia) ei ole syy pakottaa. Jokaisella ihmisella on loukkaamaton itsemäärämisoikeus omaan vartaloonsa. Puheet siitä, että ollakseen tulematta raiskatuksi naisen täytyy ajatella mitä laittaa päälleen, missä liikkuu ym. typistävät kaikki miehet muna pystyssä heiluviksi tahdottomiksi oreiksi. Jos miesten muka olisi noin vaikea hallita ruumiintoimintojaan, laitettakoon sitten miehille ulkonaliikkumiskielto kello 21:n jälkeen ja eritoten kielto kulkea puistoissa öisin. En minä tätä ehdota, suurin osa tuntemistani miehistä on fiksuja, itseään ja muita kunnioittavia ihmisiä. En vain ymmärrä näitä puheita siitä miten kiimainen mies ei voi ajattella. Miksi kukaan mies tosiaan tahtoo väittää, että hänen hormonitoimintansa säätelee hänen EKG:tään niin paljon että mitä tahansa voi sattua. Eikö näin biologinen ihmiskäsitys jätetty jonnekin menneille aikakausille, sinne minne kuukautisten aikaan saastuneet naiset tai liikkuvan kohdun aiheuttamat hysteerisyydetkin?