Olemisen sietämätön kiireisyys

Tajusin juuri etten ole ehtinyt kirjoittaa mitään tännekään moneen päivään. Pitäisikö sitä pitää hyvänä merkkinä, merkkinä siitä että on niin paljon muuta "off-line"-sisältöä elämässä? Paskanmarjat sanon minä. Olisi oikeasti hienoa ehtiä istua alas ja kirjoittaa hyviä pitkiä kirjoituksia ja ajatella eteenpäin, hyppiä tuttujen ajatuskulkujensa yli, pudota ja kiepsahtaa tuntemattomaan. Se olisi nautittavaa. Ei tämä kiire. Aloitin työt viime viikon maanataina, jatkoin niitä viikonlopun työkeikalla ja nyt aloitin taas uuden työviikon. Yhdeksäs päivä putkeen töissä. Ei tässä ole järjen hippulan häivää. Kun kasvan isoksi, lopetan työt. Tai alan leipuriksi. Teen konkreettisia asioita: Vaivaan taikinan, leivon leivät ja näen mitä olen tehnyt. Leivät kohoavat uunissa. Minä tein ne. Kohta joku syö ne eikä niitä sitten enää ole. Ymmärtäisin mitä tapahtuu. Puolilta päivin lähtisin kotiin, työt olisivat siltä päivältä tehdyt. Tai kävelylle. Tai lukisin kirjan. Tai keskustelisin pitkään. Tai kirjoittaisin manifestin.

Monta hyvää tekstiä täällä blogosfäärissäkin, mutta mihinkään en ole ehtinyt kommentoida. Ehkä teen jotain todella yllättävää ja linkitän neljän päivän takaiseen tekstiin!?!