Elämä kevyt, pizza raskas

Avajaiset olivat hienot ja jatkot vielä paremmat. Skippasimme Manala/Lostarin ja lähdimme työryhmän kanssa Sikalasta suoraan jatkoille. Hyvä valinta! Aamupalaksi pizzaa tilatessani pitsamies kommentoi valintaani (feta, aura, oliivi - perussetti) sanomalla: "aika kevyt". Daa? Mielummin elämä kevyt ja pizza raskas kuin toisinpäin.

Installaatio on nyt purettu ja se toimi bugitta koko viikonlopun. Uskomatonta.

Illalla tapaan mielettömän kokoelman ihmisiä menneisyydestä Ylioppilasteatterin 80-vuotisjuhlissa. Minulla on tulipunainen iltapuku ja aion muutenkin olla cool chick.

Taikamatto

Taas on taidetta tarjolla. Tulkaa kokeilemaan lattian soittamista! Taikamatto on esillä Ympyrätalon aulassa nyt ensi perjantaista sunnuntaihin kauppakeskuksen aukioloaikoina. Taikamatto on interaktiivinen ääni-installaatio, joka sopii kaikenikäisille eikä maksa mitään.


Avajaiset torstaina 23.11.2006 kello 18:00, sen jälkeen juhlitaan. Tervetuloa!

Kafkasta ei näköjään koskaan pääse eroon?

Terveisiä lapsiasiavalvojan luota. Vittu! etten paremmin sano. Olikohan ensimmäinen kerta kun tuota ilmaisua tässä blogissa käytän? Sori vaan herkkäsielut, nyt ei voi muuta.

Tapaamisjärjestelyistä sopiminen meni hyvin, olemmehan fiksuja ihmisiä. Mutta elatusapu.

Haimme nollapäätöstä: eli että minut katsottaisiin vähävaraiseksi (opiskelijan nettotulot ovat kuussa vähemmän kuin vuokra, miten minä voisin olla hvyätuloinen?) ja kunta maksaisi elatustukea sihen asti kunnes valmistun ja pääsen töihin.

E-hei! "Koska sä opiskelet toista tutkintoa, se on sun oma valinta. Sosiaalitoimi ei sponsoroi sun ylimääräisiä opiskeluja. Tietty jos sä olisit ollut työttömänä vaikka neljä vuotta ennen tähän koulutukseen hakeutumista, voitaisiin katsoa että koulutuksella on työllistävä vaikutus. Mutta sä olet ollut töissä niin paljon että tämä on kyllä ihan sun oma valinta. Sosiaalitoimi alkaa maksaa 118,15 euroa kuussa sun lapsesta mutta sä jäät sen sitten meille kuukausittain velkaa, maksat velan kun pääset töihin."

Mitä vittua? Sori etten ole ollut työtön? Sori että pääsin Taikkiin? Sori etten tahdo jatkaa amkkilaisena koko ikääni vaan tahdon maisterinpaperit?

Ensin itkin vartin, koko tämä kohtuuttomuus ja epäoikeudenmukaisuus ja oikeustajuttomuus ja kafkalaisuus ja kaikki oli liikaa. Sitten kokosin itseni ja päätin riitauttaa tämän asian niin korkealle kun on tarpeen ja voin. Otan yhteyttä kaikkiin paikkoihin mihin täytyy. Onhan sitä tapeltu sairaaloiden ja kelojen kanssa ennenkin, ei tämä ole sen vaikeampaa, vain vähän lisää paperitöitä.

Barrikadit kutsuvat.

Nykytaiteesta taaperohitti

Blogilista ei ymmärrä että päivitän vaikka julkaisisn uusiksi koko blogin ja muokkaisin mitä. Nyyh. Kirjoittelen täällä siis itsekseni.

Ei mitään tähdellistä asiaa vieläkään: päivät täyttyvät ääniproggiksen tiedottamisesta (lisätietoja lähempänä h-hetkeä) ja oman DemoDay-jutun suunnittelusta (jotain toistaiseksi hahmotonta jossa on live-esiintyjä ja livenä miksattua ääntä ja kuvaprojisointia ja kääriytymisiä). Ja hyvistä kursseista. Ja puistohillumisesta ja tarhaanroudaamisesta ja toppahaalareiden pukemisesta. Ja Mullan alla -DVD-boxista jonka S minulle lainasi (kiitos! hieno!). Telkkarittomana tulen kaikkiin sarjoihin mukaan vuoden tai kaksi jäljessä. Lostin kakkoskausikin on hommaamatta. Ehkä olen kiltti ja saan sen jouluksi? Ei sen puoleen, minä olen aika hidas virtuaalisessakin. Löysin vasta hetki sitten Loituma Girlinkin joka on jo ihan vanha juttu. Muta ovatko kaikki jo nähneet Loituma Final Fantasyn? Mulle kelpaa.

Interaktiivinen ääniteos voi olla aika lapsiystävällistä nykytaidetta. Minä ainakin epäilen että matto joka reagoi erilaisiin liikkeisiin erilaisilla äänillä voi olla paitsi hyvä duuni muuten, myös melkoinen taaperohitti.

Tänään olen kuvannut parikymmentä minuuttia matskua erilaisista pinnoista ja miettinyt Skrubua ja Pörröä, tekstuurikuvaajia. Heiltä pitäisi oppia. En esimerkiksi osaa vielä valaista tuollaisia asioita. Ehkä pitää kuvata vaan kaikki ulkona?

Viikot tuntuvat vain tihentyvän mutta ei se haittaa. Huomisesta on tasan kuukausi lukukauden viimeiseen koulupäivään. Sitten alkaa onni ja auvo, pitkät aamut sängyssä ja aikaa ajatella. Aion nukkua ehkä noin viikon.

Terve sydän

Lauantai meni hyvin ja niin meni perjantaikin. Epätietoisuus väistyi kun päätin saada kaiken. Sain tarjotun oluen, tanssia matolla ja tanssia Naamalassa. Sain hyviä keskusteluja, suklaakonvehteja ja uuden vitsin portsarilta. Sain myös muutaman taksikoukeron jälkeen kokea hämmentävät bileet Dommalla: Sydän, sydäntä, kaikilla rastat ja ruokana kasvishernekeittoa. Olin ylipukeutunut ja yli-ikäinen: noin 15 vuotta vanhempi kuin kaikki muut mutten antanut kummakaan asian häiritä. Päätin että mnulla on kaikesta huolimatta terve sydän.

Tänä aamuna päätin olla juomatta pitkään aikaan mitään ja keskittyä kunnolliseen elämään. Sovin Kelan kanssa takaisinperinnän kuntoon - vihdoin - selvitin kämpän vesimaksun ja palautin kirjat TeaKin kirjastoon. Sitten istuin ja kirjoitin Toven kurssin tehtävän "tarina, jossa on maaginen esine ja joka on koskettava". Tein yhdeltä istumalta kaksi versiota joista jälkimmäinen oli jo aika hyvä. Minä ainakin kosketuin, heh. Tätä kirjoitan ihanasta Kipsarista, kohta menen kokoukseen, sitten toiseen ja sitten kotiin nauttimaan omasta seurastani. Osaankos minä näitä hommia vai?

Onnenpäivä

Ihana aamu. Tilille oli ropsahtanut pitkään venynyt palkka ja lisäksi toinen pieni korvaus, etuajassa. Kolminumeroinen saldo, en edes muistanut miltä se näyttää! Ooh mikä kroisos olen!

Törsäsin heti mimmin joulukalenteriin. Se on yllätys, mutta voin kirjoittaa siitä koska hän ei osaa vielä surffata. (Oman CD-ROM:insa kaksivuotias kyllä käynnistää tuplaklikkauksella oikeasta kuvakkeesta, mikä on aina kohtalaisen hämmentävää.) Alakerran Kynässä ja Paperissa oli nasta valikoima erilaisia kalentereita. Ateistin on aina haastavaa löytää kalenteri jonka viimeisen luukun pääpalkintona ei komeilisi Jesse kapaloissaan. Se nyt vaan ei kuulu meidän jouluumme. K&P:stä löytyi Jasso-kalenteri. Odotukset ovat korkealla.

Huomiselle on noin seitsemän erilaista tekemistarjousta. On tuparia, tarjottua olutta, keikkaa pukkaa ja vaikka mitä. Ikeaankin huvittaisi mennä (tiedän olevani pervo, ei tartte sanoa enempää). Olen niin hämmentynyt tämän pitkään jatkuneen kotonakökkimisen jälkeen ettei minulla ole aavistustakaan minne pitäisi suunnata. Arhg. Toivottavasti en päädy tekemään nk. raisioita: istun kotona valinnan vaikeuden valtaamana iltayhdeksään osaamatta päättää ja kun viimein lähden liikkeelle en saa enää ketään kiinni ja vietän illan Kustaa Vaasassa. Kokemusta on. Pitäkää peukkuja.

Hupsis

Mietin miksi opiskelu tuntuu enemmän selviämiseltä kuin oppimiselta. Ynnäsin tulossa olevat opintopisteet. Olin taas ollut oma suuruudenhullu itseni ja ajattelin tahkota maisteriopintoja 130-prosenttisella nopeudella keskiarvoon (kahdessa vuodessa ulos) nähden. Miksi? Tyhmyyttäni. Tutor on mahtava ja eilen pudotin yhden ihanan mutta työlään kurssin pois. Tuntuu kuin satakunta kiloa angstia olisi tippunut selästä. Nyt voin keskittyäkin johonkin. Olen aika ylpeä itsestäni.

Ystävä lähetti pari päivää sitten tekstiviestin: "olemme jo liian vanhoja absoluuteille". Miten vapauttava ajatus. Liian vanhoja yhdelle totuudelle tai yhdelle tavalle tehdä. Miten hienoa olla jo näin vanha, osata hellittää välillä. Tämä on taito.

Minähän en ota kantaa mihinkään maailmanpoliittisiin tapahtumiin täällä

Kaikesta huolimatta tuli hyvä päivä. Aamulla klo 08:30 tippui täysin odottamaton kommunikointipommi joka mustasi seuraavat tunnit. 13:30 asia ratkesi odottamattomalla tavalla: saimme luvat interaktiivisen ääni-installaation pystyttämiseen uuteen, ehkä jopa alkuperäistä parempaan paikkaan: hyvä minä!

Kokous, yksi kermawiener (älkää kysykö enempää. Fak, jos asian nimi on kermawiener niin voiko sitä olla ottamatta? Minä en voinut. Sormet tulivat tahmeiksi) ja lumiukkoja tyttären kanssa sisäpihalla. Missä ovat kamerapuhelimet kun niitä kerrankin tarvitsisi? Lumen koostumus oli tismalleen oikeaa lumiukko-wise ja pystytimme kaupungin komeimman lumitrion. Ensimmäisellä on musta pipo ja porkkananenä. Toisella on kädet taskussa, perunanenä ja keesi. Kolmannella on muuten vaan päärynänmuotoinen pää ja kädet puuskassa. Niiden koiralle tuli nimeksi Tänttä.

Ja sitten illalla vielä aikaa surffata. Lehden kirkollisvaalikone 2006 oli jotain elämää suurempaa. En tiennyt että noin hyvää huumoria vielä tehdään. Valoa näkyvissä.

Orastavaa jotakin

Juuri pääsin kehumasta kehoani. Ja nyt se hirttää kiinni todenteolla. Ruokavalioni mustaa kahvia-tupakkaa-pepsimaksia ei selvästi riitä vatsalle, se on liikaa. Rennieitä kuluu ja ensimmäistä kertaa elämässäni joudun pohtimaan alkaako minun teräskehoni prakata.

Olen tottunut siihen että oma kroppa kestää mitä vain, sitä voi pitää kahden tunnin yöunilla tai hirveillä treenikausilla tai onnettomilla syömisillä tai liialla viinalla ja se vaan kulkee. Olen tottunut nuoren ihmisen kaikkijaksavaan kehoon. Oho, kappas, en olekaan kaksikymppinen enää. Olen piirua vaille kolmekymppinen nainen ja kehoni alkaa hidastua. Se ei jaksa enää. Aina oppii uutta. On uutta tottua elämään jatkuvan kivun kanssa. Sattuu, ja on vain jaksettava. Toisalta fyysinen kipu on aina miellyttävämpää kuin ne muunlaiset, ahdennuskivut. Ne alkavat laantua. Mielummin näin päin.

Kahvinjuontia olen vähentänyt radikaalisti, röökinpolttoa melkein yhtä radikaalisti, hiilihappojuomista luopunut kokonaan - ei auta. Sain ajan YTHS:lle joulukuun alkuun. Sinne asti piimälinjalla, kippis!

Suhteellisuudentajua

Mietin tänään että osaan aika paljon jo.

Vaikka kroppa ottikin aikalisän - maksan nyt tästä luokattoman huonosta syömisestä ja mitättömästä nukkumisesta - ja supisti kurkkuni trippipillin kokoiseksi, minä luotan tähän kehoon. Tämä keho on vahva ja taipuisa. Se osaa kasvattaa kahdesta solusta lapsen ja tuottaa loputtomasti maitoa sille. Nämä jalat kantavat minua Kalliossa ja Bukarestissa. Kädet nostavat kulissipainon, rinkan tai helvetin monta kiloa penkistä. Tämä pää humaltuu hyvin ja selviää nopeasti. Sormet kirjoittavat ja silittävät, raapivat ja uppoavat. Nämä hiukset kasvavat aina takaisin.

Nieluviljelyn tulokset tulevat huomenna. Nukuin juuri kolmen tunnin päiväunet, päivän hyvä teko. Söin pussikeittoa, päivän toinen hyvä teko.

Vaikken osaa kaikkea, paljon minä osaan. Vaikken osaa leipoa hyvää pullaa, osaan keittää erinomaista kahvia. Vaikken osaa lentää, osaan uida ja kirjoittaa. Vaikken osaa ohjelmointikieliä, osaan dramaturgiaa. Vaikken ole lukenut Rikosta ja rangaistusta, olen lukenut Jos talviyönä matkamiehen. Vaikken osaa olla aina niin vihainen kuin pitäisi, osaan piirtää rajani jo. Vaikken osaa ruotsia, osaan englantia ja latinan alkeet. Vaikken osaa imuroida viikottain, minulla on hyvä julistemaku. Vaikken ole järjestelmällinen pyykkääjä, olen hyvä pakkaamaan muuttolaatikoita. Vaikken osaa suunnistaa vieraassa kaupungissa olen hyvä lukemaan karttoja. Vaikken enää osaa soittaa pianoa, minä soitan ilmakitaraa.

Muistaakseni se oli Freud joka määritteli mielenterveyden kyvyksi rakastaa ja tehdä työtä. Satakunta vuotta myöhemmin luetteloon lisättiin myös kyky surra.

Rakastaa, surra ja tehdä työtä. Mitäpä sitä muutakaan.