Lounasflow

Tämä on ensimmäinen postaus jonka olen koskaan kirjoittanut Macilla. Päätin opetella käyttämään näitä. Luokkakaverit jakavat maccitietouttaan onneksi auliisti joten muutama näppäinkomentokin alkaa jo sujua.

Mitä minä nyt sitten teen, opiskelijana kuuden vuoden tauon jälkeen? Juon hirveästi kahvia. Kirjoitan muistiinpanoja. Pidän päiväkirjaa suomeksi ja työpäiväkirjaa englanniksi. Puhuin vierasta kieltä kaiket päivät, tauoillakin. Olen pudottanut lähes 20 prosenttia painostani viidessä kuukaudessa. Mahdun kummallisiin vaatteisiin. Pyöräilen yli tunnin päivässä. Lapsi kertoo iltaisin päivästään asioita joista minä en tiedä mitään. Lapsi osaa sanoa ikä-ä, tarhapäivän jälkeen, ikävä. Niin minullakin. Iltaisin pidämme kaikki koneet suljettuina ja keskitymme rauhallisiin asioihin: hevosiin, valkohaihin, nukkuvaan karhuun ja aa-ram-sam-saniin. Öisin katselen kummallisia unia ahmoiksi muuuttuvista etanoista ja hajoavista patsaista. Herään aamuisin virkeänä. Minulla on suuria odotuksia.

"An eye for an eye / A tooth for a tooth / And anyway I told the truth / And I'm not afraid to die"

Komea basisti polkkasi niin hyvän entryn että on pakko peesata. En saa unta, hyvää aikaa blogata.

Asioita, joista tulen iloiseksi
- nauravat vauvat
- oma uusi taito: olla vihainen
- solmujen tekeminen
- tuleva sähköpostiosoite joka loppuu uiah.fi
- syksyn kurssitarjonta
- taaperon halaus ja pusu
- taaperon tapa tehdä mistä asiasta tahansa superlatiivi alkuliitteellä "toshi"
- hyvä tarha johon saimme paikan
- täysiä pyöräileminen
- SoaD
- soijakastike
- PJ
- Aikamatkustajan vaimo
- näytteleminen
- nopeus
- kikherneet
- Pepsi Max Cappuchino
- Interpol
- hyvät ihmiset
- rakkaat ystävät
- pussailu
- kiinnostavat työtarjoukset
- Kimble
- Guitar Hero
- Tappajahai
- Vasarahai
- Myyrä, joka tahtoi tietää kuka kehtasi kakkia kikkareen hänen päähänsä
- huulikiilto
- Sydän, sydän
- Hamlet on the Holodeck
- hyvä humala
- Nick Cave

Asioita, joista tulen surulliseksi
- epäreiluus
- Aikamatkustajan vaimo
- riittämättömyys
- nopeus
- pahat ihmiset
- turha riitely tyhmistä asioista
- suvaitsemattomat
- lapset, jotka eivät pääse syliin vaikka haluavat
- lapset, jotka hakkaavat muita lapsia lapiolla päähän
- aikuiset, jotka hakkaavat muita päähän
- aikuiset, jotka hakkaavat itseään päähän
- ilmiö nimeltä maksakirroosi
- epälojaalit ystävät
- huonot johtajat
- Albinonin Adagio
- paskanjauhanta
- huono humala
- turhantärkeily
- SoaD
- PJ
- Nick Cave

Huomenna kaivamme naftaliinista vanhan koulun tarpeisiin kaksi esitystä. Toinen on ollut kahdella äitiyslomalla yhteensä kolme vuotta ja toista ei olla nähty lavalla sitten vapun 1998. Vähä jännittää.

Sana viikonvaihteeksi deleuzilaisessa hengessä

Minä olen sellainen nainen että aina mielelläni uuden asian edessä pystyttäisin poteron. Kaivautuisin omaan kolooni, tekisin yhteen suuntaan katseluaukot ja jäisin siihen. Tietäisin että minä olen tässä, että maisema on tuossa ja maisema on juuri tuon näköinen, vain tuon kokoinen ja aina sama. Tahdon olla aina sama.

Ja kuitenkin, tahdon olla nomadi. Tahdon nousta ylös omasta kuopastani, astua aavikolle ja altistaa itseni sille että maisema muuttuu joka kerta kun liikahdan. Tahdon nähdä eteen ja taakse, tahdon nähdä sivuille. Tahdon olla vapaa kulkemaan ja olemaan itsekin joka hetki vähän toinen, vähän uudessa suhteessa ympäröivään maisemaan joka hetki.

Poterossa on turvallista. Ei ole kysymyksiä, ei epäilyksiä. Ei ole muuta maisemaa kuin eteen avautuva. Ei ole muita ilmansuuntia kuin se yksi johon näen, ei ole muuta minää kuin se yksi joka istuu poterossa ja tuijottaa yhteen suuntaan.

Siksi, ja juuri siksi sitä vastaan on noustava. Turvallinen yksisilmäinen elämä ei ole oikeaa elämää. Se on kahlittua, pilkottua, pienennettyä elämää. Vääristeltyä, pakotettua ja köyhää elämää.

Sillä aito elämä pakenee määrittelyjä ja väistää katsettakin. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin seisoa tuulessa, siristää silmiään auringossa ja olla valmiina kohtaamaan se mitä seuraavaksi näkyy.

(Viikonlopuksi nettipimentoon landelle. Sunnuntaina jatketaan.)

K soittaa Kelaan

Kun tukiviidakoissa taisteleva suosikkiblogistini on saanut vakityön, taitaa olla minun vuoroni pitää yllä keskustelua tästä kafkalaisesta byrokratian linnakkeesta.

Viime syksynä äitiyspäiväraha vaihtui kotihoidontukee. Kotihoidontuki on sen kolmisen sataa euroa kuussa ja siihen päälle saimme tulosidonnaista hoitolisää 100 euroa kuussa. Päätin ylläpitää työelämäkontakteja ja työtaitoja ja otin vastaan syksyn kestävän osa-aikaisen opetusduunin. Kävin opettamassa yhtenä iltapäivänä viikossa, kolem tuntia kerrallaan. Toimitin palkkatiedot Kelaan kuten asiaan kuuluu. Tammikuussa Kela ilmoitti perivänsä koko syksyn hoitolisät takaisin koska olen tienannut niin paljon. Kyllä, olin tienannut muutaman kympin enemmän kuin mitä hoitolisä oli. Tein maksusuunnitelman, jatkossa kotihoidontuestani pidätettäisiin tietty summa kuussa takaisinmaksuun.

Kun vähensin palkastani verot, työmatkat bussilla, lastenhoitajalle maksamani korvauksen ja kelan takaisinperinnän, päädyin maksamaan kolmisen euroa jokaisesta työpäivästäni. Helvetin nastaa. Olisi pitänyt sekin aika syljeskellä kattoon eikä hyi-hyi mitään ammattiosaamista pitää yllä!

Nyt kotihoidontuki katkeaa koska aloitan opiskelun eikä lapsikaan enää ole kotihoidossa. Soitin kelaan ja pyysin saada maksaa jäljellä olevan takaisinperinnän kerralla pois. Se onnistui yllättävän helposti. Se mikä taas ei ollut helppoa, oli sen tajuaminen että kun viidensadan euron takaisinperinnästä on lyhennetty yli 250 euroa on velkaa edelleen jäljellä 370 euroa. Oikeasti. Ei ollut edes aprillipäivä. Vietin puhelimessa melkein puoli tuntia yrittäen ymmärtää miten tämä on mahdollista mutta ei se selvinnyt. Sain kuulla miten "laskentaohjelma on vähän omituinen" ja että "vaikea näitä on itsekin välillä tajuta" ja että "kato nää verotukset aina vähän vaikuttaa" ja miten kuitenkin "tämä laskuohjelma kyllä laskee nämä oikein."

Minä maksan kun en muuta voi. Ekojen puolentoista kuukauden opintotukien käyttötarkoituskin on nyt sitten selvä.

Snadi freudilainen

Se Freudin lukeminen kesälomalla ei tainnut olla hyvä juttu. Lipsuja nimittäin pukkaa nyt koko ajan. Huudatan stereoissa edelleen PeeJiitä. Tsekkailin laulunsanoja netistä ja huomasin että se ihanilla särökitaroilla alkava biisi jossa luulin laulettavan "good whipping" alkaakin oikeasti "put the pen". Melekoista.

Polkkajaamiitti kruunaa hössötyspäivän

Aamulla pyykkejä pyörimään, puuroa naamaan ja lapsi tarhaan. Kotiin siivoamaan rokkimusiikin tahtiin, pari kirjoitushommaa ja edittiin iltapäiväksi. Kaikki kotiin ja ruokaa perheelle, yhdistyksen kokous kotona alkuillasta, ja sitten vihdoin puistoon ah polkkaajien kanssa Pörröä juhlimaan. Kaikki mukaan piknikoimaan!

Parasta tässä on se että superlapsi tykkää tarhasta. Juoksee koko matkan ratikalta tarhan ovelle karjuen "taahaan, taahaan!" huikkaa pikaiset moit ja painuu leikkimään. Oma aika on aidosti omaa kun ei tarvitse täyttää päätään huolella. Ehkä tuo lapsi on sitten tosiaan tankannut näinä kahtena liina-tissi-syli-perhepeti -vuosina jotain perusturvaa sen verran että on valmis olemaan jo vähän erossa. Tuntuu että tämä tarhanaloitus oli vaikeampaa minulle kuin hänelle, ja hyvä niin. Himppaa vajaa kaksivuotias nauttii toisten lasten seurasta, isompien taitojen ihastelusta, uusista leluista, uusista ihmisistä. Syö ja nukkuu päikkärit ja kertoo illalla hyvästä lehmäkirjasta jonka oli päivän aikana lukenut.

Kirjameemi

Via melkein jokainen jota luen.

1. Yksi kirja, joka muutti elämääsi:
Ne jonkinlaiset feministiherätykset lukioiässä olivat mieleenjääviä kokemuksia. Niitä aiheuttivat muun muassa Kaurasen Sonja O. kävi täällä, Susie Orbachin Fat is A Feminist Issue ja Märta Tikasen Miestä ei voi raiskata.

2. Yksi kirja, jonka olet lukenut useammin kuin kerran:
Ainakin Calvinon Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle sopii mihin työhön tai elämäntilanteseen tahansa ja Perecin Tiloja/avaruuksia kaupunkilaisen käteen aina.

3. Yksi kirja, jonka tahtoisit mukaasi autiolle saarelle:
Voisin ottaa Täällä Pohjantähden alla. Siihen en tunnu kyllsätyvän millään ja siellä olisi sitten palmun alla hyvä fiilistellä sisulla ja hangella kun kookospähkinät putoilisivat hiekalle viereen.

4.Yksi kirja, joka teki sinusta hupakon:
Viimeksi minusta teki aikamoisen hupakon Des Pawsonin upea teos Solmut. Yli 100 erilaista solmua. Osaan ulkoa jo ainakin kuusi ja lisää pukkaa.

5. Yksi kirja, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin:
Minä vetistelen lukiessani aika usein. Itken kun Potterihahmo kuolee, ja itken joka kerta kun Korppu sanoo "Joonatan, minä näen valon". Tai oikeasti varmaan jo puoli sivua ennen kun tiedän että se lause on tulossa. Viimeksi taisin itkeä Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimon loppusivuja lukiessani.

6. Yksi kirja, jonka toivoisit tulleen kirjoitetuksi:
To Prague And Back: How To Avoid Robbery On The Train.

7. Yksi kirja, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan kirjoitettu:
Päivi Junttila: Silmän unet, kadotetut kuvat. Ask me no more. I mean it.

8. Yksi kirja, jota luet paraikaa:
Elämän kiertokulkua kiehtovasti kuvaava Maisan vuosi tulee luettua kymmenisen kertaa päivässä. Kuten myös kauniisti kuvitettu Maisa kirjastossa. Myös arvoituksellinen teos Mikä Maisaa naurattaa? on nenän alla päivittäin. Niiden lisäksi opettelen solmuja Pawsonin järkäleestä. Ervastilta löytyi nasta Enkeliprinsessa ja itsari liukumäessä. Leikkikulttuuri ja yhteiskunnan muutos. joka on kesken myös. Yöpöytälukemistona on koskaan pettämättömän Manuel Vásquez Montalbanin Kuolema Keskuskomiteassa. (En minä näköjään osaa vastata tähän meemiin. Koko ajan pitäisi sanoa ksi teos sitä ja tätä. En minä osaa valita.)

9. Yksi kirja, jonka olet aikonut lukea:
Ruth L. Ozeki: My Year of Meat. (Anteeksi Heidi, olen jumittanut! Saat tämän pian!)

10. Nyt haasta viisi bloggaajaa:
Enkä haasta. Ne tekee jotka tykkää.

It's you

Pitkästä aikaa tuli vastaan killerihyvä biisi. Sain PJ:n uusimman, Uh huh Herin joululahjaksi mutta se on maannut kiireiden alla hyllyllä. Vihdoin olen kunnostautunut ja kuunnellut levyn läpi muutamaan kymmeneen kertaan. Upea levy. Kertakaikkiaan. Kellään ei ole niin mieletön ääni kuin PollyJeanilla. Se on vaan ihan mahtava. Joku voisi tykätä varhaisemman tuotannon karjumisista enemmän mutta minuun kyllä vetoaa tämäkin. Taapero osaa nykyisin ottaa aina hyvän leveän ilmakitaraotteen ja veivata kun PJ soi. Tsekatkaa It's You. Ässää:

Oh dear sweet mama
I'm not feeling well
Can I step out
For a little while?
But I go missing
I steal away
And I go kissing
In the alleyway
All I want to do
And all I want to grow up to be
Is all caught up with you
Look what you're doing to me

Oh dearest young man
Teach me sweetheart
How to love you
I'm a clever girl
You've got me lying
You've got me leaving home
You've got me crying
When I'm alone

When I'm not with you my dreams are so very dark
When I'm not with you I dream of my hair falling out
When I'm not with you I walk dark tunnels of my heart
When I'm not with you everything comes apart

When I was younger
I spent my days
Wondering to whom
I was supposed to pray...

It's you...

Deodoranttisääret ja puuteritissit

Olen virkistänyt kesääni lukemalla tuubaa. Se on virkistävää, uskokaa pois. Olen lukenut yhden kappaleen (elämäni ensimmäisen!) naisten viihdekirjallisuutta, monta lakitupajännäriä ja monenmonenmonta kauhukokoelmaa. Kesän lukemiston saattoi päätyä kruunaamaan eilen divarista mukaan tarttunut romaani nimeltä Tappajahai. Kyllä, kyllä, juuri se. Paha hai terrorisoi kaupunkia ja popsii uimareita. Ihan sairaan hauska kirja.

Vaikka pehmopornahtavissa alastonuintikuvauksissa oli puolensa, "paras katkelma"-voiton vievät varmaan silti sivut treffeille valmistautuvasta naisesta. Vai mitä sanotte näistä katkelmista:

Hän tunsi itsensä enemmän naiseksi kuin oli tuntenut vuosikausiin - se oli samalla sekä ihastuttava että epämukavan lämmin, kostea tunne.
Hän meni kylpyhuoneeseen ja kävi suihkussa. Hän toivoi että hänellä olisi ollut jotakin niistä paljon mainostetuista naisten hygieenisistä deadoranteista, mutta koska hänellä ei ollut, hän puuteroi itsensä ja hiveli eau de colognea korviensa taakse, kyynertaipeisiinsa, polvitaipeisiinsa, rintojensa kärkiin ja sukuelimiinsä.

[Tässä välissä tyypi käy tekemässä pari tuntia töitä ja ajaa sitten raflaan jossa tapaa treffimiehen. Seuraava tapahtuu naistenvessassa.]

Hän riisuutui, ja seisoessaan paljasjaloin kylmällä lattialla katsellen kuvaansa altaan yläpuolella olevasta peilistä hän tunsi vaaran aiheuttamaa jännitystä. Hän suihkutti deodoranttia kainaloihinsa ja sääriinsä. Hän otti muovikassista puhtaat alushousut ja veti ne ylleen. Hän ravisti hiukan puuteria rintaliivien kumpaankin kuppiin ja puki ne ylleen. Hän otti kassista puvun, oikoi sen laskokset, tarkisti ettei se ollut rypistynyt ja veti sen päänsä yli. Hän ravisti puuteria kumpaankin kenkään, pyyhki jalkapohjat paperipyyhkeellä ja työnsi kengät jalkaansa. Sitten hän harjasi hampaansa ja kampasi tukkansa, työnsi sairaalavaatteensa muovikassiin ja sulki oven.

Ehkä se johtuu tästä astmaattisuudestani mutta aivastutti lukeakin.

Viiva seinään. Eka repunpakkaus.

Pieni reppu on pakattu. Kurikset ja saderotsi sinne jätettäviksi, vaihtopaita, vaihtohousut, vaihtosukat. Lääkitysvermeet. Ei lelua koska ekana päivänä vain hengaamme yhdessä paikan päällä muutaman tunnin. Unilelu otetaan mukaan vasta kun metrityyppi jää sinne päikkäreille. Paidan pesulappuun kirjoitin lapsen nimen. Ei kai tässä muuta voi. Huomenna alkaa tarhataival.

Mahti-illan epämahti päätös

Palatessani loistavasta kuplivasta illasta kotiin vähän ennen kahta huojui portilla onnettoman näköinen mies. Se sopersi että tahtoo sisään. Valkoinen pehmeä naama ja sekaiset hiukset, epäröivä katse. Kysyin asuuko se täällä? Asuu asuu, tietysti asuu, kyllä varmasti asuu. Ihanko varmasti? Kyllä varmasti. Hän muistaisi ovikoodinkin jos ei olisi niin humalassa, anteeksi.

Ajattelin että en varmaan vaan ole nähnyt tätä rapussa, suurinta osaa naapureistanihan en ole nähnyt. Ajattelin että olen ystävällinen. Ettei aina voi epäillä. Että pitää luottaa ihmiseen. Ettei humalaisuus ole mikään syy olla tyly.

Päästin sen portista ja päästin sen rappuun. Ajoin hissillä omaan kerrokseen ja suljin kotioven. Ovisilmästä näin miten ukko kipusi portaita kerrokseemme, rimputti viereisen yksiön ovikelloa (sinne en ole ainakaan sen koskaan nähnyt menevän) aikansa ja sammui naapurini oven eteen. Reilua minulta, eikö?

Meidän ovea ei mahtunut avaamaan ennen kymmentä.